Kroatian aikaan
Kello viisi iltapäivällä alkavat Kutinan kirkon kellot soida jumalanpalveluksen alkamisen merkiksi. Tietyt kaksi tai kolme seurakuntalaista tulevat aina viisi minuuttia myöhässä, mutta “on hyvä aloittaa ajallaan, että ihmiset oppivat”, sanoi edeltäjäni.
Meillä on niin monenlaisia käsityksiä ajasta. Helpottaa paljon elämää, jos tietää oman ja toisen ihmisen aikakäsityksen. Tulee vähemmän turhautumisia ja pahaa mieltä. Seurakuntalaisistammekin yhdet tykkäävät tulla sovittuihin tapaamisiin jo paljon ennen määräaikaa, toiset tipalla ja kolmannet vasta kun heille lähettää vielä yhden muistutusviestin. Neljäs on se, joka ei tule ollenkaan, eikä edes ilmoita. Ei niin epätavallista näillä leveyksillä. Auttaa paljon, kun tietää mitä toinen tarkoittaa sanoessaan “kohta”.
Työ- ja vapaa-ajan erottamisesta
Yhden paikallisen ystäväni isä oli vielä kymmenisen vuotta sitten töissä valtion omistamassa firmassa. Hän kuitenkin tuntui olevan aina kotona tai lähikahvilassa, kun heillä vierailin. Aloinkin jo ihmetellä, että onkohan hän ehkä jäänyt eläkkeelle. Kun tätä kyselin, niin minulle selvisi, että hän ei suinkaan ollut jäänyt eläkkeelle. Hän kyllä kävi työpaikalla – palkkapäivänä.
Aika parantaa haavat?
Taannoin yksi ystäväni tiedusteli Kroatiassa kyläillessään, että onko sopivaa kysyä paikallisilta Jugoslavian hajoamissodasta. Kerroin, että seurakuntalaisten kanssa ainakin voi aiheesta ihan turvallisesti keskustella. Sitten hän eräältä rouvalta kysyi, että mitä hän ajattelee, kuinka tästä 20 vuotta sitten loppuneesta sodasta on päästy yli. Rouvan vastaus oli: “Ei mennä vielä siihen. Ensin meidän on täällä päästävä yli toisesta maailmansodasta.”
Toisen maailmansodan aikaisen poliitikon Winston Churchillin kerrotaan sanoneen: “Jos me käymme riitelemään menneisyydestä ja nykyisyydestä, saamme todeta hävinneemme tulevaisuuden.” Kun kroatialaisilta nuorilta kysyy tulevaisuudesta on hyvin monen vastaus: “Lähden ulkomaille.”
Aikaa elää
Se mikä minua erityisesti viehättää kroatialaisessa aikakäsityksessä (jos voi näin vahvan yleistyksen tehdä), on ihmisten spontaanisuus. Tuntuu, että useimmilla kroatialaisilla on enemmän aikaa elää kuin ehkä meillä täysien kalenterien suomalaisilla. Naapuri voi tulla käymään ilmoittamatta ja aina on aikaa seurustella. Tuntuu, että kaikille käy aina huomenna – oli kyseessä mikä vain aktiviteetti tai tapaaminen. Kuinka usein se meidän suomalaisten huominen onkin jo varattu.
Kutinan katukuvassa näyttää monella kaupunkilaisella olevan aina aikaa – ainakin kahville. Jos maan talous muuten horjuu, niin kahvilat ja pubit eivät horju. Niissä näyttää riittävän aina porukkaa. Kahvia ei kupin pohjalla ole täkäläisittäin paljon, ehkä sentti tai kaksi, mutta sen juomiseen kuluu oikein hyvin kaksikin tuntia.
Ja eihän se meidän aikamme muutenkaan ole kalenterin varassa tai omassamme. “Minun aikani ovat sinun kädessäsi”, kirjoittaa Daavid psalmissa 31. Ja tästä samasta Jumalasta toteaa vielä turvallisesti Saarnaaja: “Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa.”
