Yhä useampi lähetystyöntekijä tulee eteläisen pallonpuoliskon maasta

Kristinusko kasvaa maailmalla, ja kristillisyyden painopiste siirtyy yhä enemmän eteläiselle pallonpuoliskolle. Maailma uskonnollistuu ja uskonnollisuus monipuolistuu, mutta samalla uskonnonvapaus kapenee monissa maissa.

Lähetysteologisen International Bulletin of Missionary Research (IBMR) -lehden tuorein numero kuvailee kristinuskon globaalia tilannetta otsikolla Jatkuva siirtyminen globaaliin etelään.

Maailmalla kristinusko kasvaa, vaikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä jatkaa laskuaan. Kristinuskon kasvu globaalissa etelässä on nopeampaa ja vahvempaa kuin sen rapautuminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kristinusko kasvaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Aasiassa sekä korkean syntyvyyden että kääntymysten kautta. Kristittyjen osuus maailman väestöstä on noin 32,3 prosenttia (lähes 2,52 miljardia). Heistä kaksi kolmasosaa asuu globaalissa etelässä.

Eniten kristittyjä asuu Afrikassa (667 miljoonaa) ja latinalaisessa Amerikassa (612 miljoonaa). Kristittyjen osuuden maailman väestöstä arvioidaan kasvavan 35 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä ja globaalin etelän osuus kristityistä kasvaa jopa 77 prosenttiin.

Kolme yllättävää megatrendiä

World Christianity and Mission 2020 -tutkimus nostaa esiin kolme yllättävää megatrendiä, joista ensimmäinen on maailman uskonnollistuminen. Maailman väestöstä 88,7 prosenttia tunnustaa jotakin uskontoa. Se on noin 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 1970.

Toiseksi maailman uskonnollisuus monipuolistuu, erityisesti Aasiassa. Samanaikaisesti uskonnollinen monimuotoisuus kuitenkin vähenee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristinuskon ja islamin vahvan kasvun vuoksi.

Kolmanneksi maailmanlaajuinen uskonnollinen vapaus kapenee. Väkiluvultaan suuret maat kuten Venäjä, Egypti, Pakistan ja Nigeria rajoittavat uskonnon vapautta ja harjoittamista. Myös uskonnollinen vaino on kasvussa.

Lyhytaikaisten lähettien määrä kasvussa

Kristinuskon tilaa ja lähetystyötä kartoittavan tutkimuksen mukaan kristinuskon ja islamin suhde tulee yhä merkittävämmin vaikuttamaan päätöksentekoon ja linjauksiin paikallisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla. Kristityt ja muslimit muodostavat yhdessä enemmistön (57%) maailman väkiluvusta, vuoteen 2050 mennessä heidän osuutensa on jo 66 prosenttia.

Lähetystyöntekijä-käsite on muuttunut. Vaikka länsimaista lähetetään yhä vähemmän pitkäaikaisia lähetystyöntekijöitä, samanaikaisesti lyhytaikaisten lähettien määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Kiinnostus lyhytaikaisiin lähetys- ja palvelutehtäviin on nousussa.

Eniten pitkäaikaisia lähettejä lähetetään maailman eteläisistä maista kuten Brasilia, Etelä-Korea, Filippiinit ja Kiina. Hieman yllättävää on se, että maat, joissa on eniten kristittyjä, ovat myös suurimpia lähetyskenttiä. Esimerkiksi Yhdysvallat on samanaikaisesti sekä johtava lähettävä (138 000 pitkäaikaista lähetystyöntekijää) että vastaanottava (35 000 lähetystyöntekijää) maa.

Kristillinen lähetystyö painottuu edelleen suhteettomasti kristillisiin maihin. Tarve lähetystyölle on suurin siellä, missä ei vielä ole kristillistä yhteisöä tai vakiintunutta kirkkoa. Esimerkiksi väkilukuun suhteutettuna Bangladeshissa, Turkissa ja Iranissa on erittäin vähän lähetystyöntekijöitä.

Merkittävä diasporakansa: kiinalaiset

Kolmas huolenaihe liittyy kristittyjen muuttoon pois Lähi-idästä. Sen taustalla on poliittisia, sosiaalisia ja historiallisia paineita.

Kristittyjen maastamuutto Lähi-idästä muistuttaa globaalin kristinuskon pysyvästä piirteestä: diasporayhteisöistä. Aivan kuten varhaiskristityt hajaantuivat Israelista ja perustivat uusia uskonyhteisöjä ja seurakuntia siellä, minne asettuivat, samalla tavoin globaali kirkko leviää ja kasvaa yhteisöjen kautta tänään, myös Suomessa.

Yksi merkittävimmistä diasporakansoista on kiinalaiset. Olisiko niin, että samalla kun Kiinan valtio pyrkii laajentamaan poliittista vaikutusvaltaansa, kiinalaiset kristityt luovat kristillisiä diasporayhteisöjä ympäri maailmaa?

Monikulttuurinen yhteisöjen yhteisö

Euroopassa ja Suomessa monet kristilliset tahot pyrkivät edistämään kirkon uudistusta juuri yhteisöjen ja yhteisöllisyyden kautta. Timo Pöyhösen kirja Yhteisöjen kirkko on yksi esimerkki yhteisöllisyyden tärkeyden pohdinnasta kirkossamme.

Voisivatko diasporayhteisöt, olivat ne sitten Lähi-idästä, Kiinasta tai muualta, toimia uudistavana voimana myös Suomessa? Voisiko kirkkomme tulevaisuus olla aito, monikulttuurinen yhteisöjen yhteisö, Kristuksen ruumis, jossa erilaiset toimijat, taidot ja hengelliset lahjat olisivat elintärkeitä kirkon elämälle?

Tämä ei ole pelkästään strategista ajattelua vaan raamatullinen visio lopun ajasta: ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista… He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: – Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!” (Ilm. 7: 9–10)

Jukka Kääriäinen

Kirjoittaja on kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi. Kirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 1/2020.