Hyppää sisältöön

Ranskalainen Christine Marc löysi Suomesta ensin talon ja sitten uskon

Christine Marc järvenrannalla.

Christine Marc asuu lähellä uimapaikkaa, ja hän myös meloo mielellään järvellä. Kuva: Christine Marcin albumi.

Kun ranskalainen Christine Marc halusi ostaa talon Suomesta, hän kirjoitti hakuun talon toivotut ominaisuudet kuten koko, piha, ympäristö. Tulokseksi tuli talo Mänttä-Vilppulasta. Sitten piti katsoa kartalta, missä päin Suomea toiveiden talo sijaitsee.

Suomi oli tullut Marcin perheelle tutuksi neljän lomamatkan aikana. Telttailua ja retkeilyä harrastava perhe halusi tukikohdan Suomesta. Talokaupat tehtiin vuonna 2010.

– Tuntuu, kuin kaikki olisi järjestetty etukäteen. Sain lähihoitajan töistäni ranskalaisesta sairaalasta neljä päivää vapaata. En puhunut suomea tai englantia, mutta olin tutustunut suomalaiseen ranskankielenopettajaan, joka tuli auttamaan kaupanteossa. Oli talvi ja satoi lunta. Kun palasin kävellen kaupanteosta Vilppulasta Mänttään, näytin lumiukolta. Majapaikkani emäntä vei minut heti kuumaan suihkuun, Marc muistelee.

Sitten hän halusi muuttaa pysyvästi Suomeen, mutta muu perhe jäi Ranskaan. Hän sai työtä lastensuojeluyksiköstä.

Avantoon

Samalla tavalla ennalta järjestetyltä tuntuu Christine Marcin tie Jeesuksen seuraajaksi.

– Tutustuin heti alussa suomalaiseen naiseen, kun asioin kaupassa. Hän huomasi, että olen ulkomaalainen ja kysyi, voiko auttaa. Ystävystyimme. Aloimme talvella uida avannossa. Siitä tuli minulle pysyvä harrastus.

Nainen kutsui Marcin syntymäpäivilleen. Nainen kertoi jälkikäteen, että hänelle tuli vahva sisäinen kehotus kutsua myös kristitty pariskunta, vaikka he eivät olleetkaan hänen lähipiirissään. Christine Marc oli tavannut pariskunnan kerran aikaisemmin, kun nämä olivat kutsuneet hänet jouluaterialle. Heillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita kuten liikunta ja puutarhanhoito.

Marc kulki työmatkat pyörällä. Hän kaatui matkalla jyrkässä alamäessä ja loukkasi itsensä niin pahasti, että joutui sairauslomalle. Pariskunnan nainen tuli tervehtimään ja kysyi, saisiko rukoilla toipumista.

– Kielsin, sillä en uskonut Jumalaan. Nainen kutsui minut kuitenkin kesällä 2012 suureen kristilliseen viikonlopputapahtumaan. Ihmettelin iloista menoa. Suomalaiset nostivat käsiään ja jotkut kaatuivat, kun heidän puolestaan rukoiltiin. Minunkin puolestani haluttiin rukoilla, mutta kielsin sen.

Jotain kuitenkin tapahtui. Marc kertoo itkeneensä koko illan. Häntä kadutti, että oli kieltänyt esirukouksen. Hän soitti ja ilmoitti haluavansa uudelleen tapahtumaan. Nyt hän halusi esirukousta.

– Sain lahjaksi Raamatun. Kun olin lukenut sen kokonaan, kysyin, mitä lukisin seuraavaksi. Minulla ei ole tapana lukea samaa kirjaa uudelleen. Raamattu on erilainen. Nyt olen lukenut sen kokonaan kolme kertaa. Epäselvistä kohdista voin kysyä tutulta papilta, jonka vetämälle Alfa-kurssille osallistuin, Marc kertoo.

Tarinoita teeilloissa

Vuonna 2013 Mänttä-Vilppulasta lähti ryhmä naisia Ylöjärvelle Hanna-konferenssiin. Hanna-työn nimi muuttui vuonna 2017 Toivoa naisille -työksi, mutta sisältö pysyi samana. Työn ytimessä on esirukous maailman naisten puolesta ja eri medioiden kautta lähettävät ohjelmat, jotka välittävät toivoa. Suomalaiset tukevat niiden lähettämistä kymmenellä kielellä Sansan kautta.

Mänttä-Vilppulaan syntyi Toivoa naisille -rukouspiiri Ylöjärven retken jälkeen. Piiri tukee orijankielisiä ohjelmia Intiassa ja seksiperäisen ihmiskaupan vastaista Kätketyt aarteet -hanketta. Marc kouluttautui Sansan vapaaehtoiseksi Toivoa naisille -lähettilääksi. Hän järjestää piirin toimintaa ja tiedottaa siitä. Postituslistalla on lähes 30 nimeä.

Vuonna 2015 työn tärkeäksi osaksi tulivat teeillat vastaanottokeskukseen tulleille naisille.

– Ensin tuli vain muutamia. Parhaimmillaan heitä oli noin 30. Pyysimme jokaista kertomaan tarinansa. Ne olivat koskettavia. Moni heistä oli joutunut kävelemään pitkiä matkoja. He kulkivat yöllä, ettei heitä nähtäisi.

Kun vietettiin joulua, pääsiäistä ja muita kristillisiä juhlia, oli luontevaa kertoa näiden juhlien sisällöstä osana suomalaista kulttuuria.

Liisa Heinänen

Kirjoitus on julkaistu myös Sansa-lehdessä 1/21.