Palloilua Kroatiassa
“Pallo!” Sieltä se tuli, tyttäremme ensimmäinen sana! Voi sitä riemua, minkä se lapsessa herätti, kun hän ymmärsi sanovansa jotain, mitä toisetkin sanovat. Ensin tuli valtava innostus käyttää sanaa jatkuvasti. “Pallo, pallo, pallo, pallo, pallo…” Aamusta iltaan ja illasta aamuun kuuntelimme tätä. Sen jälkeen alkoi luovuus. Kaikki mikä oli muodoltaan pyöreää, oli “pallo”. Tyttäremme hihkui “pallo” ja osoitteli sormella takapihamme viinirypäleitä, aamiaismuroja, autojen renkaita, takin nappeja, naapurin setää… ja niin edelleen.
Tämä tapahtui juuri ennen jalkapallon MM-kisojen alkua. Ei siis mitenkään turha ensimmäinen sana. Kroatian pelaamia jalkapallo-otteluita kokoonnuttiin seuraamaan Kutinan kaupungin keskusaukiolle. Siellä oli paikallisilla pikkupojilla menossa omat jalkapallopelit, kun vanhemmat seurasivat otteluita. Välillä pojat saivat varoa tytärtämme, joka hänkin olisi mielellään potkinut palloa. Välillä joutui äiti irrottamaan tytön pallosta, jotta pojat saattoivat jatkaa peliä.
Jalkapallo muutti kroaattien arkea
Yhtäkkiä tuntui, että kaikki aikuisetkin puhuivat vain “pallo, pallo, pallo, pallo…” aamusta iltaan ja illasta aamuun. Samoin Kroatian maajoukkueen kannatuslaulut soivat jatkuvasti radiosta, parvekkeilta, takapihoilta, kuppiloista… Pelien edetessä kaupoista myytiin loppuun kaikki mahdollinen kannatuskrääsä. Kaupungin kaduilla huomasi, että pukeutumisessa oli värivalikoima supistunut punaiseen, valkoiseen ja siniseen – useimmiten vain punavalkoruudulliseen. Meni siinä itse pastorikin niin pitkälle, että muutti finaaliottelun sunnuntaina jumalanpalvelusajan.
Tätä kaikkea seuratessa tuli ihan mieleen seurakuntanuorissa paljon kuunneltu gospelyhtye Bass’n Helen. Yhtyeellä on kappale nimeltä Pallo.
“Outoa menoa pallon päällä, ihmisiä palasina siellä täällä. Pallolla on enemmän elämää kuin jaksaa edes käsittää… Tällä pallolla sitten palloillaan pallo hukassa tukka valloillaan, asioita pallotellaan ees sun taas, välillä mieli maas… Tässäkö kaikki on todella – Pallo on sinulla!”
Kroatian maajoukkue palasi kotiin hopeamitalit kaulassa. Heidät otettiin vastaan pääkaupungissa Zagrebissa kuin maailmanmestarit. Hävittäjät lensivät saapuvaa joukkuetta vastaan. Koko kansa juhli. Aikuiset miehet itkivät. Ja maanantaita ehdotettiin kansalliseksi vapaapäiväksi. Sellainenhan siitä käytännössä kyllä tuli. Eräänkin autokorjaamon ovella oli lappu: “Maanantaina 16.07. palvelemme normaalisti, mutta suosittelemme, että tulette kuitenkin vasta tiistaina.”
Parhaimmatkin juhlat loppuvat joskus
Juhlat loppuivat. Media seurasi tiiviisti pelaajien ja heidän läheistensä tekemisiä. Sosiaalisessa mediassa näkyi aina silloin tällöin tuttuja poseeraamassa jonkun pelaajan kanssa, vaikka vain ihan Kutinan bensa-asemalla. Tuntui kuin Kroatiassa olisi väkisin tartuttu toivoon, josta jalkapallomenestys antoi pilkahduksen moninaisen elämän kovuuden keskellä. Parhaimmatkin juhlat kuitenkin loppuvat joskus. Tunnelma hiipuu. Palataan arkeen. Silloin ehkä kyseltiin Bass’n Helenin kanssa: “Tässäkö kaikki on todella?”
Niin jalo laji kuin jalkapallo onkin – joskus kuningaslajiksikin tituleerattu – ei sekään voi tuoda pysyvää toivon olotilaa. Sellaisen toivon, joka voi olla elämämme luja ja varma ankkuri (Hep 6:19), tuo vain Jeesus. Ja nyt: “Pallo on sinulla!”
