Uuden edessä
Kaksi viikkoa sitten Finnairin sinivalkoiset siivet lennättivät minut aika monen matkalaukun ja yhden suksiparin kanssa Wieniin. Elämässäni alkoi uusi vaihe Sansan lähetettynä työntekijänä MediaWorksin palveluksessa.
Lentokoneeseen astumista olivat edeltäneet varsin intensiiviset viikot kodin ja tavaroiden pakkaamista, kaikenlaisten isojen ja pienien asioiden hoitoa, terveystarkastuksia sekä hyvästien sanomista ystäville ja perheenjäsenille. Se oli mielestäni pieni ihme sekä erityisesti lukuisten rukousten ja auttavien käsien ansiota, että vihdoin istuin tuolloin maanantaiaamuna lentokoneessa matkalaukkujeni kanssa.
Lähikauppojen ja asunnon metsästystä
Ensimmäiset kaksi viikkoa täällä ovat menneet vauhdilla kaikkeen uuteen perehtymisessä ja totuttelussa. Olen opetellut, mistä löytyvät lähimmät ruokakaupat ja muut tärkeät paikat, miten liikun paikasta toiseen junalla tai metrolla sekä käynyt rekisteröitymässä virallisesti Itävallassa asuvaksi.
Myös asunnon etsintä on käynnissä. Tähän mennessä olen käynyt katsomassa ainakin seitsemää tai kahdeksaa asuntoa. Vielä ei ole tärpännyt. Yksi ihmetyksen aihe asuntokäynneillä on ollut usein lavuaarin puuttuminen wc-tilasta. Täällä siis kylpyhuone ja wc-tila on yleensä erotettu toisistaan, ja lavuaari löytyy useimmiten vain kylpyhuoneesta.
Lausetta ”Anteeksi, en puhu paljonkaan saksaa, puhutteko englantia” olen joutunut toistamaan lähes päivittäin. Sen verran olen kyllä jo oppinut, että mihin tahansa mentäessä tervehditään yleensä ”Grüss Gott!”, joka voi myös lyhentyä pelkäksi ”Grüssie!” Pienenä kuriositeettina voisi sanoa, että suomeksi käännettynä se tarkoittaa jotakuinkin ”Herra siunatkoon sinua”. Mikä voisikaan olla parempi tapa tervehtiä toista!
“Tervetuloa Erja”
Erityisesti minua on ilahduttanut uusien kollegojen lämmin vastaanotto. Kun saavuin perille, majoituspaikkani oveen oli kiinnitetty kaunis kyltti, jossa luki englanniksi ”Tervetuloa Erja”, ja keittiön pöydällä oli minua odottamassa kukka- ja korttitervehdys. Se, että on saanut kokea itsensä tervetulleeksi, on merkinnyt paljon uuteen paikkaan asettuessa. On suuri siunaus, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat ja välittävät, kun moni asia ja itsekin on aika ”hukassa”.
Muutosvaihe on myös yhtä tunteiden sekamelskaa. Samaan aikaan, kun on innostunut uudesta ja utelias oppimaan asioita, on luopumisen kipeyttä, kun läheiset ja ystävät ovat jääneet Suomeen. Toisaalta on myös paljon epävarmuutta, kun ei tunne eikä osaa kieltä tai paikallisia tapoja, sekä puhdasta väsymystä, kun aivot prosessoivat kaikkea mahdollista uutta samaan aikaan.
Fyysisesti perillä, mieli vielä matkalla
Mielessäni on soinut usein Jaakko Löytyn kappale Helsinki Dakar, joka kertoo siitä, miten mieli on ikään kuin kahden paikan välissä, ei oikein perillä missään. Vähän samanlainen olo on minullakin tällä hetkellä. Mieleni ja sieluni ovat vielä matkalla tänne, jossakin Helsingin ja Wienin välillä.
Muutoksen keskellä on kuitenkin lohdullista tietää, että Jumala on uskollinen ja kulkee vierellä. Psalmin 119 sanoin hänen ”Sanansa on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Voin luottaa siihen, että hän vie minut myös tämän muutosvaiheen läpi ja mielikin vielä saapuu perille Itävaltaan.