Miten Aasia on muuttanut minua?

Jokunen viikko sitten olin rokotusjonossa vaimoni Päivin kanssa. Singapore rokottaa varttuneempia jo kolmatta kierrosta. Saimme tekstiviestillä kutsun rokotukseen. Itse ajattelemme, että rokotteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Toki kaikki tajuamme, että pikavauhdilla tehtyjä ja testattuja rokotteita ei tunneta täysin yhtä hyvin kuin normitestausten aikana, mihin menisi lähes kymmenen vuotta. No, takaisin rokotusjonoon.

Kun tuli meidän vuoromme, Päivi huomasi, että sairaanhoitajalla oli risti kaulassa. Hän kysyi, oliko sairaanhoitaja kristitty. Iloinen hymy tuli naisen kasvoille. “Kyllä olen”, hän nyökkäsi laittaessaan rokoteruiskua valmiiksi.

Rokotus sujui häneltä ammattitaidolla ja nopeasti. Lähtiessämme istumaan puoleksi tunniksi hän toivotti hymyillen Jumalan siunausta. “Niin myös sinulle”, vastasimme. Sydän läikähti täynnä iloa tavatessamme toisen Jeesuksen oman.

Muutossa yllätys

Pari viikkoa sitten muuttokuormamme lähti seilaamaan merirahtina kohti Suomea. Muuttofirman työntekijät tulivat pakkaamaan tavarat. Itse ei varsinaista pakkaamista saanut tehdä, koska silloin vakuutus ei korvaa, jos jokin menee rikki.

Tavaroiden nostamisilta ja kantamisilta emme siitä huolimatta välttyneet. Kahdessa tunnissa pienen kotimme tavarat oli pakattu pahvilaatikoihin ja viety kärreillä parkkipaikalla odottamaan kuorma-autoa. Kävimme läpi kaikki lähtevät tavarat ja lopuksi allekirjoitukset.

Antaessaan kuittia muuttofirman intialainen tiiminvetäjä kiitteli firman puolesta ja toivotti Jumalan siunausta. Siis mitä? Toivotti Jumalan siunausta. Ennen kuin olin itse edes tajunnut, toivotin hänelle myös Jumalan siunausta. Hymyilimme ja hän lähti. Taas läikähti sisälläni.

Kulttuurien ja uskontojen sulatusuuni

Singaporessa on tilastojen mukaan kristittyjä vajaat 20 prosenttia asukkaista. Eniten täällä asuu buddhalaisia ja taolaisia. Muslimeja on 15 prosenttia väestöstä. Sekularismin seurauksena joka viides on uskonnoton.

Metrossa samassa vaunussa tapaa huntupäisiä muslimityttöjä tulossa koulusta. Liukuportaissa kävelin buddhalaisnunnan perässä, kun vaihdoin metrosta toiseen. Kerrostalomme reunalla on metallitynnyri, missä taolaiset ja buddhalaiset polttavat vainajahengille ja esi-isille paperista tehtyjä vertauskuvannollisia esineitä. Milloin rahaa, vaatteita tai kenkiä.

Uskonnollinen ilmasto on Singaporessa hyvin erilainen kuin Suomessa. Usko on julkista, ja se näkyy arjessa. Tilaa erilaisuudelle on. Jotta yhteiskunta voi toimia, erilaisuus on hyväksyttävä, oli itse uskonnosta samaa tai eri mieltä.

Pakotettua vai sovittua harmoniaa?

Singaporessa on laadittu uskontojen harmonian laki, mikä takaa jokaiselle uskontokunnalle vapauden julkisesti harjoittaa omaa uskontoaan ja kertoa siitä myös muille. Lähtökohta on, että toisia uskontoja tulee arvostaa ja kunnioittaa. Tämä ei tarkoita, että kaikki saisivat olla kuin “Ellun kanat pellossa”. Valtion viranomaiset valvovat, että toimitaan lakien mukaan ja uskontojen rinnakkaiselo toteutuu.

Kaikkea ei kuitenkaan sallita. Erilaisiksi kulttipohjaisiksi lahkoiksi luokitellut kiinalaiset uskonnolliset ryhmät ovat kiellettyjä, vaikkakin niiden kannattajat kokoontuvat salaa myös Singaporessa.

Aamuisin kauppaan mennessä tapaan kerrostalon siivoojan luuttuamassa käytävää. Hän on iäkäs muslimirouva. Musta huivi peittää hiuksia tiukasti. Hän siivoaa erittäin hyvin; paikat ovat pysyneet puhtaina.

Ohi kulkiessani hyvän huomenen toivotuksen jälkeen pahoittelen, että joudun jättämään jalanjäljet juuri pestyyn lattiaan. Hän katsoo minuun ja hymyilee. Toivotamme toisillemme hyvää päivänjatkoa. Pieni arjen ele mutta merkityksellinen. Mietin, miltä minusta tuntuisi, jos olisin hänen tilallaan ja talon asukkaat osoittaisivat arvostuksensa tekemääni työhön?

“Ilkka, sinulla on hyvä kirkas aura”

Muutama viikko sitten kiinteistövälittäjä, joka on yhdyslenkki vuokranantajan ja meidän välillämme, laittoi viestiä asuntomme vuokrasopimukseen liittyen. Samalla hän mainitsi, miten haastava päivä hänellä oli ollut. Pahoittelin tapahtunutta. En tiedä, mistä hän innostui, mutta hän sanoi: “Ilkka, sinulla on hyvä kirkas aura”. Siis mitä? Hämmennyin.

Juttelimme buddhalaisuudesta ja miten hän hakee sisäistä rauhaa buddhalaisten munkkien kirjoituksista. Hän tiesi varsin hyvin Kristuksen sovitustyön merkityksen, niin kuin myös sen, että olemme lähetystyöntekijöitä. Rohkaisin häntä olemaan rehellinen ja etsimään totuutta. Itse sanoin löytäneeni sisäisen rauhan turvautumisesta Jeesukseen. Hän vastasi: “Tiedän sen, näen sen sinusta.”

Hämmästelen ja ihmettelen vastausta, sillä emmehän me ole jutelleet kristillisistä asioista paljoakaan enkä ole kertonut hänelle Raamatun neljää tosiasiaa. Suomalaisen kristillisyyden mukaan en ole todistanut uskostani. Vai olenko sittenkin?

Jäin miettimään, miten aasialaiset näkevät minut tässä moniuskontoisessa maassa. Yksi huvittava yksityiskohta pitää vielä kertoa: Kun muutimme asuntoomme Singaporessa, vuokraisännälle oli kerrottu, että tulemme kylmästä Suomesta ja olemme lähetystyöntekijöitä.

Hän oli ystävällisesti tuonut käytetyn vedenkeittimen, kaksi jonkun firman sponsorikuppia ja lusikoita, joita hän oli kerännyt lentomatkoiltaan. Miten huomaavaista. Kiinalaisena hän oli säästänyt kaiken käyttökelpoisen ja halusi helpottaa meidän elämäämme lahjoituksellaan.

Mikä on oleellista evankeliumissa?

Tajuan, että kristillisen uskon kertomisessa lähtökohtana on lähimmäisen hyväksyminen sellaisena kuin tämä on, erilaisenakin. Lähimmäisen kuunteleminen on oleellisempaa kuin oman totuuden selittäminen. Omat arvomme näkyvät tekoina, vahvemmin kuin sanamme. Molemmille on oma aikansa. Mistä kristityt tunnistetaan? Rakkaudesta ja välittämisestä.

Suomalaisena minulle on joistain raamattuopetuksista ja kristillisestä viestinnästä noussut mielikuva, että ihmisen kohtaamista ei tarvita, ystävällisiä sanoja ei tarvita, välittämistä ei tarvita… kunhan totuus asioiden oikeasta ymmärtämisestä kerrotaan. Olisiko tämä toiminta-ajatus hyvä tarkistaa? Jeesuksen ja Paavalin puheita lukiessa huomaan, että ne tulvivat kehotuksia välittää lähimmäisestä.

Mistähän me olemme omineet uskosta kertomisen vastakkainasetteluna tai opillisena kinasteluna? Kiinnostuisiko useampi ihminen Kristuksen sovituksesta, jos meistä näkyisi Jumalan armo toisen ihmisen välittämisenä, hyväksymisenä sellaisenaan, arjen tekoina?

Kolme vuotta Aasiaa on nostanut ihmisen uskonnon edelle. Aasialaiset ovat samanlaisia kuin me itsekin. Iloja, suruja, huolia ja onnistumisia. Kaikki tämä riippumatta ihonväristä, koulutuksesta tai varallisuudesta.

On ollut etuoikeus seurata, keskustella, tutustua hyvin erilaisiin kumppaneihin ja heidän tapaansa tehdä kristillistä mediatyötä. Kasvavan kristillisen kirkon tai mediatyön tunnuspiirteenä on lähtökohtaisesti avoin positiivinen usko ja siitä nouseva halu rakastaa mahdollisemman moni Taivaan valtakuntaan.