Hyppää sisältöön

TV-ohjelma Saaran tyttäret avaa naisten silmiä Iranissa

Juontajat istuvat Saaran tyttäret -tv-sarjan lavasteissa.

Mikael Tunérin tuottama ja ohjaama Saaran tyttäret on kuvattu IRR-TV:n studiolla Keravalla. Kuva: Stanislav Voronin.

Aina kun raamatunopettaja, juontaja Louise Mokhof ryhtyy nauhoittamaan farsinkielistä Saaran tyttäret -ohjelmaa SAT-7 Pars -kanavaa varten, hän rukoilee, että jälleen joku iranilainen naiskatsoja ymmärtäisi todellisen identiteettinsä Jumalan rakastamana ihmisenä.

Sansan tv-tuottaja Mikael Tunérin ohjaamaa ja tuottamaa sarjaa on tehty kaksi esityskautta. Sarja on avannut monen naisen silmät Iranissa, jonka yhteiskunnassa on lukuisia naisen identiteettiin kielteisesti vaikuttavia asioita.

Esimerkiksi perinnönjaossa nainen on oikeutettu vain puoleen siitä, mitä mies perii. Joidenkin arvioiden mukaan lähisuhdeväkivaltaa kokee jopa kaksi kolmesta naisesta. SAT-7 Parsiin tulee viestejä väkivallasta selvinneiltä, jotka ovat tv-ohjelmien kautta löytäneet toivon Kristuksessa.

Naisten identiteetti Kristuksessa

Saaran tyttäret -ohjelmassa katsojat kuulevat totuuden identiteetistään ja Raamatun opetuksia.

− Kertomalla totuudesta ohjaamme samalla heidän huomionsa oikean lähteen suuntaan. Sen myötä he huomaavat, että heitä on johdettu harhaan, Louise Mokhof sanoo.

Sarja on saanut nimensä Ensimmäisen Pietarin kirjeen 3. luvun jakeesta 6: “Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne.”

Ohjelmissa Louise Mokhof keskittyy naisten identiteettiin Kristuksessa, koska hän tietää, että vihollinen hyökkää usein juuri siihen kohtaan. Hän tuntee hyvin iranilaisten naisten ongelmat.

Hän muutti miehensä Feridan Mokhofin kanssa maasta pois 31 vuotta sitten. Siitä lähtien he ovat palvelleet Iranin maanalaisia seurakuntia. Nyt he asuvat Englannissa ja hoitavat sieltä käsin 700 kotikirkon verkostoa.

Tyytymättömyys vie kauneusleikkauksiin

Koska ympäristö pakottaa iranilaisnaisen kodin ulkopuolella peittämään kehostaan kaiken muun paitsi kasvot, moni keskittyy kasvojensa korjailemiseen. Louise Mokhof onkin nähnyt, miten monilla naisilla on keskenään samanlaiset kasvot.

− Se kertoo siitä, miten tyytymättömiä he ovat siihen, millaisia ovat luonnostaan.

Auttaakseen katsojia näillä alueilla Louise Mokhofin mukana ohjelmassa on Rashin Soodmand. Hän on psykologi ja marttyyrina kuolleen iranilaisen pastorin Hossein Soodmandin tytär. Kun Rashin oli teini, viranomaiset kiduttivat hänen isäänsä ja hirttivät hänet, koska tämä oli jo pikkupoikana hylännyt islamin.

− Hän on juuri oikea henkilö olemaan vierelläni studiossa, koska hän on kokenut niin paljon tuskaa ja murhetta. Enemmistö iranilaisista naisista elää arkeaan tuskallisten asioiden keskellä.

Kiittäviä viestejä

Louise Mokhof ottaa aiheensa Raamatusta ja kertoo jokaisessa ohjelmassa Raamatun henkilöstä, jolla oli vaikeuksia identiteettinsä kanssa. Esimerkiksi Gideon sai rohkeutta vasta, kun Herran enkeli sanoi häntä urheaksi soturiksi.

− Monilla oli ongelmia itsensä kanssa. Vasta kun he ymmärsivät oikean identiteettinsä, he pystyivät muuttamaan historiaa.

Louise Mokhof saa säännöllisesti katsojilta kiittäviä viestejä sosiaalisessa mediassa tai sähköpostina. He kiittävät, koska hän sai heidät näkemään itsensä uudessa valossa.

Hän on myös kuullut naisista, jotka kuultuaan Jumalan antamasta todellisesta identiteetistään opettavat sen myös tyttärilleen. Jos kuitenkin naisen aviomies on uskonnossaan jyrkempi, niin hän katsoo Saaran tyttäriä ja soveltaa sen oppeja kotona peitellymmin.

“Näe itsesi Jumalan silmin”

Eräs nainen, jonka miehellä on päihdeongelma, antoi elämänsä Jeesukselle ohjelmaa katsottuaan. Hän kertoi, että mies ja veljet lyövät häntä usein.

− Usein he tarttuvat hiuksiini kuin köyteen ja hakkaavat minua. Nyt kun näen itseni niin kuin Jumala minut näkee, voin sanoa, että he eivät ymmärrä. Mutta minä tiedän, kuka olen, nainen sanoo.

Useimpien ohjelmien lopussa Louise Mokhof ja Rashin Soodmand rukoilevat katsojien puolesta ja kertovat, millaisilla uusilla tavoilla he voivat alkaa nähdä itsensä.

− Sanon heille, että älkää nähkö itseänne vanhempienne tai naapureiden silmälasien läpi. Nähkää itsenne niin kuin Jumala teidät näkee. Jos olisit ainoa ihminen maan päällä, niin vain yhtäkin varten Jeesus oli valmis ristiinnaulittavaksi antaakseen takaisin hänen oikean identiteettinsä, Louise Mokhof sanoo.

Lähde: SAT-7