Ensikertalaisena Intiassa

Intia oli ensikertalaiselle kulttuurishokki: saastunut ilma, väenpaljous, liikenne, köyhyys, kerjäläiset, keskimäärin heikko koulutustausta… Mutta myös ihmisten avuliaisuus, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus.

Jotkin tapahtumat ovat mieltä järisyttäviä, ja niistä sanommekin, “etten unohda sitä koskaan”. Sellaiseksi voin luonnehtia matkaani Intiaan tammikuussa 2016.

Ensi metrit koneen laskeuduttua New Delhiin saivat mietteliääksi: kuinka täällä voi asua, kun jokainen sisäänhengitys tuntuu keuhkoissa? Pakokaasut, sumu ja nuotioista syntyvä savu yhdistyvät merkilliseksi ja epäterveelliseksi “smogiksi”.

Rukouselämä virkistyi Intian liikenteessä

Liikenteeseen en tottunut kymmenen päivän aikana. Kolmikaistaisella tiellä eteni ainakin viisi autoa rinnakkain, seassa lehmät, riksat, moottoripyörät ja usein jalankulkijatkin. Samalla kaistalla tuli paljon myös liikennettä suoraan vastaan.

Rukouselämäni virkistyi tuossa liikenteessä ja olin jättämässä jäähyväisiä tälle maanpäälliselle elämälle monta kertaa. Ensimmäisen kahden minuutin aikana taisin kuulla enemmän tööttäyksiä kuin kotinurkilla vuoteen.

Paikan päällä katsoo silmiin 1,2 miljardia yksilöä

Köyhyys ja kerjäläiset on jotakin, jota ei Suomessa näe Intian laajuudessa ja syvyydessä. Mietin, voiko ihmisen kärsimykseen tottua ja ajatella, että jotkut kerta kaikkiaan elävät puutteessa.

Intiassa on noin 1 200 miljoonaa ihmistä, toiseksi eniten maailmassa. Kykeneekö maan hallitus ruokkimaan kansalaisensa?

Ongelman laajuus tuntuu toivottomalta. Jos ajattelen, että väkeä on 1,2 miljardia, voin jotenkin sivuuttaa koko kysymyksen. Mutta paikan päällä minua katsookin silmiin 1,2 miljardia yksilöä, ihmistä.

Intia tunnetaan kastilaitoksestaan, joka on virallisesti kielletty. Kuitenkin kasteihin perustuva jaottelu elää syvällä kansan asenteissa ja kulttuurissa.

Myös kristityt ovat osa tuota kansaa, ja heilläkin on helposti jossakin syvällä eriarvoisuuden ja oman arvottomuuden kokemus, koska he usein “kuuluvat” alimpiin kasteihin tai kastittomiin.

Ulkopuolelta on niin helppo tuomita ja opettaa, kuinka kristityn tulee elää ja ajatella. Mikä onkaan evankeliumi juuri näille ihmisille?

Niin piispoja kuin kylien kristittyjä tapaamassa

Matkan aikana saimme vierailla niin kirkonjohtajien kuin maaseudun köyhääkin köyhempien kristittyjen luona ja keskustella heidän kanssaan.

Kävimme kolmen luterilaisen kirkon toiminta-alueilla. Kaksi kirkoista pitää päämajaansa Ranchissa saman kadun vastakkaisilla puolilla: Luoteinen evankelis-luterilainen Gossner -kirkko ja Evankelis-luterilainen Gossner -kirkko. Etelämpänä taas toimii Andhran evankelis-luterilainen kirkko.

Keskustelimme piispojen kanssa medialähetystyön merkityksestä. Sansan ja sen kumppanin TWR-Intian työtä arvostetaan suuresti ja tukeamme tarvitaan.

Vierailimme myös Chennaissa, jossa UELCI:n työryhmä valmisteli ensi vuonna pidettävää suurta kokousta. Suomalaiset ajatukset elävöittivät suunnittelua. UELCI on Intian luterilaisten kirkkojen yhteistyöelin, jonka kanssa Sansalla on sopimus.

Hindutkin ihmettelevät, jos torvikaiuttimet vaikenevat

Mieleenpainuvin oli muutaman päivän retki maaseudulle. Siellä isäntämme TWR-Intian aluejohtajat veivät meidät tapaamaan tukemiemme radio-ohjelmien kuuntelijoita.

Silmäni aukesivat näkemään ja ymmärtämään, miten tärkeää on julistaa Kristusta ja toivoa kunkin omalla äidinkielellä, sydämen kielellä. Useat Sansan tukemat radio-ohjelmat ovat ainoita ohjelmia vähemmistökielillä. Sansa tukee nyt Intiassa radio-ohjelmia 15 kielellä, joista kymmenen on vähemmistökieliä.

Osallistuimme seurakuntien kokouksiin, joissa kuulimme useita todistuspuheenvuoroja radio-ohjelmien vaikutuksesta. Pysähdyttävää.

Suuren vaikutuksen minuun tekivät torvikaiuttimet, joita on nyt asennettu osin Sansankin tukemana 110 kappaletta. Aamuviideltä alkaa ensimmäinen kristillinen ohjelma, jota kokoonnutaan kuuntelemaan pitemmistäkin matkoista.

Mielenkiintoista oli kuulla, että jopa hindut tulevat kysymään “Mikä hätänä?”, jos jonain päivänä ohjelmaa ei sähkökatkon takia tulekaan.

Kaikki ihmiset ovat saman Jumalan perheväkeä

Näin ja kuulin paljon erilaista kuin Suomessa. Silti vahvistui ajatus: me kaikki ihmiset olemme lopultakin saman Jumalan perheväkeä, jaamme saman taivaan ja maan. Lentokoneesta ei pystynyt erottamaan raja-aitoja. Ne ovatkin ihmisten tekemiä.

TWR-Intian päämajassa New Delhissä sain kokousten yhteydessä tutustua omaan alaani, taloudenhoitoon. Oli ilo tavata intialaisia kollegoita, jotka tekevät periaatteessa samaa työtä kuin itsekin teen Suomessa. Lahjaksi saadut eurot muuttuvat tehokkaasti evankeliumin julistukseksi, ja Intiassa kympin arvo on moninkertainen verrattuna Suomeen.

Sanaa kannattaa kylvää, sillä maaperä on otollinen. Intian kristityt elävät monenlaisten vaikeuksien keskellä, he saavat monin paikoin kokea sortamista, pahoinpitelyjä, pilkkaa. Mutta sen he sanovat kestävänsä; onhan heillä aarre.

Timo Lankinen

Sansan hallintopalvelujohtaja Timo Lankisen kokemuksia Intiasta on julkaistu myös Lähde-lehdessä 3/2016.