Hyppää sisältöön

Syyskeräys Kaakkois-Aasiaan tuotti yli 44 000 euroa

Aasialainen mies.

Median välityksellä voidaan tavoittaa myös kansoja, joita on aiemmin pidetty vaikeasti tavoitettavina.

Kaakkois-Aasiaan suuntautunut Sansan syyskeräys tuotti runsaat 44 300 euroa. Keräyksen tuotolla tuetaan muun muassa Indonesiassa jaavan- ja indonesiankielisiä Toivoa naisille -ohjelmia, Kambodžassa khmerinkielisiä Toivoa naisille -, Toivon ilta – ja Perheen parhaaksi -ohjelmia sekä Thaimaassa Sydänystävä-ohjelmaa.

− Kaakkois-Aasiassa Jeesus on harvalle tuttu. Radiolla tavoitetaan siellä myös aivan uusia alueita evankeliumille. Syyskeräyksen tulos ei aivan tavoitteitamme vastannut, mutta toisaalta meillä oli samalla myös toinen akuutti keräys. Ne yhdessä tuottivat jopa normaalia syyskeräystä paremmin, kertoo varainhankinnan koordinaattori Erkki Salo ja jatkaa:

− Työ Kaakkois-Aasiassa on tärkeää. Sikäläiset kumppanimme ovat kertoneet meille omista taloudellisista haasteistaan, niinpä jokainen euro tuli nyt todella tarpeeseen. Suuri kiitos lahjoittajille.

Kumppanimme Kaakkois-Aasiassa ovat medialähetysjärjestöt FEBC ja TWR. Keräyksen varainhankintakulut olivat 12,7 prosenttia.