Diak-harjoittelu Kroatiassa on antoisaa ja opettavaista

Tässä kirjoittelevat Sini, Roni ja Harri. Olemme kolme sosionomi + kirkon nuorisotyönohjaajaopiskelijaa Diakin Helsingin kampukselta. Suoritamme tällä hetkellä harjoitteluvaihtoa Kroatiassa, Kutinan evankelisessa seurakunnassa.

Nyt on kulunut jo reilu kaksi kuukautta harjoittelumme alkamisesta ja viimeinen kuukausi on käynnissä. On jotenkin vaikea uskoa, että aikaa on enää näin vähän jäljellä. Todennäköisesti se johtuu siitä, että olemme nauttineet täällä olostamme valtavasti. Kahden kuukauden aikana olemme saaneet paljon mukavia työtehtäviä ja paljon uusia kokemuksia siinä ohella.

Olemme mm. päässeet tutustumaan Kroatian evankelisen kirkon toimintaan, toimimaan englannin kielellä tai välillä jopa ilman yhteistä kieltä sekä auttamaan kirkkoa ja seurakuntalaisia laajalti erilaisissa arjen askareissa aina humanitaarisen avun kuin myös kotitöiden kautta.

Olemme tehneet myös pieniä reissuja eri puolille Kroatiaa ja päässet tutustumaan muihin evankelisiin seurakuntiin sekä niiden jäseniin. Samalla olemme oppineet, kuinka kirkko yhdistää ihmisiä eri puolilla maata.

Jugoslavian sodan merkitys on myös hahmottunut meille, kun olemme nähneet sodan fyysisiä jälkiä ja kuulleet sen aikaisten lähetystyöntekijöiden kertomuksia sota-ajasta sekä sen vaikutuksesta ihmisiin vielä nykypäivänä.

Ilman vapaaehtoisia evankelinen kirkko ei pärjäisi

Mitä olemme sitten oppineet harjoittelumme aikana Kroatiasta ja sen ihmisistä? Pääsemällä osaksi seurakuntalaisten arkea olemme myös nähneet asioita eri tavalla kuin Suomessa. Kun eletään maassa, missä oma seurakunta ei ole evankelisille itsestäänselvyys, on huomattavissa, kuinka tärkeitä oma usko ja seurakuntayhteys ovat. Niiden säilyttämiseksi joutuu tekemään välillä myös fyysisesti töitä.

Ilman vapaaehtoisia evankelinen kirkko ei pärjäisi, ja vapaaehtoistoiminnan merkitys näkyy niin kirkolle, sen työntekijöille kuin myös seurakuntalaisille. Vapaaehtoiset ovat mukana messujen järjestämisessä, siivoamisessa sekä tapahtumien ja toiminnan järjestämisessä. Kutinan seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa on paljon sellaista, minkä toivoisimme pystyvämme viemään Suomeen, mutta valitettavasti hallinnon takia se tuskin olisi mahdollista.

Yhdessä tekeminen on selkeästi myös lujittanut Kutinan seurakuntayhteisöä. Siihen yhteisöön ei kuitenkaan ole aina mahdollista päästä. Erilaisten syiden takia sunnuntain jumalanpalvelus voi jäädä väliin tai koko seurakuntayhteys katketa, ellei seurakunta tee asialle jotain. Kyyditsemällä vanhempia ihmisiä messuihin tai käymällä itse seurakuntalaisten kotona tervehtimässä olemme myös nähneet sen, kuinka pienillä teoilla voidaan tuoda seurakuntalaisille valtava ilo.

Kun miettii kaikkea tätä, ei ole ihme, että tällaisessa yhteisössä elää valtava määrä ihania ihmisiä, joilla riittää rakkautta myös meidänlaisille tuntemattomille, jotka eivät edes puhu samaa kieltä.

Harri Nurmi, Sini Paukkala ja Roni Vatto