Ezzinet

Lahjoituskohteen kuva
Lahjoita

Kertalahjoitus

Kuukausittain

Valitse lahjoitussumma klikkaamalla tai oikealle kirjoittamalla

Lahjoitit €, kohteelle Ezzinet.

Marokossa syntyneen ja varttuneen David Ezzinen isä oli merkittävä henkilö paikallisessa muslimiyhteisössä. Isällä oli moskeijan avaimet ja vastuu viidesti vuorokaudessa huutaa rukouskutsu minareetista. David on Jumalan lapsi, jonka suurin toive on saada lisää jäseniä Taivaan Isän perheeseen.

Ensimmäinen ja rakkain perheenlisä oli vaimo Marja-Liisa Ezzine. Seurustelun ja avioliiton alkupuolella uskonasiat eivät vielä olleet Marja-Liisalle tärkeitä, mutta rakkaudesta Davidiin hän kuunteli tämän puheita.

Takana on vuosikymmenten yhteinen elämä ja uskontie. Jumala kutsui pariskunnan lähetystyöhön, ja he tekivät arabiankielistä mediatyötä Etelä-Ranskassa vuodesta 1982. Nykyään he ovat eläkkeellä, asuvat Suomessa ja toimivat turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien parissa. Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta.

Marja-Liisa ja David Ezzine
Marja-Liisa ja David Ezzine

Televisiosta tuttu

David Ezzine on arabiankielisessä maailmassa monille tuttu tv-kasvo. Hän luotsaa edelleen virtuaalista kotikirkko-ohjelmaa Jallah ma’ana (Tule mukaan), joka tuo hajallaan eläville arabikristityille mahdollisuuden kokoontua yhteiseen televisiojumalanpalvelukseen.

SAT-7:n lähettämä kotikirkko-ohjelma näkyy laajalti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä netin kautta kaikkialla maailmassa. Vaikka ohjelma on tarkoitettu kristityille, myös muslimit seuraavat sitä ja muita SAT-7:n ohjelmia.

Ihmisten kalastaja

Kauhajoelta kotoisin oleva ja Suomessa toimittajaksi kouluttautunut Marja-Liisa Ezzine avustaa Davidia televisiotyössä. Nyt kun pariskunta asuu Suomessa, heidän vapaaehtoistyönsä keskiössä ovat arabiankieliset turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat. David tekee joka viikko myös arabiankielisen saarnan.

Davidin lempiharrastus on kalastus. Hän on myös intohimoinen ihmisten kalastaja, jonka luo pikkukalat pyrkivät parvittain. Puhelin soi jatkuvasti, ja David kokee jokaiseen puheluun vastaamisen, ihmisten kuuntelemisen ja lähellä olemisen erittäin tärkeäksi osaksi työtään.

Ystävärenkaaseen?


Pidä lähetys käynnissä − tule kuukausilahjoittajaksi

Tee tärkeä päätös. Pienikin summa kuukausittain lahjoitettuna takaa säännöllisen tuen Ezzineiden työn mahdollistamiseksi. Kuukausilahjoittajana saat myös kuukausilahjoittajan vuosiraportin ja hyvän mielen siitä, että tuet medialähetystyötä.

Tarinoita alueelta

Olin pahoinpidelty, petetty, nälissäni ja melkein kuollut avioliittoni vuoksi, mutta Toivoa naisille -työ saavutti minut. Murtuneisuuteni korjattiin ja palaset koottiin yhteen Jeesuksen avulla, joka rakastaa minua, hyväksyy minut ja auttaa selviytymään vaikeistakin vesistä.

Arabiankielinen Toivoa naisille -kuuntelijapalaute (TWR)

Kiitos, kun vierailitte luonani! Oli ilo toivottaa sinut ja vaimosi tervetulleiksi. Kiitos, että rohkaisitte minua henkilökohtaisesti ja kiitos, että radion välityksellä täytätte kotini Jumalan Sanalla. Ehkä huomasittekin raamatunjakeet, joita olin kiinnittänyt seinille.

Kabyylinkielisen ohjelman palaute Pohjois-Afrikasta (TWR)

Veljeni ja minä olemme saaneet teiltä paljon rohkaisua. Kiitos, että olette olleet meihin yhteydessä netissä ja puhelimella. Arvostamme suuresti opetuslapseutta ja rukouksianne.

Kabyylinkielisen ohjelman kuuntelija Pohjois-Afrikasta (TWR)

Olen kuunnellut arabiankielistä Toivoa naisille -ohjelmaa jo usean kuukauden ajan. Haluan kertoa teille tarinani, sillä olen surullinen ja tunnen itseni hylätyksi. Arvottomuus on kaivautunut syvälle sisimpääni ja repinyt minut riekaleiksi. Aviomieheni petti minua. Meillä on kolme lasta, joista vanhin on 10-vuotias ja nuorin on 5. Kun sain tietää asiasta, halusin lopettaa elämäni, sillä mieheni oli ankkurini ja nyt hän petti luottamukseni. Ennen kuin romahdin, olin vihainen ja sanoin kaikkea rumaa mitä kuvitella saattaa. En voinut kyllin ilmaista tuskaani ja kipuani. Pakenin vanhempieni luokse ja kun piilottelin vanhassa huoneessani, löysin ohjelmanne. Puhe kuulosti erilaiselta kuin islamissa. Sanat olivat täynnä toivoa, ja ne sytyttivät jotain sisimpääni, jotain uutta ja ainutlaatuista. Jatkoin ohjelman kuuntelua ja seurasin julkaisujanne myös sosiaalisessa mediassa. Eräänä päivänä jokin minussa laukesi. Tajusin, että Jeesuksen antama toivo olisi juuri sitä, mitä tarvitsen. Niinpä pyydän teiltä apua, että saisin tuota toivoa.

Myöhemmin: Olen ottanut vastaan Jeesuksen tarjoaman toivon. Annan Hänen ottaa pois kaikki syntini. Annan hänen korjata sydämeni ja mieleni ja uskon, että Hänen kauttaan kaikki on mahdollista. Kiitän Jeesuksesta ja siitä, että Hän hyväksyy minut, vaikken ole sen arvoinen. Tarvitsen teitä lähelleni, kunnes olen kulkenut tämän pimeän laakson läpi.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Egyptistä (TWR)

Lapseni tuntevat Jumalan teidän ansiostanne. He katsovat nykyään SAT-7 Kids -kanavaa koko ajan. Minusta tuntuu erittäin mukavalta, että voin jättää lapseni katsomaan kanavaanne yksin. Olen iloinen, että puhuitte tänään lapsityövoimasta, koska ajattelen, ettei yhdenkään lapsen pitäisi tehdä töitä, vaan heidän pitäisi voida käydä koulua. Kiitos SAT-7 Kids -tiimille siitä, että olette rohkaisseet lapsiamme toimimaan oikein.

Katsojapalaute arabimaasta

Elän veljeni kanssa, joka on narkomaani. Minulla ei ole muuta paikkaa, minne mennä, sillä yhteisössämme nainen ei voi asua yksin tai häntä syytetään siveettömäksi ja paheelliseksi. Veljeni hakkaa minua huumepäissään. Pelkään ja mietin, missä Jumala on ja miksi Jumala on kironnut minua syntymään naiseksi. Ohjelmassanne kerrotaan, kuinka voi nousta tilanteen yläpuolelle ja että Jeesus antaa todellista rakkautta. Voitteko kertoa minulle lisää? Elän tällä hetkellä mustassa kuopassa ja pimeys ympäröi minua kaikkialta.

Myöhemmin: Tuntuu kuin olisin päässyt taakastani, vaikkei se ole ihan helppoa. Mutta se Jeesus, josta kerroitte minulle, tuntuu todelliselta ja oloni on kevyempi. Mieleni on aiempaa positiivisempi ja uskon, että Jeesus on Herra. Jotain on muuttunut sisimmässäni, valo säteilee pimeydessä. Kiitos paljon, kun olette kuunnelleet minua ja vastanneet moniin kysymyksiini. Ettehän jätä minua yksin, että voin kysyä neuvoa jatkossakin.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Marokosta (TWR)

Asun veljeni kanssa Omanissa. Katsomme SAT-7 Kids -kanavaa, koska meillä ei ole täällä pyhäkoulua tai kirkkoa. Kiitos ohjelmistanne.

Katsoja Omanista
Katson kaikki suorat ohjelmanne, joskus jopa 4–5 tuntia päivässä. Elämäni on muuttunut juuri SAT-7:n ohjelmien ansiosta, sillä minulla ei ole kristittyjä ystäviä eikä Raamattua.
Palaute Libanonista

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Muita lahjoituskohteita

Kaikki lahjoituskohteet