skip to Main Content
Päiväunet Suomalaisittain, Brasilialaisittain Ja Kroatialaisittain

Päiväunet suomalaisittain, brasilialaisittain ja kroatialaisittain

Aika ajoin tehdään Suomessa tutkimuksia vauvojen ja lasten päiväunien nukkumisesta. Suomalaisia kiinnostaa ihan erityisellä tavalla lasten ulkona nukkuminen. Sitä tutkitaan ja siitä puhutaan. Suomalaislapset ovat kautta aikojen nukkuneet päiväunensa ulkona vaunuissa, ja tämä tapa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus lapsiperheissä. Eri kulttuureissa lasten ulkona nukkuminen ei kuitenkaan ole tavallista tai edes suotavaa.

Joy-tyttäremme on suomalaiseen tapaan nukkunut Kroatiassa päiväuniansa pihalla kesät talvet. Työkokouksen tai naisten piirin ajan tyttö saattaa nukkua toimistoni ikkunan alla kirkon takapihalla. Monet paikalliset tätä ihmettelevät. Erityisesti tietysti ihmetyttää lapsen nukkuminen ulkona talvisaikaan. Siihen suhtaudutaan aika epäilevästi. Toki kesälläkin voi syntyä jänniä tilanteita.

Poliisi valvoo päiväunia

Muutama vuosi sitten ystäväni oli perheineen käymässä kylässä meillä Kroatiassa. Ensimmäisen yönsä he nukkuivat rannikonkaupungissa Splitissä, ja siellä majapaikan pihalle oman ikkunan alle laitettiin kotoisasti nuorempi pojista nukkumaan päiväunia. Jonkun ajan kuluttua heidän ovelleen koputettiin. Äidin avattua ovi häntä odotti yllätys. Ovella seisoi kaksi virkapukuista poliisia. He olivat kiinnostuneita ”heitteelle jätetystä” lapsesta pihalla vaunuissa. Siinä olikin ystävilläni selittämistä kahdelle aika vakavanaamaiselle poliisille.

Brasiliassa ei nukuta vapaasti pihalla vaunuissa

Brasilialainen mieheni on tähän lasten ulkona nukkumiseen tottunut jo Suomessa asuessaan. Brasiliassa ovat vähän toisenlaiset ongelmat lasten ulkona nukkumiselle. Se ei ole turvallista muuta kuin tarkoin vartioiduilla tai aidatuilla alueilla. Sunnuntain jumalanpalveluksessa käydessämme Thiagon kotikirkossa Belo Horizontessa Joy sai nukkua vauvoille varatussa huoneessa, kun uni yllätti kesken palveluksen. Eli ei kirkon takapihalla, niin kuin Kutinassa.

Thiagon työtiimissä on nuoria brasilialaisia lähetystyöntekijöitä, joille lasten ulkona nukkuminen on hyvin outoa. Vierailimme eräänä talvena siskoni perheen luona ja mukanamme oli muutamia nuoria M18-ryhmästä. Siskoni seurusteli olohuoneessa heidän kanssaan ja samalla puki kuopustaan sohvalla haalariin. Siinä keskustelun lomassa hän sitten vain avasi terassin oven ja laittoi pojan vaunuihin nukkumaan. Pojan nukahdettua siskoni tuli sisälle ja jatkoi keittiössä emännöintiä. Tätä kaikkea seuranneena yksi brasilialaisista nuorista tuli luokseni ja kuiskasi minulle huolissaan: ”Kuule, minusta tuntuu, että siskosi unohti poikansa tuonne pihalle vaunuihin.”

Raikkaassa ilmassa on ihmisen hyvä nukkua

Meidän perheessä luotetaan hyviin suomalaisiin tutkimustuloksiin ulkona nukkumisesta. Se tekee hyvää aikuisillekin! Kotipihallamme Kroatiassa meillä on brasilialaisen tavan mukaan pari brasilialaista hedeä, eli riippumattoa aikuisille. Niissä on hyvä päivän päätteeksi levähtää. Siinä vienossa tuulen vireessä keinuessa tulee mieleen sana: ”Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus.”(Jes. 28:12)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku