Hyppää sisältöön

Kätketyt aarteet siirretään älypuhelimeen

Nuori nainen mietteliäänä.

Ihmiskaupan uhreille suunnattu Kätketyt aarteet -kuunnelmasarja on saanut kiitosta. Kuva: TWR.

Ihmiskaupan vastaiseen työhön tehtyä Kätketyt aarteet -kuunnelmasarjaa voi pian seurata myös älypuhelimesta.

– Sovelluksen kehittäminen on tämän vuoden hankkeita. Puhelinsovellukseen tulee kuvitusta musiikkivideoiden tapaan. Siihen on suunniteltu myös lyhyitä videoita ja mahdollisuus ottaa yhteyttä, jos tarvitsee apua tai haluaa kysellä ja keskustella, kertoo kehitystyössä mukana oleva Jari Vähäsarja.

Kätketyt aarteet on kymmenosainen ihmiskaupan uhreille suunnattu kuunnelmasarja. Sen todellisuuteen pohjautuva sisältö käsittelee asioita, joita prostituoidut joutuvat kokemaan ja se kertoo mahdollisuudesta uuteen elämään. Tähän saakka sarja on ladattu kuuntelulaitteelle. Se on saatavilla venäjän-, albanian-, romanian-, bulgarian- ja unkarin- ja englanninkielisenä. Tsekinkielinen tuotanto on tekeillä.

Koejakso ensin

– Aluksi siirrämme sovellukseen kaikista kielistä sarjan ensimmäisen jakson ja kokeilemme, miten se toimii, Jari Vähäsarja kertoo.

Hän työskentelee Sansan lähettämänä maailman suurimman medialähetysjärjestön TWR:n teknisessä tiimissä Itävallan Wienissä. Sansa on TWR:n yhteistyökumppani ja tukee Kätketyt aarteet -hanketta. TWR tuottaa erikieliset versiot, hankkii kuuntelulaitteet, lataa kuunnelmansarjan laitteelle ja toimittaa laitteet kristilliselle järjestöille, jotka tekevät ihmiskaupan vastaista työtä.

Myös alkuperäistä kuunnelmasarjaa kehitetään.

– Vierailin äskettäin Bulgariassa, jossa ihmiskauppaa vastaan toimiva Daughters of Bulgaria -järjestö kertoi käyttävänsä sarjaa tavoittaessaan prostituoituja. Järjestön työntekijöiltä tuli idea jatko-osasta, jossa voisi seurata jonkun alkuperäisessä sarjassa esitellyn naisen elämää. Toinen mahdollisuus olisi käyttää Raamatun kertomuksia, joissa Jeesus kohtaa naisia, Eeva Vähäsarja kertoo.

Viesti toivosta kaikille

Eeva Vähäsarja koordinoi TWR:n Toivoa naisille -rukousliikettä Euroopassa, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Kätketyt aarteet on osa Toivoa naisille -työtä.

– Ihmiskaupan vastainen työ sopii työnäkyymme. Logossamme on kolme sydäntä. Se ilmaisee, että Kristus yhdistää meitä toisiimme, jotta sanoma toivosta ja eheytymisestä kuuluisi kaikille sukupolville kaikkialla maailmassa. Myös ihmiskaupan uhrit kuuluvat tähän joukkoon.

Eeva Vähäsarja on saanut yhteydenottoja kristillisiltä järjestöiltä eri puolilta Eurooppaa. Niissä kysytään, miten järjestö saisi Kätketyt aarteet käyttöönsä.

– Lähetän aina ensin ohjelman äänitiedoston henkilölle, joka on ottanut minuun yhteyttä. Pyydän häntä kuuntelemaan kaikki jaksot ja arvioimaan, sopiiko Kätketyt aarteet järjestön työhön. Vasta kun olen saanut arviointilomakkeen ja tiedon, että järjestö haluaa ohjelman toimintamuodokseen, lähetän soittimia tai pienen kovaäänisen, jonka avulla jaksoja voi kuunnella ryhmässä.

Hyvää palautetta

Palaute on ollut rohkaisevaa. Ohjelman vahvaa sanomaa, todentuntuisia tarinoita ja jopa niiden kieltä on kehuttu. On arvioitu, että naisten on helppo löytää ohjelman sisällöstä yhtymäkohtia omaan elämäänsä.

– Yhdessä palautteessa työntekijät kertoivat, että Kätketyt aarteet innostaa myös heitä. Heidän mukaansa tarinat ovat vaikuttavia ja sopivat täydellisesti heidän tapaamiensa naisten tarinoihin, Eeva Vähäsarja kertoo.

Toisessa palautteessa työntekijät kertoivat, että heidän tapaamansa naiset halusivat todella kuulla, miten muut ovat jättäneet prostituution.

– Pakatessani soittimia ja lähettäessäni niitä eri puolille Eurooppaa rukoilen samalla, että Kätketyt aarteet ohjelma saisi saisi olla välittämässä sanomaa Jumalan rakkaudesta kuulijoille niin että he voisivat tehdä pysyvän muutoksen elämässään, Eeva Vähäsarja sanoo.

Liisa Heinänen