Hyppää sisältöön

Elisheva Karonen palaa Raamattu kannesta kanteen -toimittajaksi, nyt vakinaisesti

Elisheva Karonen.

− Innokkaana lähden kanssanne jatkamaan päivittäistä raamatunopiskelua, kertoo Raamattu kannesta kanteen -ohjelman kuuntelijoille jo entuudestaan tuttu Elisheva Karonen. Kuva: Salla Vesa-Tikkanen Photography.

Heinolalainen kirkon nuorisotyönohjaaja Elisheva Karonen aloitti Sansan mediatoimittajana 1. maaliskuuta. Hän on työskennellyt Sansassa ja erityisesti Raamattu kannesta kanteen -ohjelmassa (Rkk) aiemminkin, mutta nyt pesti on vakinainen. Työhön kuuluu myös seurakuntavierailuja.

Ensimmäisen kerran Elisheva Karonen tuli Sansaan alkuvuodesta 2020. Viime kuukausina hänen ääntään on kuultu Raamattu kannesta kanteen -ohjelmassa kerran viikossa. Edellisen vakituisen toimittajan, Marjaana Keräsen ääntä kuullaan Rkk:ssa vielä maaliskuun loppuun asti.

− Raamatun opiskelu on nyt erityisen tärkeää, jotta pysymme vaikeinakin aikoina oikealla tiellä. Iloitsen siitä, että niin moni haluaa kuunnella Jukka Norvannon opetusta radion, internetin tai sovelluksen kautta. Siinä samassa joukossa minäkin haluan seistä, ammentaa taivaallista viisautta ja johdatusta elämääni.

Elisheva Karonen on aiemmin tehnyt nuorisotyötä 31 vuotta ja lähetyssihteerin sijaisuuden Heinolan seurakunnassa. Lisäksi hän on tehnyt rukousohjelmia Radio Deihin vuodesta 2014, ja tämä palvelutehtävä jatkuu edelleen.

Vapaa-aikaa vauhdittavat maltankoirat ja niiden kasvattaminen. Lisäksi hän hoitaa 90-vuotiaan äitinsä asioita.