Kristiina Ojala Kaakkois-Aasian aluepäälliköksi

– Koen olevani etuoikeutettu, kun pääsen tekemään mielekästä työtä taitavien yhteistyökumppanien kanssa ja juuri tällä alueella Kaakkois-Aasiassa, Kristiina Ojala sanoo. Kuva: Erkki Salo.
Kristiina Ojala, 55, aloittaa syyskuussa Sansan Kaakkois-Aasian aluepäällikkönä. Hän siirtyy uuteen tehtävään ja lähetystyöntekijän rooliin Sansan henkilöstöpäällikön tehtävistä, joita hän on hoitanut viime syyskuusta.
– Paluu ulkomaantyön puolelle tuntuu jollain tavalla paluulta kotiin; tämä on se minulle tuttu olomuoto. Olen kasvanut Keniassa, missä vanhempani olivat lähetystyössä. Myöhemmin olen ollut lähetystyöntekijänä kahdeksan vuotta Angolassa ja eteläisen Afrikan alueella. Välissä toimin sidosryhmäpäällikkönä Sansan ulkomaantyössä Suomesta käsin. Mentyäni naimisiin olimme perheenä pari vuotta Etiopiassa lähetystyössä.
Kristiina Ojala aloitti työt Sansassa ensimmäisen kerran vuonna 2012, mutta vuosina 2021–24 hän oli Suomen Lähetysseuran palveluksessa Etiopian maatoimiston päällikkönä. Hän on koulutukseltaan arkkitehti. Helsingissä asuvaan perheeseen kuuluvat aviomies Kai, 14-vuotias Naomi-tytär kotona ja kaksi aikuista lasta Miika ja Mirella.
– Olen kiitollisella ja innostuneella mielellä. Muutamaan viime vuoteeni on mahtunut oman työn ja kutsumuksen uudelleen arvioimista. Olen pohtinut, mikä on tärkeintä ja mihin haluan aikani käyttää. Minulla on iso huoli ihmisistä, jotka eivät vielä ole kuulleet evankeliumia. Olen työssäni saanut nähdä, että ilman kokemusta Jumalan rakkaudesta ja siitä nousevasta hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisen tunteesta ihmisen on vaikea vastaanottaa parhaintakaan apua tilanteeseensa.
– Lähetystyössä media on erittäin tehokas työväline. Sillä tavoittaa ihmisiä kaikenlaisten rajojen yli, koska lähes kaikki käyttävät jotain mediaa, Kristiina Ojala summaa.