Hyppää sisältöön

Arja Savuoja eli Lady 3R räppää siitä, “joll’ei oo hintaa eikä vertaa”

Arja Savuoja räppivaatteissaan.

Arja Savuoja herätti hiljattain huomiota räpätessään myös Yle Radio 1:n iltahartaudessa. Kuva: Ari Savuoja.

Oululainen Arja Savuoja herätti äskettäin huomiota räpätessään Yle Radio 1:n taajuudella lähetettävässä iltahartaudessa. Hän päätti hartauden räp-riimeihin: “Juttu on siin, kun armoo ei tarvii anoo. Kun vikoinee ja puutteinee oot rakastettu ja kelpaat. Se on se juttu joll’ei oo hintaa eikä vertaa.”

– Radion kuuluttajakin totesi hartauden jälkeen, että Arja Savuoja piti hartauden ja räppäsi. En ole aikaisemmin huomannut, että kuuluttaja kommentoisi hartautta mitenkään, Arja Savuoja hymyilee.

Hänen räppinsä saavat kuulijatkin hyvälle tuulelle. Hän sijoittelee niitä runoesitykseensä Keskeneräisenä täydellinen. Vakavien, koskettavien ja syviinkin vesiin vievien runojen joukossa räpättävät runot aluksi ehkä hämmästyttävät mutta saavat sitten kuulijassa aikaan oivaltamisen iloa.

– Olen saanut räpeistä palautetta ventovierailtakin, että juuri tähän aikaan tarvitaan uusia, erilaisia tapoja kertoa näistä elämän tärkeimmistä asioista.

Savuoja räppää nimellä Lady 3R. Hän ei aluksi itsekään ymmärtänyt, mikä ihmeen 3R.

– Olin mieheni kanssa miettinyt, että nimessä olisi Lady, mutta emme keksineet lisäksi muuta. Sitten marjapuskassa tuli ihan selvästi Lady 3R. Koen, että Jumalan persoona Pyhä Henki antoi sen minulle, vaikka nimi tuntui kummalliselta.

Sitten ärrätkin selvisivät: runot, räpit ja Raamattu. Arja Savuoja on Sansan Pohjois-Suomen aluepäällikkö. Kun hän mainitsi nimen löytymisestä toiminnanjohtaja Juha Auviselle, tämä kertoi, että Sansassakin puhuttiin sen historian alussa kolmesta R-kirjaimesta. Silloin se oli vielä radiolähetysjärjestö, ja sanat olivat rukous, radio ja Raamattu.

Mieleen tulee sanoja tai rivejä

Arja Savuoja kokee saavansa runonsakin Jumalan Pyhän Hengen inspiroimana. Hän sanoo, että tekijänoikeudet runoista kuuluvat Taivaan Iskälle. Joskus hän saa koko tekstin. Usein hänen mieleensä tulee muutamia sanoja tai rivejä.

– En päätä, että kirjoitan runon vaikkapa keväästä. Ne tulevat ihmeellisen Pyhän Hengen inspiraation välityksellä.

Savuoja kertoo esimerkin. Hän oli palaamassa ystävänsä mökiltä. Siellä oli keskusteltu vaikeasta ihmissuhteesta.

– Kuin salama kirkkaalta taivaalta mieleeni tulivat sanat katkeruutta, kaunaa, velkomista, vihaa. Pysäytin auton ja kirjoitin sanat parkkikuitin taakse. Kun pääsin kotiin, sanoista syntyi runo.

Savuoja kirjoitti runoja jo lukioikäisenä ja uudelleen muutaman vuoden jakson täytettyään 30 vuotta. Sitten asia unohtui, kunnes hän oli Rovaniemellä Radio Dein haastattelussa keväällä 2017.

– Haastattelijani kertoi saavansa lauluja Pyhän Hengen inspiroimana ja sanoi minunkin saavan. Ihmettelin, mistä hän voi tietää, kun emme tunteneet toisiamme. Olen todellakin saanut myös lauluja saman jumalallisen inspiraation kautta. Haastattelija sanoi, että tuli sellainen tunne. Silloin muistin ruutuvihkon, johon oli kirjoittanut runoja. Kun palasin kotiin, etsin sen ja löysin myös lukioajan runot. Sen jälkeen runoja on tullut lisää.

Runot koskettavat ja liikuttavat

Arja Savuoja lausui runojaan julkisesti ensimmäisen kerran syksyllä 2017. Nyt hän tuo runonsa seurakunnan tapahtumiin ja muuallekin, minne pyydetään. Ne ovat saaneet hyvän vastaanoton. Runot koskettavat ja liikuttavat.

– Kaikki runot ovat syntyneet oman elämäni todellisista tilanteista. Siksi kuulijankin on helppo tunnistaa itselleen tuttuja asioita, Savuoja sanoo.

Yksi runoista syntyi, kun Savuoja luki Raamattua papillon-rotuinen Nuppu, 5, sylissään. Runossa verrataan koiran ja omistajan läheisyytta ihmisen suhteeseen Jumalaan.

“Hauveli iloitsee mitä vain sen kanssa touhuilee. Entä tuoko minulle ilon ja elämän täyteyden, jos vietän aikaani rukoillen, Raamattua tutkien. Jokainen pienikin herkku on koiralleni arvokas makupala. Saako minutkin vahvistumaan ja virvoittumaan vaikka vain yksikin Raamatun jae, lause tai sana?”

Arja Savuojan runot käyvät vuoropuhelua Raamatun kanssa. Jokaiseen runoon tulee kuin vastaus Raamatusta, jota lukee joku toinen. Pohjois-Suomessa hän on Sansan vapaaehtoinen Anneli Hanski. Etelä-Suomessa työparina on ollut Sansan mediatuottaja Merja Kauppinen. Hän harrastaa näyttelemistä ja on ollut avuksi runokoosteen muokkaamisessa kokonaisuudeksi.

– Runon kuultuaan kuulija voi jäädä suruun ja kaipaukseen. Raamattu antaa Jumalan vastauksen tilanteeseen. Tässä kristinusko eroaa kaikista muista valtauskonnoista. Se ei ole uskonto vaan elävä suhde Jeesukseen. Raamattu on Jumalan Sanaa, joka ohjaa, johtaa, kehottaa ja rohkaisee.

Arja Savuojan voi tilata vierailulle esittämään runokoostetta Keskeneräisenä täydellinen. Tiedustelut:

Liisa Heinänen