Hyppää sisältöön

Korona on päivän puheenaihe myös Kroatiassa

Pöydän ympärille on kokoontunut ryhmä lapsia ja aikuisia.

Pöydän ympärille on kokoontunut ryhmä lapsia ja aikuisia.

Kroatiassa olisi tällä hetkellä monia kiinnostavia päivän puheenaiheita alkaen uudesta presidentistä ja EU:n puheenjohtajuudesta. Kuitenkin päivän polttavin puheenaihe on korona. Jotenkin se mahtuu tavalla tai toisella melkein jokaiseen keskusteluun ja tilanteeseen.

Lähes joka päivä kuulee uuden tai vähän kierrätetyn vitsin koronasta. Sosiaalinen media ennen kaikkea on tässä ehtymätön lähde. Jokin aika sitten neuvottiin syömään paljon valkosipulia. Ei siksi, että se auttaisi, mutta se pitää ainakin toiset ihmiset hyvän matkan päässä. Huumori on hyväksi havaittu selviytymiskeino vaikeammissakin elämäntilanteissa.

Korona naapurissa

Kroatian maantieteellinen sijainti ei ole varsinaisesti etu tässä epidemiatilanteessa. Italia on lähellä, ja Italian kanssa on paljon tekemistä. Sieltä tullaan tänne ja täältä mennään sinne.

Venetsiassa jotkut ehtivät käydä meidän Kutinan kaupungistakin tuntemassa karnevaalihumua ja nyt ovat karanteenissa. Samoin opettajat järjestivät vuotuisen ryhmämatkansa lennolla Venetsiasta itään, ja nyt heitä kartellaan kaupungilla. Kun on pienemmästä paikkakunnasta kyse, niin mahdolliset tartuttajat ovat kaupunkilaisten yleisessä tiedossa.

Eräs ystävä kertoi, että hänen sukulaisensa oli käyttänyt tilaisuutta hyväksi ja pitkässä pankin jonossa toivottanut kuuluvasti kaikille kanssajonottajille hyvää huomenta italiaksi. Oli kuulemma jäänyt nopeasti pankin ainoaksi asiakkaaksi.

Korona raamattupiirissä

Keskiviikkoisessa raamattupiirissämme pureuduimme myös korona-aiheeseen. Erästä seurakuntalaista mietitytti kovin, että ovatko tässä nyt lopunajat käsillä. Ja kyllähän ne ovat.

Kristillinen kirkko on elänyt lopun aikoja jo 2000 vuotta. Seurakunnan ja jokaisen kristityn elämän luonteeseen kuuluu Jeesuksen paluun odottaminen – kaikkina aikoina. Ja samaan aikaan jatketaan omien tehtävien ja vastuiden hoitamista.

“Ora et labora” ovat sanoneet monet kristityt ennen meitäkin. Rukoillaan ja tehdään töitä. Ehkä tähän voisi tänään lisätä, että rukoillaan, tehdään töitä ja pestään käsiä.