skip to Main Content
Run For Missions -juoksu Yllätti Jälleen

Run for Missions -juoksu yllätti jälleen

Kuka olisi uskonut, että muutaman Medialähetys Sanansaattajien (Sansan) juoksuharrastajan ideasta syntyisi kaikkia kirkon lähetysjärjestöjä yhdistävä Run for Missions -juoksuhaaste (R4M)!

Ensimmäisessä yhteisessä juoksuhaasteessa 2017 oli mukana yksittäisten juoksijoiden lisäksi seurakuntaedustusta Pirkkalasta ja Heinolasta. Mukana olivat myös Kansanlähetyksen, Kylväjän ja Sansan maratonviestijoukkueet. Vuonna 2019 oli mukana jo lähes sata juoksijaa ja runsaasti kannustajia punaisissa paidoissa.

R4M-juoksun palo oli niin suuri, että koronavuotenakin 2020 muutama uskalias oli mukana Tampere Maratonilla, vaikka varsinaista yhteistapahtumaa ei järjestetty. Tänä syksynä olin ihan ällikällä lyöty, kun juoksijoita olikin yhtäkkiä neljäkymmentä.

Näkyvyyttä lähetystyölle ja iloa itselle

Run for Missions -haasteen ideana on juosta näkyvyyttä lähetystyölle, kerätä varoja ja kohottaa kuntoa. Kaikkien ei tarvitse juosta, sillä jokainen kynnelle kykenevä voi olla mukana kannustamassa tai sponsoroimassa juoksijan valitsemaa kohdetta. Haasteeseen voi osallistua myös punaisessa paidassa kävellen. Aktiviteetteja on kehitetty ympäri Suomen, mutta kerran vuodessa kokoonnumme yhteiseen juoksutapahtumaan.

Naisten puolimaratonilla 60-vuotiaiden sarjassa Asta Stenlund ja Sonja Störås nappasivat kakkos- ja kolmospaikat. Kuva: Göran Stenlund.

Tänä vuonna päätapahtuma oli Tampereella 5. syyskuuta Tampere Maratonin yhteydessä. Mukana olivat kaikki kirkon lähetysjärjestöt. Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF) oli mukana ensimmäistä kertaa, ja se edusti myös sisarjärjestöään SLEYtä. SLEF on suomenkielisen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen sisarjärjestö.

Kuten kuvasta näkyy, ensikertalaisen SLEFin menestys oli loistava. Tällä kerralla Pipliaseura oli mukana upeana tsempparina. Mukana haasteessa voi olla monella tavalla.

Menestystä

Naisten varttimaratonin voittaja Saara Nikander.

Saara Nikander voitti naisten varttimaratonin ylivoimaisesti. Kuva: Marja Soikkeli.

 

Tänä vuonna Tampereella punapaidat näkyivät usein palkintopallilla. Palkintoja pokattiin kolmessa sarjassa: naisten varttimaratonilla, viestimaratonilla ja naiset 60 v. puolimaratonilla.

Kaikki juoksijat olivat jo sinänsä voittajia, koska saivat itsensä liikkeelle lähetyksen merkeissä. Paras voitto taitaa olla se, että voittaa itsensä ja saa liikuntaa.

 

Hopeasijalle viestimaratonissa tuli Harjun seurakunnan ykkösjoukkue, jossa juoksivat (oikealta vasemmalle) Timo Vuorela, Mikko Heiskanen, Jarmo Lehtinen ja Jiri Santaharju. Kuva: Jouni Heiskanen.

Yhteistyö palkitsee tekijäänsä

Tilaisuuksien järjestäminen on ollut melkoista jahkailua tänä korona-aikana. Onneksi päätimme antaa mahdollisuuden yhteiselle juoksulle, sillä juoksijoiden kommentit saivat hyvälle mielelle. Sydämeeni ja mieleeni piirtyivät seuraavat ajatukset:

”En olisi ikinä tavannut SLEFin ihmisiä, jollen olisi ollut mukana juoksussa. On mukava saada uusia kasvoja mukaan juoksuun.”

”Vaikka palkintopaikat eivät ole ensisijainen tavoite, niin on hienoa, että R4M-punapaitoja näkyi näin paljon palkintopallilla.”

”Ai, meitä on mukana näin paljon. Mietin, jaksanko tulla mukaan, mutta nyt vasta innostunkin.”

”Vaikka välillä jalkaa kramppasi, niin muistin, minkä vuoksi juoksen tätä juoksua. Se antoi voimaa jatkaa.”

Tästä on hyvä jatkaa! Syyskuun ajan voitte vielä tukea juoksijoiden kohteita, ja sitten julkistamme yhteisen keräyssumman. Kiitos kaikille juoksijoille, tsemppareille ja seurakunnille, jotka olitte mukana. Kiitos työtoverit eri lähetysjärjestöissä, jotka teitte tämän tapahtuman mahdolliseksi. Tämä oli valopilkku syksyssäni.

Tule mukaan Run for Missions -Facebook-ryhmään. 

Tutustu eri järjestöjen tapaan tehdä R4M-juoksu näkyväksi:

Motionera med missionen i ditt hjärta
Kylväjän juoksuhaaste lähetykselle
Juoksuhaastevideo 2019 & Sansan infoa

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku