skip to Main Content
Hiihtoretki Muuttui Pelastusoperaatioksi

Hiihtoretki muuttui pelastusoperaatioksi

Vihdoinkin suomessa on hiihtokausi. Meitä hiihtohulluja suomalaisia on paljon. Muistan parin vuoden takaisen tapahtuman viikonlopun hiihtoladulta. Luisto oli kohdallaan. Oli mukava hiihtää metsässä hyvällä höyläladulla. Mutkan takaa näin varttuneen hiihtäjän makaamassa ladulla naama valkoisena. Hänen luonaan oli jo kaksi muuta hiihtäjää. Sydänkohtaus? Jäin auttamaan. Ambulanssia juuri soitettiin. Väkeä hiihti paikalle lisää.

Jokainen tuli auttamaan. Merkittävää oli se, ettei kukaan hiihtänyt ohi. Sovittiin, kuka menee tien varten ohjaamaan ensihoitajien moottorikelkkaa paikalle. Yksi lähti hakemaan autostaan huopaa. Kaksi hiihtämässä ollutta sairaanhoitajaa keskittyi antamaan ensihoidon sairauskohtauksen saaneelle. Yhteistyöllä ja tehokkaasti pystyimme auttamaan, kenelläkään ei ollut kiire muualle.

Lupasin huolehtia sairastuneen hiihtäjän sukset talteen. Sukset kainalossa iloitsin saumattomasta ”ketään ei jätetä ladulle” -asenteesta.  Myös Suomi 100 -juhlavuoden teema oli tiivistetty yhteen sanaan: yhdessä. Pieni sana, mutta siitä pursuaa paljon mahdollisuuksia.

Yhdessä Herralle

Yhteistyössä on voimaa. Joulukuussa 2017 julkaistiin uusi mobiilisovellus, Domini Life. Tuo latinankielinen nimi kertoo ytimekkäästi: Herran. Myös tämän kristityn arkea voimaannuttavan rukoussovelluksen keskiössä on yhteistyö. Moni on löytänyt sovelluksesta esirukousseinän, jonne tulee päivittäin jopa 150 rukousaihetta. Tarvetta rukoustuelle on. Yhdessä voimme rukoilla Jumalan apua ja siunausta toistemme elämäntilanteisiin. Yhdessä tuotettu uutissivu on myös osoitus joukkovoimasta. Yhteistyötä on myös mobiilisovelluksen taustajoukoissa. Yhdessä, käytännön teoin ja rukouksin.

Aivan samasta yhteistyöstä on kyse, kun ilouutinen toivon Jumalasta kerrotaan eri medioiden keinoin. Sekin on yhteistyön tulos, ei kenenkään soololaulu. Mediatyö tarvitsee useita käsiä, jalkoja, ajattelijoita, tekijöitä, rukoilijoita ja taloudellista yhteistyötä.

Yhteistyöllä voimme viedä myös ilouutista sinne, missä on etsijöitä, elämän ladunvarteen kaatuneita. Yhteistyöhön sisältyy muutosvoima, olimmepa elämän hiihtoretkellä missä tahansa tilanteessa. Tällä Kristus-ladulla ei jätetä ketään ladun varteen. Yhteistyöllä se onnistuu.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku