Sri Lanka

Sri Lankan valtio on viimeisen 20 vuoden aikana teknisesti tehnyt kahdesti konkurssin. Tämän seurauksena maan talousjärjestelmät ovat tänäkin päivänä ongelmalliset, vaikka maassa on luonnonvaroja. Turismi, vaateteollisuus ja teen tuotanto ovat merkittävimmät maan tulolähteet. Sisällisota tamili-kapinallisia vastaan kukistettu 2009. Kristittyjen toimintamahdollisuudet vaikeat erityisesti vuoristoseudulla, tamilienemmistöisillä alueilla. Evankeliumille varsin suuri tilaus.

 

 

Sansan kumppani Sri Lankassa on Theos Media Mission (TMM). Sri Lanka on käynyt läpi kovia, mikä ei voi olla vaikuttamatta vanhempien kautta myös lapsiin. Theos Media tuottaakin mm. kristillistä lastenohjelmaa. Muina esimerkkeinä ohjelmista on mm. Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasarja tamilinkielellä ja Teologia ja lähetys -ohjelmasarja, joka tarjoaa teologian opintoja.

Theos Media tekee yhteistyötä paikallisradioiden kanssa, mutta laittaa pystyyn myös omia aurinkovoimalla toimivia pienradioasemia.

Uskontojen ja kulttuurien sekoitus

Yli 22 miljoonan asukkaan Sri Lankassa virallinen uskonto on buddhalaisuus. Buddhalaisia on noin 70 prosenttia, hinduja 13 ja muslimeita 10 prosenttia väestöstä.

Kristittyjä on noin 7 prosenttia (katolilaisia 5 ja protestantteja 2 prosenttia) ja heidän asemansa yhteiskunnassa on monimutkainen. Kristittyjen syrjintä on yleistä. Paikalliset viranomaiset saattavat vaikeuttaa kirkkojen rakentamista tai uusien seurakuntien rekisteröintiä. Kristityt kohtaavat myös työpaikoilla syrjintää. Näin erityisesti maaseutualueilla, joissa hindut tai muslimit ovat valtaenemmistö.

Sri Lankan kristittyjen yhteisö koki suuren järkytyksen pääsiäisenä 2019, kun kolmeen kirkkoon ja kolmeen hotelliin tehtiin itsemurhapommi-iskuja, joissa kuoli yli 250 ihmistä ja satoja loukkaantui. Muslimiaktivistien iskut herättivät maailmanlaajaa huomiota, ja niiden seurauksena hallitus määräsi poliisivartion sunnuntaisin kaikkiin pääkaupungin kirkkoihin.

Evankeliumia sanoin ja teoin

Vuoden 2023 lopulla perustettu Theos Media Ministry (TMM) on ainoa maassa toimiva kristillinen mediajärjestö, jolla on lapsille tarkoitettuja ohjelmia radiossa tai sosiaalisessa mediassa. Järjestön toiminta-ajatuksena on yhdistää radio, sosiaalinen media ja myös seurakuntien yhteistyö kokonaisuudeksi, missä lapset ja nuoret voivat kasvaa turvallisesti kohti aikuisuutta sekä kuulla Jeesuksesta Kristuksesta.

Sri Lankassa on noin viisi miljoonaa 5–15-vuotiasta lasta ja nuorta. Lapsille suunnatut sinhalankieliset radio-ohjelmat Punchi Apae Vishwaya – Our Little Universe alkoivat kesän 2024 aikana. Ohjelmia lähetetään viikoittain kahdessa laajalle kuuluvassa alueradiossa.

Lastenohjelmat ovat katsottavissa myös YouTubessa ja jatkossa muillakin somealustoilla. Ohjelmien rinnalle on tavoitteena perustaa 500 nuorten klubia seuraavan kolmen vuoden aikana eri seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön tueksi.

YouTube player

Tiesitkö?

  • Sri Lanka on tunnettu monilla nimillä kautta historian, mukaan lukien Taprobane, Serendib ja Ceylon. Nimi “Sri Lanka” otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1972
  • Sri Lanka on yksi maailman suurimmista teen tuottajista ja viejistä. Maan teeteollisuus alkoi 1800-luvulla sen jälkeen, kun sienitauti tuhosi sen kahviviljelmiä.
  • Sri Lankan lippu on yksi maailman vanhimmista, ja siinä on kultainen leijona miekalla, joka symboloi rohkeutta. Lippu sisältää myös neljä Bo-lehteä, jotka edustavat buddhalaisuutta ja maan neljää hyvettä: kiltteys, ystävällisyys, onnellisuus ja tyyneys.
Lahjoita kohteeseen
FaktataulukkoSri Lanka
Väkiluku21.3 milj (2023, Worldbank)
Kaupunkilaisia19,2% (Worldbank 2023)
Viralliset kieletsinhala, tamil
Lukutaito92% (Macrotrends 2024)
Uskonnotbuddhismi 68%, hinduismi 13%, islam 9.1%, kristinusko 9.2% (WRDB 2020)
Vainoindeksiei 50 pahimman joukossa
Mediatinternet käyttäjiä 50.8% (Datareportal 2024)
Sansan kielet alueellasinhala, tamili
Sansan yhteistyökumppaniTheos Media Ministry (TMM)
Sansan työtä alueellavuodesta 2024

Linkit & mediat

sansa.fi/lahjoitus/sri-lanka

Maanosan muut työalueet

Paluu karttaan

#SriLanka, #Aasia

Tarinoita Sri Lankasta

Rukoilkaa perheeni puolesta

Pahat henget hyökkäsivät vuonna 2012 veljentytärtäni vastaan, ja se vaikutti hänen terveyteensä. Hänet vietiin sairaalaan, jossa eräs nainen kehotti häntä rukoilemaan uskossa. Hän esitteli meidät pastorille, joka rukoili hänen puolestaan. Veljentyttäreni alkoi parantua rukouksen ansiosta.

Vuonna 2015 minä ja perheeni aloimme uskoa Jumalaan, mutta kohtasimme paljon kiusauksia. En pystynyt keskittymään Jumalan sanaan, ja olin lannistunut. Vuosi sitten löysin kuitenkin televisiosta teidän ohjelmanne, ja löysin toivon uudelleen. Jumalan sana puhutteli minua, ja pystyn nyt voittamaan kohtaamani vaikeat tilanteet. Pyydän, että rukoilette vaimoni ja lasteni puolesta, jotta hekin voisivat ymmärtää Jumalan rakkauden.

Intialainen tv-katsoja (TWR)

Ohjelma on äidinkielelläni

Olen kahden lapsen äiti. Koska dhodiankielinen ohjelma on äidinkielelläni, sitä on hyvin helppo ymmärtää. Se auttaa minua oppimaan lisää Jumalan sanasta, vahvistumaan uskossa ja rohkaisee minua lukemaan Raamattua. Rukoilkaa lasteni koulutuksen puolesta.

Toivoa naisille -ohjelman katsoja Intiasta (TWR)

Jumalan sana lohdutti ja paransi

Vuonna 2013 jouduin onnettomuuteen ja molemmat käteni ja jalkani murtuivat. Masennuin ja minulla oli monia kysymyksiä. Ystäväni tuli käymään. Nähdessään tilanteeni hän kertoi minulle, kuinka paljon Jeesus rakastaa meitä ja kuinka hän kuoli puolestamme ristillä syntiemme takia. Sitten vähitellen minä ja ystäväni aloimme tutkia Jumalan sanaa. Muutamaa kuukautta myöhemmin löysin Sinun toivosi -ohjelman. Olin onnellinen ja ymmärsin, että Jeesus tuo toivon. Jumalan sana lohdutti minua ja paransi minut täysin. Uskoni vahvistui vähitellen ja sain rohkaisua hengelliseen kasvuun. Kiitos Jumalalle kaikista siunauksista.

Hindinkielisen ohjelman katsoja Intiasta (TWR)

Hyödyllistä opetusta naisille

Eräänä päivänä etsin televisiosta jotain hyvää katsottavaa. Yhtäkkiä löysin gujaratinkielisen Toivoa naisille -ohjelman. Olin niin iloinen voidessani katsoa kristillistä ohjelmaa. Olen katsonut kaikki jaksot. Opetus on erittäin hyvää ja hyödyllistä naisille. On rohkaisevaa oppia Jumalan sanaa tällä tavalla, ja se auttaa minua kasvamaan uskossa. Nyt katson ohjelmaa säännöllisesti. Kiitos kun autatte naisia kasvamaan kaikilla elämän alueilla.

Gujaratinkielisen Toivoa naisille -ohjelman katsoja Intiasta (TWR)

Kiitos yhteydestä!

Olen vanhempieni ainoa lapsi. Äitini on äkkipikainen, ja hän pahoinpiteli minua jo lapsena. Myös eräs sukulainen käytti minua teini-iässä seksuaalisesti hyväksi. Aviomieheni käytös muuttui, kun menimme naimisiin. Hän ei vietä aikaa kanssani, ei kuuntele ongelmiani eikä rukoile kanssani. Aiemmin hän kirjoitti ja sävelsi kristillisiä lauluja. Halusin kovasti, että rukoilisimme yhdessä ja olisimme toistemme ystävät, mutta häntä ei kiinnosta. Olen huolissani hänen huonoista tavoistaan ja kuinka hän käyttäytyy minua kohtaan. Myös äitini nälvii minua siitä, että minulla ei ole lasta.

Kaikki tämä satuttaa ja itken itsekseni. Minulla ei ole ystäviä, joiden kanssa jakaisin asioita. Olen masentunut enkä ole tyytyväinen myöskään työpaikkaani. Puhun ongelmistani vain Jumalalle. Uskon, että Jumala näkee minut. Koska halusin ajatella jotain muuta, avasin television ja löysin ohjelmanne. Olen iloinen, että on joku, jolle kertoa tuskastani ja huolistani ja joka rukoilee rinnallani. Kiitän Jumalaa, että hän antoi minulle yhteyden teihin.

Toivoa naisille -ohjelman katsojapalaute (TWR, hindi)

Kaikki on katoavaista

Me ihmiset laitamme toivomme moniin asioihin ja toisiin ihmisiin – vaurauteen, verkostoihin, sukulaisiin, ystäviin ja jopa lapsiin. Mutta kaikki on väliaikaista ja katoavaa, vain Jumala pysyy muuttumattomana. Hän on ainoa todellinen toivomme. Teidän ohjelmanne antoi minulle tämän tärkeän opetuksen.

Assaminkielisen Toivoa naisille -ohjelman katsojapalaute Intiasta (TWR)

Koin ihmeparantumisen

Kurkussani oli kasvain ja olin siitä huolissani. Eräänä päivänä avasin radion juuri, kun sieltä tuli ohjelmanne. Soitin ohjelmassa annettuun numeroon ja selitin tilanteeni. Henkilö siellä rohkaisi ja lohdutti minua. Jumala vastasi rukouksiimme, ja koin ihmeparantumisen. Opin ohjelmasta myös, että murehtiminen ei ole ratkaisu.  

Kuuntelija Intiasta (TWR, kukna)

Sukulainen kertoi Jeesuksesta

Sukulaisteni luona kävi aikoinaan kristittyjä, jotka lauloivat kristillisiä lauluja ja jakoivat Jumalan Sanaa. Kuuntelin heitä. Halusin sydämessäni uskoa Herraan, mutta perheeni painosti. Mentyäni naimisiin sain keskenmenon, jolloin anoppi vei minut erilaisiin rituaaleihin. Kävin myös okkulttisissa menoissa, mutta niistä ei ollut apua. Sain vain uusia keskenmenoja. Yksi sukulaisistani kertoi minulle Jeesuksesta. Toukokuun 21. päivänä vuonna 2022 aloin katsoa Toivoa naisille -televisio-ohjelmaanne. Se on antanut minulle suunnatonta iloa ja toivoa. Ohjelman sielunhoitaja rukoili ja rohkaisi minua. Vaikka minulla on monia terveyshaasteita, kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti positiivista. Uskon Jeesukseen ja että hän pitää huolen kaikesta. Seuraan ohjelmaanne, ja Jumala ohjaa minua elämäni joka askeleella. 

Toivoa naisille -ohjelman katsoja Intiasta (TWR, orija)

Opimme paljon ohjelmistanne

Alueemme on mäkinen, joten täällä ei ole sähköä. Meillä on ollut radio vain viihteen vuoksi. Kuuntelimme radiosta muita kuin teidän ohjelmianne. Eräänä päivänä eräs henkilö esitteli meille vasavinkielisen ohjelman. Kuuntelimme sitä ja pidimme siitä erittäin paljon. Niinpä aloimme kuunnella ohjelmaa säännöllisesti. Opimme siitä monia asioita. Kuulimme evankeliumin ja vastaanotimme Jeesuksen elämäämme. Jumala toimi meissä ihmeellisesti ja opimme vähitellen tuntemaan Herran. Pidämme jumalanpalveluksia omassa kylässämme ja minä teen myös palvelutyötä.

Vasavinkielisen ohjelman kuuntelija Intiasta (TWR)

Vaikuta

Lahjasi muuttaa maailmaa

Lahjoita kohteeseen