Hyppää sisältöön

Kumppanimme Turkissa pyytävät rukoustukea

Ihmisiä maanjäristyksessä romahtaneen talon raunioilla Turkissa.

− Rukoilkaa rakennusten alle jääneiden ja pelastustyöntekijöiden puolesta. Rukoilkaa kuolleiden ja loukkaantuneiden perheiden puolesta sekä niiden puolesta, jotka ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa, pyytää medialähetysjärjestö TWR. Kuva: Tolga Ildun / Shutterstock.

Turkin maanjäristykset vaikuttavat suuresti myös alueella toimiviin Sansan kumppaneihin.

− Alueella on talvi ja auttamismahdollisuudet ovat rajalliset. Myös henkilökunnastamme monilla on perhettä ja sukulaisia järistysalueella, viestitti satelliitti-tv-kanava SAT-7 Türkin johdon assistentti Annamaria Cedolin Istanbulin toimistosta pian maanjäristysten jälkeen.

− Rukoilkaa kanssamme pelastustöiden puolesta ja että loukkaantuneet saadaan hoidettua.

Varhain maanantaiaamuna 6. helmikuuta tapahtunut maanjäristys on Turkissa voimakkain yli 80 vuoteen. Järistys tapahtui Turkin koillisosassa, lähellä Syyrian rajaa. Sitä seurannut toinen järistys oli lähes yhtä voimakas, ja jälkijäristyksiä on raportoitu useita. Kuolleita on Turkissa ja Syyriassa jo yli 21 000, loukkaantuneita arviolta 80 000 ja kateissa on kymmeniätuhansia ihmisiä.

Turkki on julistanut alueelle hätätilan. Syyriassa ihmiset kärsivät jo valmiiksi sisällissodan vaikutuksista. YK:n mukaan Luoteis-Syyriassa yli neljä miljoonaa ihmistä oli jo aiemmin riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Alueella esiintyy myös koleraa. Kylmyydestä huolimatta raunioista on yhä löydetty eloonjääneitä, ja pelastustoimet jatkuvat.

Keskusteluapua katsojille

Laajalla alueella Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa toimiva SAT-7 seuraa lähetyksissään maanjäristysten pelastustöitä ja niiden vaikutuksia alueen ihmisiin. Turkinkielisen SAT-7 Türk -kanavan henkilökunta antaa puhelimitse keskusteluapua katsojille ja osallistuu myös avustustehtäviin.  

Myös arabiankielinen SAT-7 Arabic seuraa tapahtumia. Libanonista lähetettävässä Et ole yksin -ajankohtaisohjelmassa pohditaan esimerkiksi katastrofin vaikutuksia Syyrian pakolaisiin.

− Olemme kaikki järkyttyneitä. Ihmiset kärsivät maanjäristyksen vuoksi, mutta myös pelolla, kylmällä ja hämmennyksellä on valtava rooli tässä tragediassa. Sydämemme, ajatuksemme ja rukouksemme ovat paikallisten ihmisten kanssa. Itkemme ja suremme heidän kanssaan. Olkoon Jumala armollinen, kommentoi SAT-7:n toimitusjohtaja Rita El-Mounayer.

Kristillisen median rooli on tärkeä

Turkissa toimii myös Sansan pitkäaikainen kumppani, medialähetysjärjestö TWR (Trans World Radio). Siellä työskentelevä Soner kertoo:

− Pahimmin vaurioitunut kaupunki on Antiokia. Sähköt ovat kaupungista poikki. Meillä on Antiokiassa radioasema, joka ei ole kärsinyt pahoja vaurioita, mutta signaalia ei ole.

Soner kertoo hankkineensa peittoja, vaatteita ja ruokaa ennen kuin matkusti tiiminsä kanssa maanantaina Antiokiaan, joka tunnetaan myös nimellä Antakya. Se sijaitsee 210 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta.

Tällä hetkellä TWR:n Turkin radioasemat lähettävät ohjelmissaan uutisia järistykseen liittyvistä pelastustoimista sekä tilanteeseen sopivaa kristillistä musiikkia ja hengellistä sisältöä. Soner uskoo, että kristillisellä medialla on tärkeä tehtävä alueiden jälleenrakennuksessa ja toivon palauttamisessa ihmisten mieliin.

− Rukoilkaa rakennusten alle jääneiden ja pelastustyöntekijöiden puolesta. Rukoilkaa tuhansien kuolleiden ja loukkaantuneiden perheiden puolesta sekä niiden puolesta, jotka ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa. Pyydetään heille Jumalan lohdutusta, suojelusta ja huolenpitoa. Rukoilkaa myös alueella tehtävän mediatyön puolesta nyt kriisin keskellä ja myös myöhemmin, TWR viestittää.

Lähteet: SAT-7 ja TWR