Ilonkyyneliä Kambodžassa
Istun kuumassa auringonpaisteessa pienellä jakkaralla lähes satapäisen ihmisjoukon keskellä. Iloinen puheensorina täyttää ilman. On lounastauko avioliittoleirillä. Lapset juoksevat vanhempiensa luokse ja taas leikkimään. Olen ainoa ulkomaalainen. Ainoa, jonka iho ei ole ruskea, auringossa paahtunut. Ruokana riisiä, vihanneksia, kananpaloja ja minulle uusi tuttavuus: punamuurahaiskastiketta. Maku on hieman karvas mutta maukas, kalalla maustettua.
Olemme kaukana kaupungeista, keskellä syrjäisiä banaani- ja kumipuuplantaaseja. Täällä eletään kuin Suomessa vuosikymmeniä sitten mutta myös modernisti älypuhelimien kanssa. Joissakin taloissa on sähkö, useimmissa ei ole. Ei hanavettä, ei vesivessaa, ei ilmastointilaitteita. Silti ihmiset hymyilevät.
Muuttuneita avioliittoja
Paikalla on aviopareja, jotka haluavat oppia, miten rakennetaan hyvä avioliitto. Kurssi on seurausta kristillisistä avioliitto-ohjelmista, joita kumppanimme FEBC:n radioasema Krusa FM radioi kahdelta lähettimeltä.
Näille ihmisille kaikki opetus avioliitosta on uutta. Vuosikymmeniä sitten sota pyyhkäisi maasta lähes kokonaisen sukupolven. Vanhempien viisaus haudattiin miljooniin hautoihin. Jäljelle jäivät nuoret ja lapset.
Ruokatauolla paikallinen pastori kertoo, että seurakunta on ainoa, joka tekee alueella töitä. Kiitollisuus ainutlaatuisesta kurssista näkyy ihmisten katseista. Koulutukselle on ilmiselvä tarve.
Muutoksen maa
Seuraavana iltana tapaan Phnom Penhissä luterilaisen kirkon piispan Daniel Orn. Puhumme työstrategiasta. Mikä on tärkeää? Hän alleviivaa sitä, että täällä kirkko satsaa ihmisiin, ei rakennuksiin.
Seuravana päivänä ehdin käydä myös toisen kumppanijärjestön TWR:n toimistolla. Siellä ovat käynnissä postitustalkoot. Toimiston lattialla on kymmenkunta isoa säkkiä täynnä vastauskirjeitä lasten radio-ohjelmiin. Varmaan yli 2000 kirjettä. Kuukausittain lapsilta tulee noin 10 000 kirjettä. Täällä rakennetaan toivon tulevaisuutta.
Kirkkoon ei mahdu enempää
Viikko vierähtää nopeasti. Kotiinlähdön aika. Sitä ennen ehdin käydä aamukirkossa. Iloista laulua, rukousta ja ehtoollinen. Yli 400 pääasiassa nuorta aikuista ylistää Jumalaa. Kokouksia on sunnuntaisin viisi, kun kaikki eivät mahdu kirkkoon kerralla. Saarnassa selitetään, miten Raamattu on syntynyt ja miten Jumalan Sanaa tulee lukea ja kertoa uskon ilon löytämisestä myös muille.
Lentokoneessa mietin viikon kohtaamisia. Buddhalaiseen Kambodžaan kuuluu hyvää. Miljoonien ihmisten kuolemat sisällissodassa ovat tosiasioita, ne eivät muutu. Se mikä muuttuu, on toivottomuuden tilalle tullut toivo ja ilo uudesta elämästä Kristuksessa. Se on edellyttänyt paljon työtä, rukousta ja vaivannäköä.
Kiitän mielessäni Jumalaa, että Sansa ja työn ystävät eri puolilla Suomea ovat mukana sydänten vallankumouksessa, missä itkun tilalle tulevat ilonkyyneleet. Tätä kutsun toivon maaksi.