Maksimaalisen voiton harha
Viikonloppuna olin puolukkametsässä. Löysin metsäaukion, missä jäkälien ja sammalten keskellä maa oli punaisenaan puolukkaa. Tiesin, että pystyn keräämään vain hyvin pienen määrän ja muillekin jää runsaasti. Mielessäni kaikui muutama päivä aikaisemmin näkemäni uutinen, jossa suomalaisia kehotettiin keräämään metsästä tätä superfoodia, voimaruokaa. Singaporessa tuollaisesta luomuherkusta maksetaan varsin isot summat.
Luojan runsaudensarvi
Joka vuosi Suomen metsiin jää keräämättä satojentuhansien eurojen arvosta luonnon antimia, sieniä ja marjoja. Vaan ajatteleeko luomakunnan Luoja samalla tavalla? Luodessaan maailman ekosysteemin Hän on miettinyt tarkoin kaiken merkityksen. Miksi esimerkiksi koivut siementävät joka syksy miljoonia siemeniä, vaikka vain pieni prosentti kasvaa mahtaviksi puiksi? Samoin käy metsämarjojen. Meille tehokkuusmaailmassa on opetettu, että se on tuhlausta.
Metsässä marjat ja puiden siemenet ovat tärkeä osa ekologista ravintoketjua. Ne eivät ole hukkakauraa vaan suunniteltu jo alusta pitäen niin, että runsaudesta saavat ruokansa monet metsän eläimet ja linnut. Eivät marjat kasva metsässä sitä varten, että ihminen poimii ne lisäansioiden toivossa. Tehoajattelu on ihmisen omaa keksintöä.
Mediatyö on myös kylvämistä
Joka päivä tuhannet radio-ohjelmat kylvävät kuuntelijoiden ajatuksiin toivon siemeniä. Ne kypsyvät ajallaan. Paavali muistuttaa Jumalan lainalaisuudesta: “Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.” 2. Kor. 9:6
Älä maksimoi vaan optimoi
Uutisia kuunnellessamme meille kerrataan, kuinka talouselämä haluaa maksimoida voitot. Tämä ajattelumalli on luisumassa yleiseksi ajattelutavaksi. Maksimaalinen hyöty. Kerätä mahdollisimman paljon marjoja. Minulle.
Edesmennyt ystäväni, F1-maailmasta tuttu lääkäri Aki Hintsa neuvoi, että älä maksimoi vaan optimoi. Juuri siksi myös medialähetystyössä käytetään monia digitaalisen median mahdollisuuksia siten, että evankeliumi tavoittaisi mahdollisimman pienillä kustannuksilla laajoja ihmismassoja ja elämäänsä apua etsiviä yksilöitä.
Emme pysty kolkuttamaan maailman jokaiselle ovelle kysymään, miten siellä jaksetaan. Media vie viestimme näihin koteihin.
Tällaisia ilouutisia kuulen joka viikko: Kuinka balilainen yksinhuoltaja, joka koronan vuoksi oli päättänyt tehdä itsemurhan, kuulikin “sattumalta” radiostaan toivon viestin. Miten Aasiassa asuva imaami ymmärsi, että islamin puuttuva linkki on Jeesus. Kuinka japanilainen radiokuuntelija yksinäisyytensä keskellä kuuli ystävällisen rohkaisun sanan toivosta, joka meillä kaikilla on Kristuksessa.
Tällaisia palautteita kuullessani tiedän, että viestimme asioita mediassa oikein. Nämä viestit kantavat hedelmää iankaikkiseen elämään.