Hyppää sisältöön

Brasiliassa pandemian aikaan

Merenlahti ja kaupunki vuorelta kuvattuna.

Ensimmäinen matkani Brasiliaan oli yli kymmenen vuotta sitten. Olin juuri alkanut seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Satuin istumaan lennolla Atlantin yli puheliaan hollantilaisen miehen viereen. Tämä kertoi olevansa toista kertaa matkalla Brasiliaan, mutta ettei enää aikonutkaan palata takaisin Hollantiin. Mies oli ihastunut brasilialaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin niin, ettei enää voinut kuvitella asuvansa muualla. Muistan silloin ajatelleeni, että mitenköhän minulle käy…

Brasilia jaksaa ihastuttaa ja yllättää pandemiankin aikana

Brasilian-matkoja on vuosien varrella kertynyt monia. Tänä päivänä sukulaisten ja ystävien lisäksi minulla on Brasiliassa kotiseurakuntakin. Silti Brasilia ei lakkaa ihastuttamasta ja yllättämästä aina uudelleen. Ei edes näin pandemian aikana.

Brasilia on valtavan kokoinen maa. Jokaisessa osavaltiossa on vähän erilainen elämänrytmi ja tavat. Mikä pätee Minas Geraisin osavaltiossa, jossa me olemme tälläkin kertaa pääasiallisesti oleskelleet, ei välttämättä päde Rio de Janeirossa tai Fortalezassa.

Välimatkoistakin täällä puhutaan kilometrien sijaan tunteina tai päivinä, jotka matkustamiseen autolla tai bussilla kuluvat. Esimerkiksi Rio de Janeirosta Fortalezaan ajomatkaa on 40 tuntia – eikä vielä puhuta edes Brasilian ääripäistä.

Täällä Belo Horizonten kaupungissa koronan toinen aalto lähti nopeaan kasvuun heti uudenvuoden jälkeen. Tämä oli paikallisten mielestä ihan loogista. Brasilia on menettänyt tällä hetkellä toiseksi eniten (USA:n jälkeen) ihmishenkiä koronavirukselle. Kuitenkin ihmiset ovat hyvin kuuliaisia ja tuntuvat ottavan säännöt vakavasti. Edes ulkoilmassa liikkuessa ei juuri näy ketään ilman maskia. Jopa useilla pienillä, alle kouluikäisillä lapsilla on maskit.

Belo Horizonten pormestari (kuten muidenkin kaupunkien pormestarit) on tehnyt omia päätöksiä liikkeiden ja julkisten tilojen sulkemisesta sekä esimerkiksi alkoholin myynnistä. Säännöt ovat tiukat ja miljoonakaupunki näyttää noudattavan niitä hyvin.

Kirkkojen ovet auki

Kirkot ovat pysyneet toistaiseksi auki, ja siksi myös M18-nuorten kiertueen ohjelma saatiin toteutettua suunnitelmien mukaan. Tosin jumalanpalveluksiin pitää ilmoittautua etukäteen ja varata paikka. Läheskään kaikki eivät mahdu. Kotiseurakunnassamme järjestetään normaalioloissakin seitsemän jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Nyt kun kaikkia paikkoja ei voida täyttää, monet osallistuvat kotoa käsin.

Kirkon ovella tarkistetaan listasta nimi, otetaan henkilötiedot ylös, mitataan kuume ja ohjataan oikeaan paikkaan. Käsidesiä löytyy joka ovelta ja väliltäkin. Jumalanpalvelusten välissä kirkon tilat tyhjennetään ja desinfioidaan. Halailua vältetään (niin paljon kuin se on lämpimille brasilialaisille mahdollista), ja toisia tervehditään kopauttamalla nyrkkejä yhteen. Organisointi on valtava, mutta mahdollistaa säännöllisen toiminnan jatkumisen ja seurakunnan kokoontumisen.

Maskeja löytyy jokaiselle omaan tyyliin sopiva. Niitä myydään kaduilla ja joka kioskin kulmassa. Seurakunnilla on myös omalla logollaan tai viestillä varustettuja maskeja. Täällä seurakuntien oman brändin näkyminen on tärkeää. Monilta seurakunnilta löytyy valtavat valikoimat omia ”fanituotteita” bändin juomapuolloista naistyön käsikoruihin sekä tietysti kahvimukeihin ja jalkapalloihin.

Erilaisia päiviä ja aikoja

Brasilia on ollut tällä kertaa hyvin erilainen. Tyhjiä kahviloita, suljettuja kauppoja ja lähes autioita rantoja. Vaikka kroatialaisesta perspektiivistä katsottuna kansalaisten sääntöjen noudattaminen ja hyvä organisointi yllättää, niin on yksi asia, mikä ei yllätä. Se on se, ettei kukaan sukulainen, ystävä tai seurakunnan työntekijä ole valittanut tilannetta. Ihmiset kertovat usein, miten uusia tilanteita on ratkaistu tai mitä hyvää tästä pahastakin on seurannut, mutta kukaan ei ole valittanut.

On hyvä muistaa, että nämäkin päivät ja ajat ovat Jumalan meille antamia. Me voimme jokainen omalla paikallamme pyytää Jumalalta viisautta käyttää tämä erilainen aika oikein.

”Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.” 2. Kor 9:8