Vauvavuoden vuosiraportti
“Hei, ja tervetuloa lennolle!”, tervehtii ystävällinen Lufthansan lentoemäntä. Lapsen turvavyötä ja pelastusliivejä minulle antaessaan hän kysyy: “Onko tämä teille ensimmäinen kerta, kun lennätte vauvan kanssa?” Olemme 11-kuisen Joy-tyttäreni kanssa lentämässä Kroatiasta Suomeen nyt jo työn merkeissä. Äitiysloma on enää kaunis muisto. Minua tuuraamassa ollut pastori Seija Uimonen istuu samassa koneessa muutamaa penkkiriviä edempänä Milo- kuulokoiransa kanssa. He ovat palaamassa Suomeen minua tuuraamasta.
Lentoemännän kysymys saa ajatukseni kääntymään kuluneeseen vuoteen. Tammikuuhan on kaikenmoisten vuosiraporttien luvattua aikaa. Minäkin niitä kirjoittelen vuosittain Sansaan ja Kroatian evankeliseen kirkkoon päin. Usein ne seuraavat aika simppeliä kaavaa: ensin on numeraalinen osa ja sitten sanallinen. Mutta miltä voisi näyttää vauvavuoden vuosiraportti?
Vuosi numeroina
Aloitetaan vaikka lentämisestä. Joy-tytön kanssa on oltu lentokoneessa yhteensä 20 kertaa, ja hän on käynyt seitsemässä eri maassa. Takana kaksi rippikoulua ja yksi lasten leiri. Kaksi esiintymistä suorassa TV-lähetyksessä, muuta video- ja valokuvamateriaalia on syntynyt lähes ääretön määrä. Neuvola- ja lääkärikäyntejä kertyi noin 15. Joy sai neljä kastekummia, muita ystäviä ja hoitajia on siunaantunut ihanan paljon. Vuoden aikana on kasvatettu kahdeksan hammasta ja vaipan numero on 5.
Sanallinen osuus
Samana päivänä kun lapsi syntyy, syntyvät myös äiti ja isä. Hyvin elävästi on mielessä lähtö sairaalasta viileänä helmikuisena päivänä kun mietittiin Thiagon kanssa, että mitä ihmettä sille vauvalle pitää laittaa päälle!?! Sairaalan vaatteiden lisäksi sinne jäivät ihanat hoitajat ja lääkärit, jotka osasivat vastata kaikkiin kysymyksiin. Uuden opettelua on riittänyt ja kehityskeskusteluja Joy onkin järjestänyt päivittäin. Tämä on ollut varmasti tarpeellista.
Uusia taitoja on opeteltu ja vanhoissa petrattu. Esimerkiksi lapsen nukkumaanmeno on tarjonnut hyvän tilaisuuden harjoitteluun. Joskus on auttanut maito, virsi 554 tai keinuttelu isän sylissä. Koskaan ei ole auttanut tutti. Aina on auttanut autokyyti ja erityisesti se kotiristeyksessä tehty viimeinen käännös ennen pysähtymistä. Joku viisas on joskus sanonut, että lapsen hoito on vain mielikuvitusta. No, sitä on kyllä tarvittu.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?
Tämä kai on se vuosiraporttien vaikein kohta. Tässä kohdassa saa yleensä palautetta esimieheltäkin. Joylta tiukkaa sanallista palautetta tulee varmasti viimeistään 15-vuotiaana. Eräs ystäväni, itse teini-ikäisten isä, lohdutti: “Ihan turha sun on miettiä mistä kaikesta lapsi sua syyttää teini-iässä – sulla ei kuitenkaan mielikuvitus riitä keksimään niitä kaikkia juttuja.”
Lufthansan lentoemännälle kuitenkin vastaan vain: “Kiitos, ei ole ensimmäinen kerta.” Ja syvällä kiitollisuudella ajattelen koko kulunutta vuotta. Jumala on ollut hyvä – tapansa mukaan.
Kuva: Seija Uimonen
