Hyppää sisältöön

Sansakin näkyi Vammalan torilla

Vammalan lähetystori

Tamperelainen Seija Miettinen esitteli asiakkaalle Sastamalan lähetystorilla villasukkia, jotka oli saatu lahjoituksena Sansan myyntipöydälle. Kuva: Liisa Heinänen.

Monenlaisia kirjoja, koruja, rasioita, villasukkia… Kun Sastamalan Vammalan lähetystorin muilla pöydillä tarjottiin etupäässä leivonnaisia, Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa kattoi pöytään henkistä ja hengellistä ravintoa, lämpöä ja kauneutta.

Moni pysähtyi Sansan pöydän ääreen uteliaana kyselemään, sillä Sansa oli mukana monena vuotena järjestetyssä tapahtumassa ensimmäistä kertaa.

Lähetystori täytti perjantaina 9. syyskuuta koko Vammalan keskustan torialueen. Soppatykki oli ajettu keskelle toria. Reunustoja kiersivät toripöydät, joilla eri järjestöt ja seurakunnan pienryhmät myivät tuotteita lähetyksen hyväksi. Väki viihtyi aurinkoisessa syyssäässä. Pastori Olavi Sorva Sastamalan seurakunnasta arvioi, että päivän tuotto lähetyksen hyväksi oli noin 20 000 euroa.

Vammalassa asuva Erja Hietanen kiersi toria heti aamulla. Koppaan oli kertynyt leivonnaisia.

– Tulin tapaamaan tuttuja. Olen itsekin ollut aikaisemmin lähetystorilla töissä paistamassa lättyjä.

Tietoiskuja lähetyksestä

Torille pystytellä lavalla sai käydä antamassa tietoiskuja lähetystyöstä. Sansan vapaaehtoisena toimiva Liisa Heinänen kertoi medialähetyksestä, sen uusimmista hankkeista kuten pakolaisille suunnitellusta mobiilisovelluksesta ja kansainvälisestä Hanna-rukousliikkeestä, jonka taustajärjestönä on Suomessa Sansa.

– Lähetystyö on tuttua osalle toritapahtumaan tulijoista, mutta ei kaikille. Toivomme, että tietoiskujen avulla joku löytäisi polun pään lähemmäksi lähetystä, sanoi tapahtumaa juontanut pastori Hannu Heikkilä Sastamalan seurakunnasta.

Tietoiskut Hanna-työstä herättivät niin paljon kiinnostusta, että syksyn mittaan Sastamalassa järjestetään tietoiskua laajempia Hanna-työn esittely.

Liisa Heinänen