Hyppää sisältöön

Tieto kannustaa tukemaan Turkin naisia

myyntipöytä

Suomalaiset keräävät varoja Toivoa naislle -työlle myös myymällä esimerkiksi koruja ja saippuoita. Niitäkin oli Naantalissa tarjolla. Kuva: Liisa Heinänen.

Nyt tiedän, minka takia Toivoa naisille -työtä tehdään Turkissa, Romaniassa, Albaniassa. Sain lisää mielekkyyttä omaan esirukoukseen maailman naisten puolesta. Näin Sastamalasta Toivoa naisille -tapahtumaan Naantaliin tullut Liisa Rantanen tiivisti päivän antia.

Lähes 60 naista osallistui lauantaina 21.4.2018 tapahtumaan, jonka teemana oli Yhteisvoimin toivoa naisille. Noin puolentoista tunnin matkan Sastamalasta Naantaliin yhdessä Rantasen kanssa tehnyt Arja Mäkelä ihmetteli, miten lämpimästi heidät otettiin vastaan.

– Jo ovella melkein halattiin, vaikka olimme ventovieraita.

Sastaman Toivoa naisille -rukousryhmä syntyi noin puoli vuotta sitten. Mäkelä piti hyvänä sitä, että Sastamalan naiset saivat tilaisuuden tutustua muihin Toivoa naisille -rukoilijoihin ja verkostoitua. Samaa mieltä oli ryhmän vetäjä Satu Rantala.

– Meistä on hyvä tuntea, mihin porukkaan kuulumme Suomessa ja laajemmin Euroopassa, kun päivän teemoja ovat olleet Turkki, Albania ja Romania.

Idän ja lännen välissä

Turkin tilanteesta kertoi maan Toivoa naisille -työn koordinaattori. Hän kuvasi Turkkia maaksi, jossa vallitsee yhtä aikaa nykyaikainen, eurooppalainen sekä perinteinen Lähi-idän kulttuuri.

– Perheet voivat myydä jopa vasta 8-vuotiaan tytön vaimoksi vanhalle miehelle kohentaakseen omaa elintasoaan. Poliisi ja oikeuslaitos eivät puutu perheväkivaltaan vaan toteavat, että se on perheen sisäinen asia, hän kertoi.

Etupäässä Syyriasta tulleet pakolaisnaiset ovat vielä huonomassa asemassa, koska heidät voi myydä vaimoiksi halvemmalla kuin turkkilaiset naiset. Noin viisi prosenttia turkkilaisista on lukutaidottomia, ja suurin osa heistä on naisia.

– Perheet ajattelevat, ettei tyttöjä kannata kouluttaa, koska heidät naitetaan perheiden palvelijoiksi. Vaikka perhe haluaisi kouluttaa tytön, kouluja on varsinkin Turkin itäosissa vähän ja koulumatka voi olla liian pitkä.

Koulutuskaan ei takaa hyvää elämää.

– Naisten on vaikeampi edetä uralla kuin miesten. Jos naista kiusataan työpaikalla, hän vaikenee. Hän ei halua menettää työpaikkaansa, koska uutta on vaikea saada.

Näyttelijä kuunteli kaksi vuotta

Suomalaiset tukevat taloudellisesti Toivoa naisille -radio-ohjelmien lähettämistä Turkissa. Ohjelmissa puhutaan naisen arjesta, kuten ystävyydestä tai vanhemmuudesta. Niissä kerrotaan myös rakastavasta Jumalasta, joka haluaa astua naisen arkeen. Ohjelmat ovat osa kansainvälisen medialähetysjärjestö TWR:n työtä. Suomessa työn taustajärjestönä on Sansa.

– Toivottomuus on tavallinen Turkin naisten tunne. Kun he kuuntelevat ohjelmia ja ottavat meihin yhteyttä soittamalla tai sosiaalisen median välityksellä, kuuntelemme ja olemme ystäviä. Se saa naisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi.

Ohjelman sisältö vaatii välillä kypsyttelyä. Koordinaattori kertoo kuuluisasta turkkilaisesta näyttelijästä, joka kuunteli ohjelmia kahden vuoden ajan. Kahden vuoden jälkeen hän kääntyi kristityksi.

Toivoa naisille työtä on tehty Turkissa vuodesta 2012. Radio-ohjelmat ovat 18 miljoonan ihmisen ulottuvilla. Palautteen määrä on kuuden vuoden aikana monikertaistunut.

Koordinaattori vieraili Naatalin lisäksi Helsingin Töölön seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa sekä oli mukana Pälkäneen seurakunnan Tuomasmessun keskustelusaarnassa ja kirkkokahveilla.

Rukoukset radio-ohjelmassa

Kierroksella oli myös Sansan lähettämänä Toivoa naisille -työn johtotehtävissä Itävallan Wienissä toimiva Eeva Vähäsarja. Hän kertoi, että viime syksynä Toivoa naisille -radio-ohjelmia alettiin lähettää balkaninromaniksi.

Toivoa naisille -työhön kuuluu radio-ohjelmien lisäksi rukouskalenteri, jossa on yksi lyhyt rukous jokaiselle päivälle maailman naisten puolesta. Kalenteria ei vielä ole balkaninromaniksi, mutta bulgariankielisen rukouskalenterin rukoukset julkaistaan myös yhteisöpalvelu Facebookissa.

Albaniassa rukoukset luetaan viiden minuutin radio-ohjelmassa, johon voi jättää myös omia rukousaiheita.

– Albanian Toivoa naisille -koordinaattori toimii paljon yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Näin on mahdollista esimerkiksi lahjoittaa ruokaa, siemenviljaa ja lehmiä Albanian romaneille, Vähäsarja kertoi.

Lue lisää Toivoa naisille -työstä

Liisa Heinänen