skip to Main Content
Elämä Kirkastuu Kuoleman Läheisyydessä

Elämä kirkastuu kuoleman läheisyydessä

Sain kummitädiltäni kannustavan tekstiviestin pari viikkoa sitten. Siinä luki: ”Kyllä voimia saamme ja yhdessä eteenpäin!” Näin hän tsemppasi minua, vaikka itse oli juuri siirtynyt palliatiiviseen eli oireita lievittävään hoitoon parantumattomassa sairaudessaan. Totta, yksin isojen tunteiden ja surun kantaminen on vaikeaa, yhdessä se on paljon kevyempää. Täti tiesi, mistä puhui. Hänen miehensä kuoli sairauskohtaukseen kesällä.

Kulunut vuosikymmen on ollut elämässäni yksi antoisimmista ja raskaimmista. Siihen on sisältynyt useita saattomatkoja, joista jokainen on ollut erilainen. Voisin kirjoittaa kivuista, neuvottomuudesta ja väsymyksestä syöpäsairaan tai muistisairaan rinnalla. Voisin kirjoittaa ahdistuksesta ja tuskasta läheisen äkkikuoleman hiljentämänä, mutta omistan tämän kirjoituksen kuitenkin kiitollisuudelle. Elämä ja iankaikkisuus tulevat enemmän todeksi, kun niitä katsoo kuoleman läheisyydessä.

Kiitollisuus auttaa jaksamaan

Viime keväälle ja kesälle sattui monen läheisen hautajaiset, vaikka yksikään vainajista ei kuollut koronaan. Kaikkiin siunaustilaisuuksiin en päässyt mukaan koronarajoitusten vuoksi.

Kesän alussa päättyi mieheni enon, Oskarin lähes sata vuotta pitkä maallinen elämä. Vaimon kuoleman jälkeen saimme kulkea Oskarin kanssaan viimeiset neljä vuotta. Hän jätti meihin kaikkiin kauniin muiston, vaikka loppuaika oli muistisairauden haurastuttama. Parhaassa nuoruudessaan Oskari palveli kolme ja puoli vuotta rintamalla. Kun tuttuja oman kylän poikia kaatui, Oskarikin välillä ajatteli, että hän ei selviä. Kuorma-autot jäivät lopuksi vihollisen puolelle, kun hän metsiä myöten onnistui pakenemaan. Tämä oli muisto, joka säilyi miltei loppuun asti.

Oskari tuli toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ja se tuli näkyviin viimeisten vuosienkin aikana. Hän sopeutui kotihoitoon ja sitten myöhemmin hoitopaikkoihin. Häntä sanottiin hymypojaksi, vaikka osasi hän myös tulistua. Elämä oli koulinut niin, että pienet murheet eivät haitanneet. Oskari myös aina muisti huolehtia toisten hyvinvoinnista. Kun 97-vuotissyntymäpäivillä syöttelin hänelle kakkua, hän ihmetteli, että eikös sinulla ole kakkua ollenkaan. Hänen muistisairautensa oli sitä laatua, että vaikka muistia ei juuri ollut, niin kohteliaisuus ja tilannetaju säilyivät pitkään.

Korona-aikana surukäytännöt muuttuivat, koska kohtaaminen oli rajoitettua. Sukua tavattiin lähinnä pihalla, koska kotitalossa asuu edelleen 91-vuotias Oskarin veli. Olemme kuitenkin kiitollisia siitä, että kesän alussa pääsimme siunaamaan Oskarin niin, että suuri saattojoukko kokoontui hautausmaalle ja vähän pienempi muistotilaisuuteen.

Sanoma välittyy radiokirkossa: Jeesus antaa elämän

Palataan kummitätiini. Viime sunnuntain järjestimme niin, että olimme suvun kanssa kirkossa tätini kanssa. Nimittäin radiokirkossa. Sovimme, että kuuntelemme kaikki tämän saman jumalanpalveluksen ja liitymme yhteen seurakuntaan. Sen jälkeen vaihtelimme tekstiviestejä. Pyhän teema oli sattuvasti Jeesus antaa elämän. Tätä sunnuntaita on kutsuttu pikku pääsiäiseksi, mikä kertoo siitä, että meillä on toivo, joka kantaa yli kuolemankin.

Evankeliumitekstissä kohtasimme Jeesuksen, joka itki surevien kanssa. Lasaruksen kuolema sekä Marian ja väkijoukon suru liikuttivat häntä. Lieneekö hän myös miettinyt omaa tulevaa tietänsä kuolemaan. Tuttuja tunteita kuoleman läheisyydessä eläville. Mutta kertomus ei pääty tähän. Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista. Tämä on kuin etiäinen: Jeesus on kuoleman Herra ja vihollisista viimeisenä kukistetaan kerran kuolema.

Korona-aika on tuonut elämän suojelemisen ja kuolemisen uudella tavalla jokapäiväiseksi puheenaiheeksi. Jokainen meistä joutuu kohtaamaan kuoleman. Se on osa ihmisyyttä. Siksi on tärkeää pohtia sitä myös omalla kohdalla. Kuoleman läheisyydessä tuntee kerta toisensa jälkeen sanomatonta kiitosta elämän lahjasta ja siitä, että saa tuntea Jeesuksen.

Muistan jo nuoruudesta tämän tutun Johanneksen evankeliumin sanan (Joh. 11:25–26), joka sisältyi viime pyhän teksteihin. Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” Siinä on iankaikkisen elämän salaisuus.

PS. Lue myös aikaisempia blogeja Oskarin lähtemättömästä vaikutuksesta elämääni:

Kun aika täyttyy 2019
Pysähdyksiä ja juoksua 2018
Vuorotteluvapaalla Etelä-Karjalan lähetysmailla 2017

Kiitos elämästäsi, Oskari, se saa edelleen hymyn huulilleni!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku