Opinpolkuja lähetysvastuuseen tutkinut Marja Soikkeli siirtyy syksyllä kehitystehtäviin
Sansassa vapautuu syksyllä hallintojohtajan paikka, kun nykyinen hallintojohtaja Marja Soikkeli siirtyy järjestön sisällä kehitystehtäviin ja jatkaa myös teologian opintojaan. Kuva: Marjatta Kosonen.
Sansan hallintojohtaja Marja Soikkeli on suorittanut keväällä 2026 teologian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Kandidaatintutkielmassaan Nuorten aikuisten opinpolkuja lähetysvastuuseen Soikkeli tarkastelee sitä, millaisten oppimispolkujen kautta nuoret aikuiset kasvavat vastuunkantajiksi kirkon ja lähetysjärjestöjen lähetystyössä.
Tutkielma perustuu kuuden nuoren aikuisen teemahaastatteluihin. Tutkimus osoittaa, että lähetystyöhön sitoutuminen rakentuu pitkällä aikavälillä yhteisöissä tapahtuvan oppimisen, merkityksellisten kohtaamisten ja arvojen varaan. Haastatteluista hahmottuu kaksi erilaista polkua lähetysvastuuseen: seurakuntalähtöinen luterilainen polku sekä monien yhteisöjen kautta kulkeva, jälkimodernia todellisuutta kuvaava polku. Nuoria aikuisia motivoivat erityisesti lähetystyön kokonaisvaltaisuus sekä arvot, kuten rakkaus, toivo ja rauha.
Soikkeli jatkaa opintojaan teologian maisteriksi, ja opintojensa vuoksi hän siirtyy Sansassa kehitystehtäviin syksyllä 2026.
− Olen saanut olla lähetystyön kotimaantyössä mukana jo pitkään. Olen toiminut lähetyssihteerinä ja lähetysjärjestöjen erilaisissa tehtävissä seurakuntapalveluista aina hallintoon saakka. Minulla on ollut laaja näköala siihen, miten seurakuntien arki, järjestöjen työ ja globaalit lähetystyön kysymykset kietoutuvat toisiinsa. Teologian opinnot innostavat minua osaltaan ottamaan vastaan uusia tehtäviä Sansassa, Soikkeli sanoo.
Kehitystehtävissä Marja Soikkeli tulee olemaan mukana vahvistamassa ja uudistamassa muun muassa seurakuntien kanssa tehtävää medialähetysyhteistyötä. Hän kehittää yhdessä seurakuntien kanssa uusia tapoja vahvistaa seurakuntien globaalia vastuuta ja lähetystehtävän toteuttamista.
Marja Soikkelin kandidaatintutkielma on luettavissa Heldassa, Helsingin yliopiston ylläpitämässä digitaalisessa julkaisuarkistossa, johon tallennetaan opinnäytteitä ja tieteellisiä julkaisuja. Nuorten aikuisten opinpolkuja lähetysvastuuseen: Teemahaastattelu kuudelle lähetystyössä mukana olevalle nuorelle aikuiselle
Hallintojohtajan paikka vapautuu, kun Marja Soikkeli siirtyy Sansan kehitystehtäviin syksyllä 2026. Lue lisää: Etsimme hallintojohtajaa – Sansa
