Hyppää sisältöön

Yli 200 nuorta osallistui RipariMissioon Lappeenrannassa

Kansainvälinen M18-ryhmä ilahdutti ihmisiä myös Lappeenrannan Satamatorilla. Kuva: Siru Lantta.

Medialähetyspäivien yhteydessä Lappeenrannassa järjestettiin myös RipariMissio. Siihen osallistui kahden päivän aikana yli 200 ensi kesän rippikoululaista.

RipariMissioon osallistuneet Lappeenrannan, Lappeen, Sammonlahden, Lauritsalan ja Rautjärven seurakuntien nuoret pääsivät kiertämään kolmessa pisteessä. Yhdessä pisteessä tutustuttiin matkalaukkuun mahtuvaan radiostudioon, joka luonnonkatastrofin sattuessa viedään tuhoalueelle ja aloitetaan elintärkeän tiedon radiointi.

Toisessa pisteessä Sansan lähetystyöntekijä Elina Braz de Almeida, joka on muun muassa Lappeen ja Lauritsalan seurakuntien nimikkolähetti, esitteli rippikoululaisille työtään Kroatiassa. Kroatiassa toimii myös kansainvälinen tanssiryhmä M18, joka esiintyi nuorille ja opetti heille pieniä tanssikoreografioita.

Lähetystyötä voi tehdä myös tanssin keinoin

Lappeenrannan seurakunnan lähetyskasvatussihteeri Maarit Berg ihastui tapaan, jolla M18-ryhmäläiset kohtasivat suomalaisnuoria, puhuivat avoimesti ja saivat heidät myös tanssimaan.

– M18-ryhmäläiset vakuuttivat, että jokainen on Jumalalle tärkeä. Näki, että nuoret oikein imivät sitä sanomaa. Nuoret myös näkivät, että kristittynä elämisen ei tarvitse olla vakavaa ja ilotonta ja että tanssinkin keinoin tehdään lähetystyötä, Maarit Berg sanoi.

M18 esiintyi myös Lappeenrannan Satamatorilla. Lauantain alkuillan sateisesta säästä ja Suomen samanaikaisesta jääkiekko-ottelusta huolimatta paikalla oli mukavasti väkeä.

21.–22. toukokuuta vietetyt Medialähetyspäivät on Sansan ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen tapahtuma. Lappeenranta-salista lauantaina lähetetyt suorat nettilähetykset tulevat jälkikäteen katsottaviksi Sansan YouTubeen.