Tarinoita

Valitse kategoria

Olen kotiäiti. Vietän suurimman osan aikaa lasteni kanssa. Joskus tapaan naapuruston naisia kahvin tai teen merkeissä. Kerran eräs nainen mainitsi ohjelmanne ja sanoi, että vihollinen (te) on maassamme. Ajattelin itse toisin. Olin aina miettinyt, mihin kristityt uskovat. Aloin siksi kuunnella ohjelmaanne. En pelännyt kuten muut naiset.

Noin vuoden kuluttua päätin kääntyä kristityksi. Ajatukseni Jumalasta ovat muuttuneet ajan kuluessa. Pidän siitä, miten puhutte Jumalan ja hänen tyttäriensä välisestä suhteesta, hänen armostaan ja rakkaudestaan naisia kohtaan. Elämäni muuttuu päivä päivältä. En kertonut perheelleni enkä ystävilleni päätöksestäni enkä tiedä, kerronko koskaan. En usko Jumalan syyttävän minua siitä. Voisitteko rukoilla minun ja perheeni puolesta ja että tulisi aika, jolloin voin kertoa uskostani heille.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista

Eräänä päivänä etsin televisiosta jotain hyvää katsottavaa. Yhtäkkiä löysin gujaratinkielisen Toivoa naisille -ohjelman. Olin niin iloinen voidessani katsoa kristillistä ohjelmaa. Olen katsonut kaikki jaksot. Opetus on erittäin hyvää ja hyödyllistä naisille. On rohkaisevaa oppia Jumalan sanaa tällä tavalla, ja se auttaa minua kasvamaan uskossa. Nyt katson ohjelmaa säännöllisesti. Kiitos kun autatte naisia kasvamaan kaikilla elämän alueilla.

Gujaratinkielisen Toivoa naisille -ohjelman katsoja Intiasta (TWR-Intia)

Olen vanhempieni ainoa lapsi. Äitini on äkkipikainen, ja hän pahoinpiteli minua jo lapsena. Myös eräs sukulainen käytti minua teini-iässä seksuaalisesti hyväksi. Aviomieheni käytös muuttui, kun menimme naimisiin. Hän ei vietä aikaa kanssani, ei kuuntele ongelmiani eikä rukoile kanssani. Aiemmin hän kirjoitti ja sävelsi kristillisiä lauluja. Halusin kovasti, että rukoilisimme yhdessä ja olisimme toistemme ystävät, mutta häntä ei kiinnosta. Olen huolissani hänen huonoista tavoistaan ja kuinka hän käyttäytyy minua kohtaan. Myös äitini nälvii minua siitä, että minulla ei ole lasta.

Kaikki tämä satuttaa ja itken itsekseni. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa jakaisin asioita. Olen masentunut enkä ole tyytyväinen myöskään työpaikkaani. Puhun ongelmistani vain Jumalalle. Uskon, että Jumala näkee minut. Koska halusin ajatella jotain muuta, avasin television ja löysin ohjelmanne. Olen iloinen, että on joku, jolle kertoa tuskastani ja huolistani ja joka rukoilee rinnallani. Kiitän Jumalaa, että hän antoi minulle yhteyden teihin.

Toivoa naisille -ohjelman katsojapalaute (TWR-Intia, hindi)

Olin pahoinpidelty, petetty, nälissäni ja melkein kuollut avioliittoni vuoksi, mutta Toivoa naisille -työ saavutti minut. Murtuneisuuteni korjattiin ja palaset koottiin yhteen Jeesuksen avulla, joka rakastaa minua, hyväksyy minut ja auttaa selviytymään vaikeistakin vesistä.

Arabiankielinen Toivoa naisille -kuuntelijapalaute (TWR)

Me ihmiset laitamme toivomme moniin asioihin ja toisiin ihmisiin – vaurauteen, verkostoihin, sukulaisiin, ystäviin ja jopa lapsiin. Mutta kaikki on väliaikaista ja katoavaa, vain Jumala pysyy muuttumattomana. Hän on ainoa todellinen toivomme. Teidän ohjelmanne antoi minulle tämän tärkeän opetuksen.

Assaminkielisen Toivoa naisille -ohjelman katsojapalaute Intiasta (TWR-Intia)

Aloitin urheilun nuorena ja minusta tuli uimari. Opettajani sanoivat, että olin lahjakas, ja pääsin valmennusryhmään. Valmentajani kuitenkin hyväksikäytti minua. Pelkäsin enkä kertonut asiasta kenellekään. Ensinnäkään, koska en uskonut kenenkään uskovan minua ja toiseksi, koska rakastin uintia ja pelkäsin, että perheeni ei antaisi minun jatkaa sitä. Kokemus oli vaikea pienelle lapselle. Kasvoin mutta en koskaan päässyt hyväksikäytön ylitse. Kävin terapiassa, mutta terapia ei onnistunut. Eräänä päivänä löysin sattumalta Toivoa naisille -ohjelman ja aloin kuunnella sitä säännöllisesti.

Ette voi kuvitella, mitä minulle merkitsi kuulla, että kun vastaanotamme Kristuksen, saamme uuden elämän. Kaikki olisi uutta ja menneisyys pyyhittäisiin pois – Kristuksessa kaikki on toisin. Rukoilin ja pyysin Jeesusta puhdistamaan minut verellään. En voi vieläkään sanoa, että kaikki on nyt hyvin, mutta voin tuntea, kuinka Jeesus vahvistaa minua päivä päivältä. Elämästäni löytyy nyt myös ilon hetkiä. Kiitos ohjelmistanne! Niiden kautta sain uuden alun.

25-vuotiaan Toivoa naisille -kuuntelijan palaute Turkista (TWR)

Sairastuin 70-vuotiaana luusyöpään ja jalkani muuttui mustaksi. Lääkärit sanoivat, että jalka täytyy amputoida. Aloin juoda. Miniäni käski minua menemään ihmisten luokse, jotka rukoilevat Jeesusta puolestani. Menin rukoiltavaksi, käännyin väärältä tieltä ja hyväksyin Jeesuksen Herrakseni ja Jumalakseni. Luin Raamattua sairaalassa ollessani. Luojan kiitos, luuni alkoi muuttua normaalin väriseksi ja lääkäri päätti, ettei jalkaani tarvitsekaan amputoida. Siitä lähtien olen kuulunut seurakuntaan. Olen nyt 86-vuotias. Lapseni muuttivat pois enkä ole päässyt seurakuntaan, joten uskovat toivat minulle radion. Jumalan Sanan kuunteleminen kohottaa henkeäni.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Keski-Aasiasta (TWR)

Me perheenäidit tuhlaamme välillä aikaamme juoruiluun tai naapureista puhumiseen. Tämänpäiväinen Jumalan sana muistuttaa, että minunkin pitää lopettaa sellainen toiminta. Me emme saa tehdä mitään, mikä ei miellytä Jumalaa. Jos haluamme muuttua, olen varma, että Jumala auttaa meitä pääsemään eroon asioista, jotka eivät ole Hänelle mieluisia. Näin synti ei hallitse elämäämme eikä uskomme horju helposti.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Indonesiasta (TWR)

Olen 28-vuotias nainen. Aloin hoitaa iäkästä naista, joka ei pystynyt kävelemään. Huomasin, että hän on kristitty. Asuinalueemme väki on arvoiltaan perinteistä eikä kukaan yleensä kysy mitään Jumalasta. Nainen halusi kuunnella Toivoa naisille -ohjelmaa. Aluksi pelkäsin seurauksia, jos tulisi tietoon, että työskentelen kristityn luona. Pian mieleni rauhoittui ja aloin kuunnella ohjelmaa hänen kanssaan. Kun hän kuoli, jatkoin kuuntelua. Sitten rukoilin Jeesusta elämääni ja sain rauhan sydämeeni. Tuntuu kuin olisin alkanut elää uudelleen. Saan voimaa vaikeissa hetkissä. Minun on vaikea ja vaarallista puhua tästä lähipiirilleni. Rukoilkaa puolestani.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista (TWR)

Sukulaisteni luona kävi aikoinaan kristittyjä, jotka lauloivat kristillisiä lauluja ja jakoivat Jumalan Sanaa. Kuuntelin heitä. Halusin sydämessäni uskoa Herraan, mutta perheeni painosti. Mentyäni naimisiin sain keskenmenon, jolloin anoppi vei minut erilaisiin rituaaleihin. Kävin myös okkulttisissa menoissa, mutta niistä ei ollut apua. Sain vain uusia keskenmenoja. Yksi sukulaisistani kertoi minulle Jeesuksesta. Toukokuun 21. päivänä vuonna 2022 aloin katsoa Toivoa naisille -televisio-ohjelmaanne. Se on antanut minulle suunnatonta iloa ja toivoa. Ohjelman sielunhoitaja rukoili ja rohkaisi minua. Vaikka minulla on monia terveyshaasteita, kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti positiivista. Uskon Jeesukseen ja että hän pitää huolen kaikesta. Seuraan ohjelmaanne, ja Jumala ohjaa minua elämäni joka askeleella.

Toivoa naisille -ohjelman katsoja Intiasta (TWR-Intia, orija)

Olen kuunnellut arabiankielistä Toivoa naisille -ohjelmaa jo usean kuukauden ajan. Haluan kertoa teille tarinani, sillä olen surullinen ja tunnen itseni hylätyksi. Arvottomuus on kaivautunut syvälle sisimpääni ja repinyt minut riekaleiksi. Aviomieheni petti minua. Meillä on kolme lasta, joista vanhin on 10-vuotias ja nuorin on 5. Kun sain tietää asiasta, halusin lopettaa elämäni, sillä mieheni oli ankkurini ja nyt hän petti luottamukseni. Ennen kuin romahdin, olin vihainen ja sanoin kaikkea rumaa mitä kuvitella saattaa. En voinut kyllin ilmaista tuskaani ja kipuani. Pakenin vanhempieni luokse ja kun piilottelin vanhassa huoneessani, löysin ohjelmanne. Puhe kuulosti erilaiselta kuin islamissa. Sanat olivat täynnä toivoa, ja ne sytyttivät jotain sisimpääni, jotain uutta ja ainutlaatuista. Jatkoin ohjelman kuuntelua ja seurasin julkaisujanne myös sosiaalisessa mediassa. Eräänä päivänä jokin minussa laukesi. Tajusin, että Jeesuksen antama toivo olisi juuri sitä, mitä tarvitsen. Niinpä pyydän teiltä apua, että saisin tuota toivoa.

Myöhemmin: Olen ottanut vastaan Jeesuksen tarjoaman toivon. Annan Hänen ottaa pois kaikki syntini. Annan hänen korjata sydämeni ja mieleni ja uskon, että Hänen kauttaan kaikki on mahdollista. Kiitän Jeesuksesta ja siitä, että Hän hyväksyy minut, vaikken ole sen arvoinen. Tarvitsen teitä lähelleni, kunnes olen kulkenut tämän pimeän laakson läpi.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Egyptistä (TWR)

Olimme köyhä perhe. Olin nuorin kolmesta sisaruksesta ja aloin työskennellä todella nuorena auttaakseni perhettäni. Työpaikkani omistajan poika raiskasi minut, kun olin 16-vuotias. En voinut kertoa kenellekään, koska minua pelotti. Mutta tulin raskaaksi. Hänen isänsä sai selville, mitä tapahtui, ja he pakottivat meidät avioitumaan. Vauvan syntymisen jälkeen hänen perheensä heitti minut ulos heidän kodistaan ja piti vauvani. Menin takaisin perheeni luokse. Niinä vaikeina aikoina aloin kuunnella radio-ohjelmaanne. Se antoi minulle toivoa ja vahvuutta. Vähän ajan kuluttua annoin sydämeni Kristukselle. Jeesus on ainoa nimi, joka voi tehdä ihmeitä puolestani. Hän on ainut, joka voi muuttaa pahat asiat hyväksi. Jokin aika sitten löysin työn lapsenvahtina. Tuo perhe auttoi minua saamaan lapseni takaisin. Kaikki tämä tapahtui sen jälkeen, kun minusta tuli kristitty. Kiitos, että esittelitte minut Hänelle.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista (TWR)