Työ Suomessa
Medialähetystyö maailmalla edellyttää vahvaa tukijalkaa kotimaassa. Haluamme tukea suomalaisten hengellistä elämää ja innostaa ihmisiä mukaan lähetystyöhön.
“Tänään kuuntelin viimeiset kaksi jaksoa Jukka Norvannon Vanhan testamentin opetuksista Malakian kirjasta. Nämä viimeiset kaksi jaksoa olivat Jumalan suoraa puhetta minulle ja elämäntilanteelleni. Väsyneenä huolten alla sain kuulla juuri sitä, mitä Isä halusi minulle sanoa. Lämmin kiitos siitä! Itkin ja kuuntelin lohduttavia Jukan sanoja. Se oli balsamia sydämelleni! Siunausta tärkeään työhönne!” Rkk:n kuuntelija
Rukoile, toimi, lahjoita!
Suomessa panostamme erityisesti laadukkaaseen raamatunopetukseen sekä paikallisten seurakuntien kautta tehtävään piiri- ja pienryhmätoimintaan. Suomessa ovat myös työmme tukijat, joihin sinäkin voit kuulua! Työmme mahdollistuu rukoilemalla, lahjoittamalla ja esimerkiksi vapaaehtoisena toimimalla.
Raamatunopetusta ja kohtaamisia kasvokkain
Raamattu kannesta kanteen on Radio Deissä, Järviradiossa sekä omassa mobiilisovelluksessaan kuultava ohjelma, jonka kanssa voi opiskella Raamatun kirjaimellisesti kannesta kanteen. Oppaana toimii radiopastori Jukka Norvanto. Sansa on tuottanut ohjelmaa vuodesta 1997 ja kustannamme edelleen sen radiointia ja mobiilisovelluksen ylläpitoa.
Paikallisissa seurakunnissa ympäri Suomen kokoontuu kymmenittäin Toivoa naisille -ryhmiä sekä lähetyspiirejä, joissa rukoillaan työn puolesta ja innostutaan yhdessä lähetystyöstä. Lisäksi lähetämme usein vierailijoita seurakuntiin kertomaan medialähetystyöstä ja välittämään rohkaisevia tarinoita maailmalta.
Tiesitkö?
- Tuhansien järvien maa kalpenee suurempien maiden rinnalla; järviä on enemmän mm. Kanadassa ja Venäjällä.
- Suomen lehdistöä pidetään yhtenä maailman vapaimmista eli sensurointi tai esimerkiksi vallanpitäjien painostus on vähäistä. Suomessa on myös maailman maista vähiten lahjontaa. Monissa muissa maissa viranomaiset eivät suostu hoitamaan asioita ilman lahjontaa.
- Erään tilaston mukaan Suomen passi on maailman neljänneksi arvostetuin Saksan, Singaporen ja Japanin passien jälkeen.
Faktataulukko | Suomi |
---|---|
Väkiluku | 5.6 milj (2023, Wikipedia) |
Kaupunkilaisia | 85.5 %(WRDB 2020) |
Viralliset kielet | suomi, ruotsi |
Lukutaito | 100 % (WRDB 2020) |
Uskonnot | kristinusko 78.3 %, agnostismi 16.7%, islam 2.4%, ateismi 1.9% (WRDB 2020) |
Vainoindeksi | ei 50 huonoimman listalla (OpenDoors) |
Mediat | internet käyttäjiä 97.7 % (Datareportal 2023) |
Sansan kielet alueella | suomi |
Sansan yhteistyökumppani | sinä |
Sansan työtä alueella | vuodesta 1973 |
Linkit & mediat
Maanosan muut työalueet
Kroatia | Suomi | Turkki | Ukraina | Venäjä
#Suomi, #Eurooppa
Artikkelit Suomesta
Kotimaa
Järjestöjohtajat: Yhteinen todistus tuo maailmaan toivoa
2.12.2024
Kotimaa
Seurakunta
"Tarvitsemme taivashetkiä” – tuhannet lauloivat ja rukoilivat yhdessä
26.11.2024
Kotimaa
Sansa
Uusia jäseniä Sansan hallitukseen – Susanna Peltonen jatkaa puheenjohtajana
25.11.2024
Kotimaa
Pekka Simojoki: "Tytär laulaa paljon minua paremmin"
28.10.2024
Lahjoita Sansan kotimaan työhön
Pidetään lähetys käynnissä. Tuet lahjallasi mm. Raamattu kannesta kanteen- ja DominiLife-työtä.