Maskin takaa Kroatiasta
Maskit ovat jokapäiväistä elämää Kroatiassakin. Ei tule mieleenkään lähteä kotoa ilman maskia. Kaupassa tai julkisissa tiloissa on melkein kuin neliapilan löytäisi, kun näkee jonkun ilman maskia. Tällaiset harvinaisuudet keräävät katseita. Olen ollut todistamassa pari kertaa turvamiehen tilanteeseen puuttumista paikallisessa marketissa: neliapila ohjattiin suorinta tietä parkkipaikalle.
Hymy maskin takana
Ystäväni kertoi kerran kioskin jonosta lähtiessään hymyilleensä ystävällisesti seuraavalle asiakkaalle. Vaivautuneen oloisena tämä asiakas yritti vältellä ystäväni katsetta. “Vasta autolle päästyäni tajusin, että eihän se ihminen nähnyt hymyäni maskin takaa! Hänestä yritykseni hymyillä ystävällisesti näytti vain oudolta tuijotukselta”, nauroi ystäväni.
Maskit rajoittavat sanatonta kommunikointiamme. Tosin täällä asuvilta suomalaisilta ystäviltäni saamani kirja Finnish nightmares – a different kind of social guide to Finland (vahva suositus!) kertoo, että suomalaisten hymyily on harvinaista – tosin aitoa.
Lainasin kirjaa yhdelle brasilialaisista M18-lähetystyöntekijöistä. Hän kertoi lukeneensa sitä pitkälle yöhön parhaalle ystävälleen Brasiliaan videopuhelun välityksellä. Ja molemmat olivat nauraneet vedet silmissä. Heidän suosikkinsa suomalaisten “jokapäiväisen elämän painajaisista” oli ollut tilanne, kun suomalainen ei voi astua kerrostaloasunnostaan ulos, koska naapuri on käytävässä.
Piilossa maskin takana
Välillä maskin taakse on turvallista piiloutua, vaikka rappukäytävässä. Kuitenkin samalla kaipaamme paikkaa, jossa maskin voi riisua. Eräs seurakuntalaisemme puki tämä sanoiksi keskustelumme jälkeen, jotenkin näin: “Kyllä on kevyt olo, kun on saanut kertoa tämän kaiken jollekin.”
Jumalan edessä ollaan ilman maskia.
“Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.” 2. Kor 3:18a