Hyppää sisältöön

Arpa ratkaisi Sansan hallituksen varajäsenen

ääntenlaskenta

Sansan syyskokouksessa oli monta ääntenlaskentaa ja yksi arvonta. Ääniä laskivat Taisto Heimonen ja Hannu Leskinen. Matti Korpiaho johti puhetta. Kuva: Leena Punkari.

Erityisopettaja Susanna Peltonen, 48, Tammelasta valittiin Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) hallituksen varajäseneksi yhdistyksen syyskokouksessa lauantaina 26.11. Hyvinkäällä. Lopputulos ratkaistiin arvalla, sillä äänestyksessä sekä Peltonen että erovuoroinen lähetyssihteeri Tuula Kankkunen Vihdistä saivat molemmat kymmenen ääntä.

Peltonen on varsinaisen opettajantyönsä ohessa toiminut Tammelan seurakunnan vapaaehtoisena lähetyssihteerinä lähes 20 vuotta. Hän on seurakuntansa kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja ja mukana paikallisen Hanna-piirin toiminnassa. Peltonen osallistuu myös Gideon-järjestön sisartyöhön ja kuuluu Tammelan kunnanvaltuustoon Kristillisdemokraattien edustajana.

Sansan hallituksen varsinaisista jäsenistä olivat erovuorossa Radio Dein myyntipäällikkö Mikko Hurskainen Hyvinkäältä, siviilioikeuden emeritusprofessori Jarno Tepora Vantaalta ja missiologian dosentti Timo Vasko Espoosta. Syyskokous valitsi heidät hallitukseen myös seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi ja Teporan edelleen sen puheenjohtajaksi.

Millaisia hallituksen jäseniä Sansa tarvitsee?

Sansan hallituksessa jatkavat lisäksi kirkkoherra Kari Eskelinen Nastolasta, apulaisylilääkäri, dosentti Pirjo Immonen-Räihä Kaarinasta, kustannustoimittaja, vapaa toimittaja Piia Latvala Espoosta sekä varajäsenenä kappalainen Juha Koivulahti Janakkalasta.

Syyskokouksessa käytiin laaja ja perusteellinen keskustelu siitä, millaisia hallituksen jäseniä Sansa nyt ja jatkossa tarvitsee. Määreitä riitti: eri ammattialojen edustajia, lähetystyön kannattajia ja mediateknologian osaajia, eri-ikäisiä, naisia ja miehiä, ihmisiä eri puolilta Suomea, hallintoa ymmärtäviä ja hallinnon hallitsevia, evankelis-luterilaisia, koska Sansa on yksi kirkon lähetysjärjestöistä…

Joku tiivisti osuvasti, että kaikkea tuota ei toki löydy eikä tarvitsekaan löytyä jokaisesta jäsenestä. Hyvä kokonaisymmärrys syntyy, kun hallitus koostuu riittävän monenlaisista ihmisistä.

Kazakista uusin lähetyskieli

Syyskokous hyväksyi Sansalle myös ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kazakista, joka on toinen keskiaasialaisen Kazakstanin pääkielistä, tulee Sansan 37:s kieli. Hanna-työn Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa radioidaan siellä jatkossa FM-asemien kautta.

Kazakstan on pinta-alaltaan maailman suurin sisämaavaltio. Se sijaitsee pääosin Keski-Aasiassa, mutta läntisimmiltä osiltaan Itä-Euroopassa. Maan, joka aikoinaan kuului Neuvostoliittoon, toinen virallinen kieli on venäjä.

Syyskokouksessa puhetta johtanutta Sansan seniorityöntekijä Matti Korpiahoa kehuttiin tehokkuudesta. Jokainen pykälä vietiin varsin kohtuullisesti läpi sen mukaan kuin sääntöjen mukaan kuuluukin.

Leena Punkari