Mitä jos ei jaksakaan?
“Jaksaa, jaksaa!”, kannustaa valmentaja urheilijaa. “Jaksaa, jaksaa!”, sanoo kaveri puhelimessa. “Jaksaa, jaksaa!”, työnjohtaja tahdittaa. “Jaksaa, Jaksaa!”, rohkaisee uutistenlukija kansalaisia.
Mitä sitten, jos ei jaksakaan?
Työuupumus
Kroatialainen ystäväni kertoi olleensa Jugoslavian aikana töissä valtion virassa. Hän kertoi, että töihin tultiin vähän myöhässä. Kuitenkin ensin juotiin kahvit ja vaihdettiin kuulumiset. Sitten ehdittiin vähän aikaa tehdä töitä, kunnes tuli ruokatunti, jolle myös piti lähteä vähän aikaisemmin ja vastaavasti palata vähän myöhemmin. Sitten iltapäivää vielä mukavasti katkaisi kahvitauko, joka oli luonnollisesti pidennetty, ja kotiin piti lähteä vähän etuajassa. Nyt ystäväni omistaa oman yrityksen ja kertoo, että pitää lomaa koko vuoden aikana kaksi viikkoa. Ei jaksa.
Haluan kuulla tänäänkin Jeesuksen sanat ja haluan luottaa siihen, että hän todella tarkoittaa sitä samaa, mitä silloin kerran sanoessaan opetuslapsilleen: “Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän.” Mark. 6:31
Elämän tragediat
Eteläeurooppalaisesta elämän tyylistä tulee ehkä monelle mieleen siesta ja “mañana, mañana” (huomenna, huomenna). Rentoa elämää lämpimässä säässä. Kroatiassa kolikon toinen puoli on jossain mielessä korruptio ja epäoikeudenmukaisuus.
Naapurinpoikamme väsyi tähän. Hän otti viime syksynä isänsä Kalashnikovin ja kävi ampumassa pääkaupungissa parlamenttitaloa ja paikalla olleita poliiseja. Lopulta hän otti myös oman henkensä. Äiti kyseli kyynelten läpi, miten jaksan eteenpäin?
Elämämme tragedioissa meitä muistuttaa heprealaiskirje. Se on vähän niin kuin hätähuutokirje. “Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.” (Hepr. 12:3) Vaarallisinta ei olekaan se, että väsytään, vaan se, että menetetään toivo. Toivo merkitsee sitä, että nostamme katseemme ylös, sinne ainoaan suuntaan, mistä apu tulee.
Sairaus
Tänä talvena Brasilian matkallamme sairastuin koronaan. Tauti vei voimat, ja tuli siinä muutakin ongelmaa. Ei jaksanut oikein rukoillakaan. Kun olin tehnyt kotimatkaa neljävuotiaan tyttäreni kanssa noin vuorokauden, sain Zagrebin lentokentällä kuulla poliisilta: “Valmistautukaa palaamaan takaisin Brasiliaan.”
Neljä tuntia meni selvitellessä tätä asiaa, ennen kuin meidät päästettiin sisään maahan. Siinä odotellessa ihan pysähdyin ihmettelemään, kuinka rauhallinen olin, vaikka väsymys oli suuri. Joku toinen jaksoi puolestamme.
Petri Laaksonen pukee nämä ajatukset rukoukseksi:
“Silloin kun en itse jaksa rukoilla, kun on sydämeni tyhjä sanoista,
Tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile, kanna kuivuudesta ilon lähteelle.
Silloin kun en itse jaksa uskoa, kun on sydämeni liekki hiipuva,
Tule sinä Jeesus, usko minussa, pimeyteni valtaa taivaan valolla.
Silloin kun en itse jaksa rakastaa, kun on sydämeni kuiva erämaa,
Tule sinä Jeesus, hiljaa rakasta, anna minun löytää rauha sinussa.
Silloin kun en itse jaksa ollenkaan, kun on kaikki voima poissa kokonaan,
Tule sinä Jeesus, tällaisena jään, pienen lapsen lailla syliin lepäämään.”
Yksi jaksaa aina – se riittää!
Ei aina tarvitse jaksaa. Ei aina tarvitse olla reipas. Meillä on lupa myös väsyä ja levähtää. Ja silloinkin kun me emme jaksa, Jeesus kyllä jaksaa.
Uupuneina saamme luottaa siihen, että tänäänkin Jumalan sanan kuulossa, julistuksessa toteutuu Jesajan saama lupaus: “Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus.” Jes. 28:12
Vain väsynyt voi saada uuden voiman: “Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.” Jes. 40:30-31