Heikki Kärhän kutsumuksena on evankeliumin julistaminen
Lempäälän seurakunnan lähetystyöstä vastaava pappi ja muusikko Heikki Kärhä on monelle tuttu gospelyhtye Pro Fiden pitkäaikaisena solistina. Hän on mukana valmistelemassa Medialähetyspäiviä Lempäälään 21.–23. elokuuta. Kuva: Rami Marjamäki.
Lempäälän seurakunnan lähetystyöstä vastaava pappi ja muusikko Heikki Kärhä ajattelee, että lähetystyö kuuluu jokaiselle kristitylle. Hän on mukana valmistelemassa Medialähetyspäiviä Lempäälään 21.-23. elokuuta.
Heikki Kärhä on monelle tuttu gospelyhtye Pro Fiden pitkäaikaisena solistina. Hän kiersi yhtyeen kanssa yli 20 vuotta toimiessaan samaan aikaan Suomen Raamattuopiston nuorisosihteerinä. Kymmenisen vuotta sitten hän päätti opiskella papiksi ja on työskennellyt muutaman vuoden Lempäälän seurakunnan pastorina. Musiikki ei ole kuitenkaan jäänyt.
– Varsinainen työ työllistää sen verran paljon, että ei ole enää mahdollisuus tehdä musiikkia siinä mittakaavassa kuin aikoinaan tuli tehtyä. Teen trubaduurikeikkoja ja duokeikkoja esimerkiksi Jussi Pyysalon ja Mirja Lassilan kanssa. Lisäksi olen ollut mukana erilaisissa projekteissa, kuten Mirjan tekemässä Bluesmessussa Hämeenlinnassa ja Grooveimmissa joululauluissa Riihimäellä, sanoo Tampereella asuva Kärhä.
Hän on ollut vierailevana solistina myös muutamassa Pro Fiden 60-vuotiskonsertissa. Yhtye esiintyy Medialähetyspäivillä, mutta ainakaan näillä näkymin Kärhä ei ole mukana.
– Meillä on seurakunnassa Pietari & Kalat -gospelkuoro, jonka bändissä soitan. Olemme lauantaina Ideaparkissa laulamassa ja laulattamassa.
Lähetystyö on kirkon elonmerkki
Lähetystyöstä vastaavana pappina Heikki Kärhä ajattelee, että lähetys on keskeinen osa kristillistä uskoa ja seurakunnan toimintaa.
– Lähetystyö on kristillisen seurakunnan ja kirkon elonmerkki. Seurakunta, joka ei jollakin tavalla tee tai tue lähetystyötä, on torso. Silloin jotakin olennaista puuttuu.
Lähetystyö on muuttunut paljon median myötä. Kärhä on tutustunut esimerkiksi Sansan työhön ja pitää mediaa tärkeänä työvälineenä ja osana lähetystyötä.
– On paljon maita, joita ei voi saavuttaa oikein muuten kuin netin, radion tai satelliittilähetysten kautta. Media mahdollistaa sellaisten ihmisten tavoittamisen, joita ei kenties muuten tavoitettaisi.
Jokaisella on oma paikkansa ja mahdollisuus olla mukana lähetyksessä.
– Ajattelen, että lähetystyö kuuluu meille kaikille kristityille tavalla tai toisella, joko tekemällä itse tai olemalla mahdollistamassa lähetystyötä, Kärhä sanoo.
Kristinusko kiinnostaa nuoria
Suomalaisten maallistumisen myötä lähetyskenttä on tullut lähelle. Heikki Kärhä on havainnut rippileireillä ja koulutyössä, että nuorten tiedollinen osaaminen heikkenee koko ajan. Hän kokee kutsumuksekseen julistaa evankeliumia, tapahtui se sitten musiikin tai papin työn kautta.
– Esimerkiksi siunaus- ja kastekeskustelut ovat loistavia mahdollisuuksia tavoittaa evankeliumin asialla sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä tule jumalanpalveluksiin.
Evankelistan iloksi kristinusko kiinnostaa nykyään varsinkin nuoria miehiä, ja heitä istuukin usein sunnuntain aamujumalanpalveluksissa.
– Ajat muuttuvat ja tapahtuu positiivista heiluriliikettä. Välillä tuntuu, että ollaan kovin innoissaan kieltämässä kaikkea, mikä liittyy uskoon ja uskontoon, mutta nyt ollaan taas vähän toisessa asennossa.
Elina Uusikylä
Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 2/2026.
