Sansa tukee kabyylinkielisten naistenohjelmien kuuntelijaseurantaa Pohjois-Afrikassa

Kabyyli on pohjoisafrikkalainen alkuperäiskieli ja noin viiden miljoonan ihmisen äidinkieli. Kuva: Shutterstock.
Liikumme varovaisesti kuin sudenkuoppien keskellä, kuvaavat kabyylinkielisen Toivoa naisille -työn tekijät toimintaansa valtauskonnon keskellä. He ovat joutuneet jo vuosikausia olemaan varuillaan, jotta eivät joutuisi syytteeseen “laittomasta kristillisestä työstä”.
Samaan aikaan Radio Kabylen kristillisiä videoita on toistettu sosiaalisen median TikTok-palvelussa puolen vuoden aikana yli miljoona kertaa. Videoista suosituin keskittyy Jeesukseen. Sitä on toistettu puoli miljoonaa kertaa.
− Olemme onnistuneet välttämään sudenkuopat ja voimme edelleen levittää tuhansille Pohjois-Afrikan alueen ihmisille uskoa, toivoa, rakkautta ja rauhaa, jonka voimme saada Jeesukselta, Toivoa naisille -koordinaattori kertoo. Hän pysyy nimettömänä turvallisuussyistä.
Kabyylin kieli on pohjoisafrikkalainen alkuperäiskieli, joka sai Algeriassa kansalliskielen aseman vuonna 2006. Se on noin viiden miljoonan äidinkieli. Kabyylinkielisiä asuu myös Ranskassa.
Yhteydenpito tärkeää
Radio Kabyle on lähettänyt Toivoa naisille -ohjelmia vuodesta 2009. Ohjelman nimi on Azal n tmettut eli Arvokas nainen. Ohjelmaa voi kuunnella isoilla alueilla Pohjois-Afrikassa kuten Marokossa, Tunisiassa ja Libyassa. Alueilla asuu kabyylin kanssa samaan berberikielten ryhmään kuuluvia kieliä tai murteita puhuvia ihmisiä, jotka ymmärtävät ohjelmaa.
Toivoa naisille -työ on osa kansainvälisen medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Sansa on tukenut kabyylinkielistä työtä vuodesta 2023.
Toivoa naisille -työntekijät korostavat yhteydenpidon tärkeyttä ohjelmien kuuntelijoihin ja sosiaalisen median seuraajiin. Puolessa vuodessa heidän kanssaan käytiin 156 puhelinkeskustelua. Puolet keskustelukumppaneista oli vakinaisia kuuntelijoita ja seuraajia, mutta viisi prosenttia oli uusia yhteydenottoja. Sansa tukee juuri tätä kuuntelijaseurantaa.
− Pohjois-Afrikan naiset ja kabyylin kieltä puhuvat tarvitsevat hengellistä ja henkistä rohkaisua. Tämän vuoksi tuemme kabyylinkielisen Toivoa naisille -työn kuuntelijaseurannan tekemistä. Olemme tukeneet vuodesta 2022 alkaen myös kabyylinkielisen evankelioivan ohjelmasisällön lähettämistä ja tuottamista sekä keskipitkillä radioaalloilla että somepohjaisena. Käytännön tuen rinnalla tarvitsemme myös yhteistä rukousta. Kiitän kaikkia, jotka ovat mukana tässä rakkauden rintamassa, sanoo Sansan toiminnanjohtaja Mikko Matikainen.
Lähipiiri ei hyväksy
Hankalista olosuhteista huolimatta kabyylinkielisen Toivoa naisille -työn tekijät tapasivat puolen vuoden aikana kasvotusten noin 200 ohjelmien kuuntelijaa sekä maaseudulla että kaupungeissa vuonna 2024. Tapaamisissa puhuttiin vaikeista elämän ongelmista, pyydettiin esirukousta ja saatu rohkaisua. Työstä raportoidaan puolen vuoden jaksoissa.
− Väestöryhmämme kristityt kokevat lisääntyvää painostusta ja vainoa. Monet kirkot on suljettu. Tällä hetkellä eräs nuori pari joutuu vastaamaan oikeudessa syytteisiin uskostaan ja kristillisestä toiminnasta, koordinaattori kertoo.
Koordinaattori kertoo useita esimerkkejä siitä, kuinka vaino kumpuaa omasta lähipiiristä. Eräs 45-vuotias nainen joutuu kokemaan anoppinsa hellittämätöntä vainoa. 52-vuotiasta naista vainoavat sekä mies että appivanhemmat. 43-vuotiaan naisen mies on alkoholisti ja työtön. Hän ei halua edes etsiä työtä. Jos lapset näkevät äitinsä rukoilevan tai lukevan Raamattua, he kertovat isälleen, ja uusi pahoinpitelyn kierre alkaa.
− Perhe on hylännyt nämä naiset vain siksi, että he rakastavat Jeesusta. On vaikeaa seistä vahvana uskossa, kun pisimmälle satuttaakseen menevät he, joiden pitäisi rakastaa ja välittää sinusta.
Halu tukea ja auttaa
Suomessa toimii seurakuntien yhteydessä noin 90 Toivoa naisille -rukousryhmää, jotka rukoilevat maailman naisten puolesta.
− Kabyyli sopii hyvin alueellisestikin niiden kielten joukkoon, joita Suomen Toivoa naisille -työ tukee. Kyseessä on vaikeasti tavoitettava kansanryhmä ja vähemmistökieli. Suomalaisilla naisilla on halu olla mukana työssä, jossa tämän alueen ja kielialueen naisille kerrotaan Jeesuksesta ja rukoillaan hankalissa olosuhteissa elävien naisten puolesta. Itseäni koskettaa vainon todellisuus. Rukous on todella tärkeää, sanoo Suomen Toivoa naisille -työn yhteyspäällikkö Satu Hauta-aho.
Kabyylinkielinen Toivoa naisille -työ on suunnannut Facebook-sisältönsä naisille ja perheille. Sivustolla on yli 3 000 seuraajaa. Puolen vuoden 2024 aikana sivulle ladattiin 57 videota tai muuta päivitystä. Ne saivat 9 898 tykkäystä ja 1 172 kommenttia. Sivulla vierailijoista kaksi kolmasosaa on naisia.
Radio Kabylen sosiaalisen median alustoilla on kaikkiaan 14 000 seuraajaa. Mukana ei ole TikTok. Radio Kabyleen kytketyillä TikTok-kanavilla on yhteensä 12 000 seuraajaa. Toivoa naisille -kanavan seuraajia on 500.
− Monet äidit ottavat meihin yhteyttä lastensa ongelmien takia. Nuoret ovat tulleet riippuvaisiksi alkoholista tai huumeista ja heidän kokemansa toivottumuus pahentaa tilannetta.
Liisa Heinänen
Tiesitkö, että Suomen Toivoa naisille -työ täyttää tänä vuonna jo 25 vuotta? Lue lisää juhlavuodesta ja pysy ajan tasalla seuraamalla Toivoa naisille -työtä myös Facebookissa!