skip to Main Content
Vaiettu Häpeä

Vaiettu häpeä

Astun singaporelaisessa kerrostalossa hissiin. Matkalla ensimmäiseen kerrokseen hissi pysähtyy, ja mukaan tulee aasialainen nuori nainen. Todennäköisesti filippiiniläinen kotiapulainen. Huomatessaan minut hän painaa katseensa lattiaan ja on ääneti. Singaporessa ei saa puhua hississä kännykkään tai muille ihmisille. Tämä johtuu koronamääräyksistä. Näitä alas painettuja katseita olen kyllä nähnyt koko tämän ajan, kun olemme asuneet Aasiassa. Harmittaa ja puoliksi häpeän valkoista ihoani.

Valkoisen ihon kirous

Rehellisesti sanottuna minua yllättää ja harmittaa kolonialismin kylvämä asenne erilaisisten ihonvärien merkityksestä. Tekeekö valkoinen iho minusta viisaamman? Tekeekö tumma iho ihmisestä tyhmän tai palvelijan? Olemme kaikki ihmisinä yhtä tärkeitä ja arvokkaita riippumatta ihonväristä, koulutuksesta tai varallisuudesta. Näin ymmärrän Raamatun opettavan.

No, tämä eriarvoisuuden ongelma on vuosituhantinen. Siihen puuttui Jeesuskin Luukkaan evankeliumissa puhuessaan, miten ihmiset katsovat vain ulkoiseen vaurauteen. Jeesus tutkii sydämen.

Aasia on täynnä hyvin älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä. Totta kai mukaan mahtuu mukavuudenhaluisia ja laiskojakin. Niitä löytyy ihan samalla tavalla myös Suomesta. Työlleen sydämensä antaneiden teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ymmärrän kyllä, että maailmassa varallisuus ei jakaudu tasaisesti, mutta se ei muuta ihmisarvoa.

Häpeän kulttuuri

Suomalaisina meille on luovuttamatonta olla rehellinen. Sen opimme jo kotoa ennen kuin selkäämme laitettiin koulureppu. Aasiassa lapsille opetetaan, että et saa olla häpeäksi vanhemmillesi tai suvullesi. Yhteisö ensin, sitten vasta yksilö.

Kun tässä ajattelussa ei ole kristinuskosta nousevaa ihmiselämän ainutlaatuista merkitystä, niin häpeän välttämiseksi itsemurha voidaan joskus kokea ainoaksi oikeaksi tavaksi ratkaista ongelma. Häpeän perintö on aasialaisissa syvällä. Onneksi koulutettu osa nuorempaa sukupolvea osaa nähdä näiden vanhojen ajatusmallien yli nykyaikaan.

Kristittyjen häpeä

Tänä päivänä Aasiassa on helppo olla kristitty. Omaa uskoa ei tarvitse kainostella. Uskonnot ovat julkisesti näkyvissä arkielämässä. Uskonto on luonnollinen osa arkea. Suomessa käydessäni ahdistun siitä, että usko Jumalaan on privatisoitu niin piiloon, että jo ruuan siunaaminen julkisessa tilassa saa aikaan ihmetteleviä katseita ravintolassa.

Miksi häpeämme omaa uskoamme, vaikka siinä on ilosanoma? Mietinkin, onko erilaisuuden suvaitseminen yksipuolistunut yhteiskunnassamme. Hiljennetäänkö kristityt häpeämään arvojaan ja uskoaan? Mietin, miten sanat voivat muuttua käytännöksi, kun Paavali jyrähtää, ettei häpeä evankeliumia, sillä siinä on voima itsessään (Room. 1:16).

Häpeän juuret

Mistä tämä häpeä oikein syntyy? Määritelmiä on useita, enkä niitä edes yritä tässä avata. Ydin taitaa olla kuitenkin siinä, että häpeä on erillisyyden pelkoa, etten kelpaa. Siksi olemme hiljaa; piiloudumme, koska haluamme olla hyväksyttyjä ja menemme ison enemmistön mukana. Taitaa olla länsimaalaisten kristittyjen aika ottaa mallia Aasian kristityistä. Siitä ilosta ja avoimuudesta, mitä usko tuo mukanaan.

Sydän edellä

Vuosia sitten minulla oli amerikkalainen esimies. Työssään hän tapasi ihmisiä eri kulttuureista ja maista. Harvoin kommunikoitiin ilman tulkkia. Hän antoikin minulle hyvä neuvotteluperiaatteen: ”Kuuntele ihmisen sydäntä, älä sitä, miten tai mitä hän puhuu”.

Aasiassa olen tajunnut, miten viisas neuvo tuo on. Katso ihmistä – sydämellä näkee todellisen ihmisen ja silloin voi toisen kokema häpeä sulaa ystävällisyytemme seurauksena. Olemme ihmisinä kaikki samassa veneessä

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku