Vastavirtaan kulkijat
Istun juomassa teetä keski-ikäisen naisen kanssa turkkilaisessa ravintolassa. Olemme keskustelleet tietotekniikasta, mobiilipuhelimiin kohdistuvasta hakkeroinnista ja kristittyjen vainoista Keski-Aasiassa. Hetken hän, hyvän tietotekniikan koulutuksen saanut nainen, on hiljaa ja katsoo teekuppiinsa. Sen jälkeen hän katsoo minuun ja toteaa vakavasti: “Kuule, en tiedä huomista, Se on Jumalan tiedossa. Olen valmis kuolemaan Kristuksen tähden. Uskostani en luovu.” Tee meinaa mennä väärään kurkkuun… olen sanaton. Muutama minuutti aikaisemmin hän oli kertonut kotimaansa äärifanaatikkojen tavoista vainota kristittyjä. Jos et ole muslimi, tekee muslimiyhteisö arjesta hyvin, hyvin vaikean.
Työtoverini kertoi tuttavanaisesta Egyptissä. Aviomies löi kristityksi kääntyneeltä perheenäidiltä sääriluun poikki, ettei hän karkaa kristittyjen kokouksiin. Myöhemmin naisen jalka leikattiin, ettei hän olisi invalidisoitunut. Miehensä kohtelusta huolimatta hän halusi jatkaa kristittynä.
Monessa teollisuusmaassa elämän perusarvoihin kuuluu vapaus harjoittaa uskoaan ilman vainoa. Siksi en ole lainkaan hämmästynyt, että Eurooppaan paenneissa Lähi-idän pakolaisissa on paljon niitä, jotka kiitollisena vaatimattomistakin olosuhteistaan haluavat elää arkea uudessa kotimaassa. On mahdollisuus olla kristitty.
Ydin on aina Kristuksessa
Minulle usko Kristukseen ei ole filosofinen ajattelumalli, kokoelma eettisiä oppeja. Muistan lukeneeni Neuvostoliiton ollessa iso ja mahtava, että uskonnonvapaus oli myös Venäjällä: se tarkoitti vapautta olla uskomatta mihinkään. Omassa päässäni tämä on absurdia, mutta olkoon niin.
Niin kuin Neuvostoliitossa, myös useassa muslimimaassa kristityt suhtautuvat varsin realistisesti arkitodellisuuteen. Heidän on ollut pakko nähdä tosiasiat. Silti he kertovat myös muutoksesta, Kristuksen etsinnästä ja uskon löytymisestä ja suunnattomasta ilosta.
Yli 15 vuotta sitten osallistuin konferenssiin, missä todettiin Keski-Aasian maiden olevan vailla kristittyjä. Tänään kansallisia kristittyjä lasketaan jo tuhansissa. Muutos on todellinen sydämen, ei teologisten oppikäsitysten tasolla mitaten.
Tavatessani näitä vastavirtaan kulkijoita tunnistan kansallisia ja kulttuurillisia eroja toteuttaa kristillistä uskoa. Se on luonnollista, ydin on aina Kristuksessa. Heitä kuunnellessa mietin, miten vapautemme ja länsimaisen vaurauden keskellä säilytämme pääasian pääasiana: Kristus maailmalle, Hänessä on toivo ja tulevaisuus.
