Hyppää sisältöön

Eniten kristittyjä on nyt Afrikassa

etiopialainen lauluryhmä

Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko on nykyisin maailman suurin luterilainen kirkko. Ylistystä seurakunnassa. Kuva: Linda Torkelsen.

Euroopassa oli yli tuhannen vuoden ajan enemmän kristittyjä kuin missään muussa maanosassa. Nyt on tapahtunut merkittävä muutos. Ensimmäistä kertaa on maanosittain laskettuna eniten kristittyjä Afrikassa, kaikkiaan 599 miljoonaa. Luvussa on kasvua 17 miljoonaa vuodessa.

Afrikkalaisten kristittyjen määrä ohitti Latinalaisessa Amerikassa asuvien kristittyjen määrän, joita lasketaan nyt olevan 597 miljoonaa. Kasvua tapahtui vuodessa kuusi miljoonaa.

Euroopassa on tällä hetkellä 550 miljoonaa kristittyä, laskennallisesti neljän miljoonan vähennys vuodessa. Aasian kristittyjen määrä tavoittanee eurooppalaisten kristittyjen määrän kahden, kolmen vuoden kuluessa.

Kristittyjen määrä laskee voimakkaasti Lähi-idässä. Kun vuonna 1900 kristittyjä oli alueen väestöstä 13,6 prosenttia, niin luku on nyt neljä prosenttia. Kristittyjen vainot ja monet konfliktit ovat johtaneet muun muassa laajaan maastamuuttoon.

Kristittyjä ja muslimeja yli puolet maailman väestöstä

Maailman kahden valtauskonnon, kristinuskon ja islamin, kasvu jatkuu. Siis maailman uskonnollisuus entisestään vahvistuu. Tilastojen valossa vuonna 1800 kristittyjen ja muslimien yhteenlaskettu osuus koko maailman väestöstä oli 33 prosenttia.

Samaan aikaan, kun maailmassa on tapahtunut todellinen väestöräjähdys, on vuonna 2018 kristittyjen ja muslimien prosentuaalinen osuus 57. Arvioiden mukaan vuonna 2050 kristityt ja muslimit muodostavat 64 prosenttia koko maailman väestöstä.

Afganistan ja Pohjois-Korea vaarallisimmat kristityille

Uusin World Watch -tilasto kertoo uskonnollisten vainojen lisääntyneen voimakkaasti viime vuosina. Eniten uskonnollisen vainon kohteina ovat olleet kristityt. Arvioiden mukaan 2,5 miljardista kristitystä yli 215 miljoonaa kärsii “vakavaa, hyvin vakavaa tai äärimmäistä vainoa”.

Kristityille vaarallisimmat maat tällä hetkellä ovat Pohjois-Korea ja Afganistan. Pohjois-Korea on 50 maan joukossa ollut kärjessä jo 16 vuotta. Kymmenen vaarallisimman maan joukossa ovat lisäksi muun muassa Somalia, Pakistan, Eritrea, Libya, Irak, Jemen ja Iran.

Jaakko Rusama

Kirjoitus on julkaistu helmikuun Lähde-lehdessä 1/2018. Sen lähteitä ovat International Bulletin of Mission Research ja Open Doors.