Se tapahtuu kun lepäät
Kesä alkaa olla muisto vain. Loma on ohi, ja edessä on uusi syksy. Uskon puhuvani monen suulla, kun sanon, että useimmiten lomalla projekteja riittää projektin perään ja koko loma on yhtä suorittamista. Lomanjälkeisissä puheissamme meillä suomalaisilla toistuvat pohdinnat siitä, mitä lomalla saatiin aikaan kesämökeillä tai kotona. Tai yhteenvedot siitä, missä tuli käytyä. Mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua.
Tähänkin kesääni kuului aika monta projektia, jotka “ehtii tehdä vain lomalla.” Jokin oli kuitenkin erilaista kuin viime vuonna. Tässä kesässä oli enemmän kohtaamisia, oli enemmän ihmisiä ja puhetta. Ehdin pysähtyä myös katselemaan sitä kaikkea kaunista, mikä minua ja meitä ympäröi − varsinkin kun kesä oli ilmojen puolesta upea. Latautuaksemme monet meistä tarvitsevat myös visuaalista kauneutta ja tuijottelua horisonttiin tai metsän siimekseen. Kauneutta ei pidä vain rakentaa; siitä pitää ehtiä myös nauttia.
Onnistuneeseen lomaani Suomessa sopivat tänä kesänä myös palaneet nurmikot ja kuivahtaneet marjat sekä mansikkamaat. On turha tavoitella täydellisyyttä. Parempi on tarttua hetkeen ja iloita siitä, mitä on.
Ansaittu lepo
Jo taakse jääneellä lomallani selailin Tomas Sjödinin kirjaa Se tapahtuu kun lepäät. Siinä Sjödin pohtii esimerkiksi sitä, kuuluuko lepo aitona osana elämään. Onko se muutakin kuin sitä, ettei tehdä työtä. Lepo on yhteiskunnassamme viimeinen etappi − se täytyy ensin ansaita. Levättyämme puhumme latautumisesta, palautumisesta tai toipumisesta. Sekin kertoo siitä, että lepo tulee kaiken muun jälkeen, vaikka loppuunpalamisen uhalla.
Lainaan Sjödiniä, kun sanon, että levon pitäisi olla kontrollista luopumista, uudistumista ja irti päästämistä. Sitä, että antaa elämän tulla. Kun ihminen aikojen alussa luotiin, lähes kaikki oli jo valmiina. Meillä ei ole siis tarvetta luoda kaikkea uudestaan, vaan meillä on myös oikeus lepoon. Jos emme pysähdy ihmettelemään kaiken sen luodun kauneutta, tulee kaikesta itsestäänselvyyttä. “Jumala katseli kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (1. Moos. 31) kertoo siitä, että Jumalakin nautti luomastaan.
Levossa on salaisuus
Sjödinin ajatusta siitä, että levossa voi myös ajatella asioita eteenpäin, on helppo kompata. Samalla menneisyys on läsnä levossa. Historian peilaaminen nykyiseen antaa perspektiiviä elämään. Työ ja lepo yhdessä muodostavat kestävän elämäntavan, missä kenenkään ei tarvitse riittää. Riittää, että on olemassa ja osaa myös levätä. Kaikki muu sen lisäksi on jo ylimääräistä.
Summa summarum: Lepo on vaihtelua totuttuun ja sitä, että saa kulkea elämässä paljain jaloin. Sitäkin sain tänä kesänä tehdä. Nyt kengät jalassa syksyyn ja sen uusiin haasteisiin medialähetyksen parissa. Piakkoin matkustan takaisin kohti Kyprosta. Teen sen Jesajan sanoin: “Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.” (Jes 43:2)
