Hyppää sisältöön

Mediatyöllä on Intiassa valtavat mahdollisuudet

Satyanand Samuel ja Jaakko Rusama

TWR-Intian Gujaratin-työn johtaja Satyanand Samuel kyyditsee kirkon lähetysteologi Jaakko Rusaman kotivierailulta takaisin kirkolle. Hän oli tutustumassa radiotyön saavutuksiin Intiassa. Kuva: Timo Reuhkala.

Olen puhunut monta kertaa Suomen seurakunnissa Intian-työstä. Nyt olen työmatkalla Intiassa, jossa ihmettelen yli 1,2 miljardia elämäntarinaa kaupungeissa ja kylissä. Kasvokkain ehdin tavata muutamia, mutta jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Medialla on valtavat mahdollisuudet tässä maassa.

Sansa tukee Intiassa 15 kielellä tehtäviä kristillisiä radio-ohjelmia ja televisiotyötä sekä luterilaisten kirkkojen viestintäohjelmaa. Radio-ohjelmista tehdyt muistikortit ja cd-levyt ovat myös ahkerassa käytössä. Radio-ohjelmakielistä niin sanottuja suuria kieliä ovat maithili sekä Toivoa naisille/Hanna-työn kielet gujarati, hindi, orija ja tamil. Muut ovat vähemmistökieliä.

Intian Gujaratin alueelle radioitavia kristillisiä ohjelmia Sansa on tukenut vuodesta 1991. Vierailemme alueen kylissä ja kohtaamme kuuntelijoita. Rita Gamit toimii naistyön vastaavana omassa seurakunnassaan. Hän työskenteli aikaisemmin opettajana Suratin kaupungissa, mutta sai kutsun Jumalalta seurakuntatyöhön. Vierailupäivänämme hän jakaa seurakuntalaisille gujaratinkielistä Toivoa naisille/Hanna-työn rukouskalenteria.

Gunjesh Gamit oli ennen alkoholisti. Hän kuuli sanoman rakastavasta Jumalasta radiosta, ja vähitellen hänen elämänsä muuttui. Nykyään hän myy taimia, pitää pientä kioskia ja hoitaa lehmiä. Hän haluaa lahjoittaa varoja radiotyölle, koska tahtoo jakaa hyvää sanomaa Jeesuksesta eteenpäin.

Naisille rohkeutta seurakuntatyössä

Intian luterilaisten kirkkojen yhteistyöelin (UELCI) kutsuu joka toinen vuosi koolle jäsenkirkkojensa edustajat ja kansainväliset yhteistyökumppaninsa. Tänä vuonna kokouksen teemana oli Kirkon uudistaminen kutsuvaksi yhteisöksi. Kirkkojen yhteistyöelimen varapresidentti Ahsihan Kandulna on ensimmäinen nainen UELCI:n johtavassa komiteassa.

− Olen ensimmäinen teologiaa opiskellut nainen seurakunnassamme. Olen myös opiskellut hindin kieltä ja sosiaalityötä. Kun seurakunnassa tarvittiin pätevä henkilö, joka puhuisi englantia ja kykenisi luomaan suhteita sekä kansallisesti että kansainvälisesti, he valitsivat minut. Minulle annettiin vastuu naistyöstä seurakunnassa, kertoo Ahsihan. Hän on kiitollinen siitä, että hänen miehensä tukee häntä.

− Yhteiskuntamme on patriarkaalinen ja kaikki täällä riippuu miehistä. Opetan naisille, että Jumala on luonut miehestä ja naisesta tasa-arvoiset, joten heidän välillään ei kuuluisi olla mitään syrjintää. Voimme työskennellä yhdessä.

−Pyytäisin rukoilemaan, että naiset voisivat seurakunnassamme pelottomasti palvella Jumalaa. Monet naiset pärjäävät hyvin työssä, mutta heillä ei ole rohkeutta tehdä palvelutyötä seurakunnassa, pastori Ahsihan Kandulna vetoaa.

Median lisäksi tarvitaan maajoukkoja

Intian väkiluku on jatkuvasti arvoitus, joka ratkaistaan kerran kymmenessä vuodessa. Vuonna 2010 Intiassa oli liki vuoden kestävä väestönlaskentaurakka. Ensimmäistä kertaa kaikki yli 15-vuotiaat intialaiset myös valokuvattiin ja heiltä otettiin sormenjäljet uutta kansallista väestörekisteriä varten.

Väestölaskentaan tarvittiin 2,4 miljoonaa virkamiestä. Laskennan tuloksena todettiin, että Intian väkiluku oli ylittänyt 1,2 miljardin ihmisen rajan, mikä vastasi noin 17 prosenttia maailman väkiluvusta. Nyt asukkaita arvellaan olevan yli 1,3 miljardia.

Intiassa on kristittyjä laskentatavasta riippuen 2−5 prosenttia. Matkalla tapaamamme Priscilla Singh näkee mahdollisena evankelioida Intia tämän sukupolven aikana. Hän oli aikoinaan Sansan kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtajan Timo Reuhkalan työkaveri Luterilaisessa maailmanliitossa.

− Jokainen kristitty voi olla lähetystyöntekijä. Niin sanoi Martti Lutherkin, toteaa Priscilla. Mikä valtava mahdollisuus! Priscillan unelma on, että kaikille intialaisille voidaan kertoa evankeliumi. Kristityt yhdessä ovat asettaneet tämän tavoitteen.

− Kaikki lähtee yhteisestä rukouksesta ja yksinkertaisesta suunnitelmasta. Intiassa on 300 000 kristillisen kirkon pappia, siis kaikkien tunnustuskuntien ja vapaiden seurakuntien pappeja. Ja Intiassa on 600 000 kylää. Kuvittele, jos jokainen pastori tavoittaa kaksi kylää, saarnaa ja rohkaisee kaikki seurakuntalaiset lähetystyöntekijöiksi, Priscilla Singh innostuu.

Marja Soikkeli

Kirjoitus on julkaistu Lähde-lehdessä 3/2017.