Tarinoita
Olen kiitollinen arvokkaasta tiedosta
Toivoa naisille -ohjelma on todella hyvä ja oivalluksia antava. Se ei sisällä vain terveysneuvontaa vaan myös tarvitsemamme hengellisen opetuksen, jotta uskomme kasvaisi vahvemmaksi. Opin, kuinka Jumala on tehnyt naisesta vahvan. Olen kiitollinen kaikesta arvokkaasta tiedosta. Toivon, että tulevaisuudessa voisimme puhua myös teknologiasta naisten näkökulmasta, koska monet kaltaiseni äidit kokevat vaikeaksi pysyä ajan tasalla nopeasti muuttuvan teknologian kanssa.
Sydämeni muuttui
Minulla on kuuro tytär. Tunsin hänen takiaan vuosia syyllisyyttä ja ajattelin olevani kirottu. Sukulaiseni ja ystäväni eivät sanoneet mitään tuollaista, mutta minusta tuntui aina, että he ajattelevat niin. Rakastan tytärtäni, mutta tunne häntä kohtaan oli erilainen. Löysin sattumalta radiosta ohjelmasi, jossa puhuit Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. En ole koskaan ennen kuullut Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta. Minun on pitänyt tehdä aina jotain ansaitakseni hänen rakkautensa tai miellyttää ihmisiä. Kuuntelin ohjelmiasi puoli vuotta, ja sydämeni muuttui ajan myötä. Siitä lähtien, kun otin vastaan Kristuksen, olen tuntenut sydämessäni vapautta. Tunne siitä, että ihmiset aina tuomitsevat minut, on kadonnut.
Olemme lapsettomia
Vaimoni ja minä olemme surullisia, sillä meillä ei ole lasta. Ohjelmanne ovat rohkaisevia ja siunaavia, ja niiden kautta opimme Jumalan Sanaa. Sielunhoidon ja rukouksen ansiosta meillä on toivoa ja rauha Jeesuksessa. Kiitos rukouksistanne ja että olette opettaneet meitä rukoilemaan.
Veljeni on narkomaani
Elän veljeni kanssa, joka on narkomaani. Minulla ei ole muuta paikkaa, minne mennä, sillä yhteisössämme nainen ei voi asua yksin tai häntä syytetään siveettömäksi ja paheelliseksi. Veljeni hakkaa minua huumepäissään. Pelkään ja mietin, missä Jumala on ja miksi Jumala on kironnut minua syntymään naiseksi. Ohjelmassanne kerrotaan, kuinka voi nousta tilanteen yläpuolelle ja että Jeesus antaa todellista rakkautta. Voitteko kertoa minulle lisää? Elän tällä hetkellä mustassa kuopassa ja pimeys ympäröi minua kaikkialta.
Myöhemmin: Tuntuu kuin olisin päässyt taakastani, vaikkei se ole ihan helppoa. Mutta se Jeesus, josta kerroitte minulle, tuntuu todelliselta ja oloni on kevyempi. Mieleni on aiempaa positiivisempi ja uskon, että Jeesus on Herra. Jotain on muuttunut sisimmässäni, valo säteilee pimeydessä. Kiitos paljon, kun olette kuunnelleet minua ja vastanneet moniin kysymyksiini. Ettehän jätä minua yksin, että voin kysyä neuvoa jatkossakin.
Rukoilkaa äitini puolesta
Olen 20-vuotias ja uskon Jeesukseen. Äitini oli uskossa, mutta monien perheongelmien vuoksi hän on menettänyt uskonsa. Kohtaan paljon vastustusta ja taistelua, mutta Jumala on ollut kanssani eikä uskoni ole horjunut. Voisitteko rukoilla äitini puolesta, niin että hän kääntyisi jälleen Jeesuksen puoleen?
Olen oppinut uutta ohjelmastanne
Kuuntelen säännöllisesti ohjelmaanne. Saan siitä valtavasti toivoa, rauhaa ja inspiraatiota. Olen lapseton nainen, monien avioliittovuosien jälkeen yhä lapseton. Viime viikkoina olen oppinut Toivoa naisille -ohjelmasta Jumalan ylistämisen merkityksestä. Ymmärsin, kuinka meidän pitäisi riemuita Jumalasta, Luojastamme. Innostuin oppiessani Jumalan ihmeellisestä suunnitelmasta, joka on tässä maailmassa Johannes Kastajan syntymän ja Jeesuksen Kristuksen syntymän taustalla. Olin niin onnellinen. Pyydän teitä rukoilemaan puolestani, että myös minun elämässäni Jumalan suuri suunnitelma tulee täyttymään.
Jäin juuri leskeksi
Mieheni menehtyi muutama päivä sitten. Jäin yksin kahden pojan kanssa. Mieheni sukulaiset ajoivat minut ulos talosta väärin syytöksin. Minulla ei ole vanhempia eikä sukulaisia tukenani. Katsoessani ohjelmaanne kuulin, että Jumala voi antaa minulle voimia ja yhteyden kokemuksen. Toisinaan en haluaisi elää, koska tunnen, että Jumala on hylännyt minut. Mutta olen kiitollinen, että voin jakaa taistelujani Toivoa naisille -tv-ohjelman välityksellä.
Rukoilen, että moni nainen kuuntelee
Ennen kuin kuulin gujaratinkielisestä naistenohjelmasta, olin pelokas ja hyvin huolissani elämästä. Kuunneltuani ohjelmaa ajatukseni muuttuivat. Sain toivoa ja voimaa. Päätin, etten enää stressaa. Aloin elää ohjelman opetuksen mukaan ja ohjasin perhettäni samaan. Rukoilen, että moni nainen kuuntelisi ohjelmaa ja oppisi hyvän tavan elää.
Tyttäreni kuuntelee säännöllisesti
Tyttäreni kuuntelee säännöllisesti ohjelmaanne. Aluksi vastustin, koska se on kristillinen ohjelma. Edustamme eri uskontoja mieheni kanssa. Kuunneltuani ohjelmaa ymmärsin, että siinä saarnattiin totuutta ja meidän tuli uskoa se. Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntiset. Vain sairaat tarvitsevat parantajaa. Raamattu opettaa, että me kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme pelastajaa. Pidän opetustenne kuuntelemisesta. Uskon, että vain Jeesus voi pelastaa meidät syntiseltä luonnoltamme. Pyydän teitä rukoilemaan perheenjäsenteni puolesta, että he ymmärtäisivät sen totuuden, että vain Jeesus pelastaa.
Olen 92-vuotias kuuntelija
Jumalan armosta olen jo 92-vuotias. Kuuntelen TWR-Intian ohjelmia. Naistenohjelman sanoma ja keskustelut ovat erinomaisia ja tätä päivää. Pyydän teitä rukoilemaan puolestani.