Hyppää sisältöön

Kesäkeräys Indonesiaan tuotti lähes 60 000 euroa

Ari Balilta

Balilla asuvan Arin lempiohjelma on Rukoillaan yhdessä, jossa juontaja keskustelee kuuntelijoiden kanssa ja rukoilee heidän puolestaan. Keräysvaroilla tuetaan myös tätä Heartline FM Balin ohjelmaa. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Sansan Kohti toivoa -kesäkeräys Indonesiaan ja muualle Aasiaan tuotti 59 000 euroa. Keräyskulut olivat 10,2 prosenttia. Keräyksen tuotolla tuetaan Sansan yhteistyökumppanin FEBC:n radiotyötä Indonesiassa ja muualla Aasiassa sekä mediatyön koulutusta muun muassa teologisissa seminaareissa.

Sansa on tukenut Indonesiassa tehtävää radiotyötä vuodesta 1995. Tällä hetkellä Sansa tukee FEBC:n tuottamaa indonesiankielistä Rukoillaan yhdessä -ohjelmaa sekä TWR:n tuottamaa Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa jaavan ja indonesian kielillä. Lisäksi Sansa on mukana tavoittavassa muslimityössä sekä kriisiradiotyössä.

– Radio on hyvä väline, koska sitä voi kuunnella salaa. Kuuntelen radiota töitä tehdessäni ja kotona huoneessani ilman, että muu perhe tietää. Olen yhä hindu, mutta sydämessäni uskon Jeesukseen, kertoo balilainen Ari Indonesiasta.

Katso Arin todistus: