Kanelimakkaroiden äärellä sinisen taivaan maassa
"Taivas oli saapuessani juuri niin sininen ja ilma niin aurinkoinen kuin mitä on muistojeni Mongolia. Sinisen taivaan maa", kirjoittaa Sirpa Rissanen Mongolian-matkastaan. Kuva: Sirpa Rissanen.
Kävin viime kuussa pitkästä aikaa Mongoliassa, kun vierailin Sansan yhteistyökumppanin Wind FM:n radioasemalla. Ulaanbaatarin uudelle lentokentälle laskeuduin ensimmäistä kertaa. Kenttä oli toteutettu mongolien ja japanilaisten yhteistyöprojektina, joten odotin ehkä jotain japanilaisempaa: kiiltävää, modernia. Uusi se kuitenkin oli.
Taivas oli saapuessani juuri niin sininen ja ilma niin aurinkoinen kuin mitä on muistojeni Mongolia. Sinisen taivaan maa.
Paljon vanhaa
Auton ikkunasta näkyy kumpuilevaa aromaisemaa. Nuori taksinkuljettaja kertoo asuneensa Itävallassa kymmenen vuotta ja palanneensa Mongoliaan kaksi kuukautta sitten. Asukkaita on kuulemma pääkaupunkiseudulla nykyisellään 1,7 miljoonaa. Mietin, että se on 200 000 enemmän kuin kuusi vuotta sitten, kun lähdimme Mongoliasta.
Kuljettaja kertoo, että suomalainen kauppadelegaatio kävi juuri maassa kaupanedistämistarkoituksessa. Tien varteen on rakennettu iso aurinkopaneelialue. Muutama jurtta-alue näkyy myös tien varressa, mutta suurin osa jurtta-asutuksesta kiipeää edelleen kaupungin pohjoispuolen rinteillä.
Tutut voimalan piiput ilmestyvät vasemmalla näköpiiriin. Taivas on yhä sininen. Liikenne matelee kohti kaupunkia ja ruuhkautuu viimeistään saavuttaessa joen ylittäville silloille. Niitä ei edelleenkään ole rakennettu lisää. On sunnuntai, joten liikenne on normaalia sujuvampaa.
Maanantaina liikenne taas pakkautuu kaduille ja on helpompi kävellä 45 minuuttia radioasemalle. Positiivista ruuhkissa on se, että autossa istuessa on paljon aikaa kuunnella autoradiota.
Muutoksen merkit
Mikä on muuttunut Mongoliassa viime vuosina?
Uutta katukuvassa ovat sähköskootterit ja jalkakäytävillä pyöräilevät nuoret. Skoottereilla liikkuvat lähinnä ruokalähetit ja nuoret naiset, ja jalankulkijat väistelevät heitä ja jalkakäytäville jätettyjä skoottereita, kuka mitenkin.
Rakennustyömaat ja nostokurjet hallitsevat yhä kaupunkikuvaa. Perusilme on sama: suuria kerrostaloja keskellä aromaisemaa. Mietin taas kerran, miksi. Myönnän, että odotin näkeväni enemmän muutosta katukuvassa – ehkä raitiovaunuja, uusia katuja, moderneja liikekeskuksia ja jotakin vihreää.
Taksit ovat tietenkin siirtyneet kännykkäsovellukseen Mongoliassakin. Paikallisen puhelinnumeron puuttuessa en saa sovellusta toimimaan, mutta kaupat ja kahvilat tilaavat taksin puolestani. Kun kaatosade yllättää, onnistun pysäyttämään auton lennosta vanhan systeemin mukaisesti. Hyvä, ettei kaikki vanha ole kadonnut. Mikä tahansa pysähtyvä auto on taksi, ja maksat kyydistä kilometrien mukaan.
Vuosituhannen vaihteessa Ulaanbaatarissa asuessamme kuljetimme taksilla jos jonkinlaista tavaraa. Joskus auton katolla oli vaatekaappi tai kirjahylly, eikä autoissa tietenkään ollut kattotelineitä.
Kanelimakkaroiden äärellä
Ehdin lennolta tultuani iltapäiväksi tuttuun kirkkoon. Paljon tuttuja kasvoja. Kuulen, että aamulla oli jo jumalanpalvelus toisessa paikassa, joten väkeä käy edelleen. Aasialainen pastori on palannut kotimaahansa, eikä uutta ole löytynyt, joten kirkko toimii pitkälti vapaaehtoisten voimin. Saarnaamassa on vieraileva pastori Singaporesta.
Otan paljon selfieitä tuttujen kanssa. Koen kuuluvani joukkoon, vaikka vuosia on vierähtänyt. Kävelen syömään tuttavapariskunnan luo. Keskustelemme mongolialaisesta yrityskulttuurista ja ajattelusta sekä muistelemme vanhoja. Syömme isännän itse valmistamia raakamakkaroita. Uusimmassa reseptissä on mukana kanelia, pähkinää ja omenaa. Matkustin tänne asti kokeakseni tämän. Erinomainen yhdistelmä!
Radioaseman suomalaiset juuret
Mongolian Wind FM -perheradiolla on suomalaiset juuret. Ulaanbaatarin radiotalon rakensivat 2000-luvulla suomalaiset vapaaehtoiset. Vihreä radiotalo on laadukkaasti rakennettu, ja sinne rakennettiin tietenkin myös sauna. Sauna on sittemmin päätynyt varastoksi. Kurkistan sisään, ja varastona se on edelleenkin.
Mongolia on yhä suhteellisen avoin kristilliselle mediatyölle. Radiotalo on ennallaan, mutta sen johdossa on jo kuuden vuoden ajan ollut uusi johtaja. Hänen taustansa on elokuvissa. Entinen johtaja palvelee nykyisin hallituksen puheenjohtajana.
Radiolähetykset suoratoistetaan nyt Facebookissa. Sosiaalisen median alustat ovat pitkälti korvanneet perinteisen FM-radion.
Kuuntelijat löytyvät nyt verkosta
Wind FM:n maaseudun radioasemat on lopetettu kalliiden lisenssimaksujen ja sähkön hinnan nousun seurauksena. Kuuntelijat ovat kuitenkin löytäneet kanavan erityisesti Facebookista. Ohjelmia on sekä perheille, naisille että nuorille.
Analytiikka kertoo hyvistä seuraajaluvuista. Aamun hartausohjelmat ja raamatunopetus tavoittavat yleisön YouTubessa. Maaseudun väkeä halutaan tavoittaa myös maaseutuvierailuin. Radiotalolla järjestetään yhä yleisötapaamisia, ja sen tiloissa kokoontuu kaksi seurakuntaryhmää.
Henkilökunta on radiotalolla vaihtunut ja vähentynyt, mutta ilokseni tapaan myös muutamia tuttuja kasvoja vuosien takaa. Haasteena on osaavan ja kristillisen arvopohjan jakavan henkilöstön löytäminen. Nuorten osaajien palkkatoiveet eivät tahdo mahtua radioaseman budjettiin.
Pastori Sainbayr tekee hengellistä opetusohjelmaa nyt YouTube-kanavalle. Studiossa on meneillään perheohjelman äänitys. Välineet vaihtuvat tarpeiden ja mediaympäristön muutoksiin vastaten, mutta mediatyö etsii ja löytää uusia tapoja tavoittaa kuuntelijoita.
Syömme paikallista ruokaa radioaseman lähellä olevassa ravintolassa. Mongolit ovat aina vieraanvaraisia, ja joku antaa paikkansa, kun vapaata pöytää ei tunnu löytyvän. Tyrniteetä, lihaa, lihakeittoa, lihapiiraita ja suolattua maitoteetä. Jotkut asiat ovat ja pysyvät. Onneksi.
