Hyppää sisältöön

Puumalan hannat kehittelivät Hanna-työlle nimikkoleivoksen

Hanna-leivos

Paperivuoat ja leivoksen koristelu valittiin Puumalassa Hanna-väriä liilaa mukaillen. Leivoksen päällä on ensin ki mantelimassakiekko, sitten liila sokerimassaperhonen. Kuva: Riitta Arotie.

Puumalan Hanna-piiri järjesti yksivuotisjuhlansa, joka alkoi messulla Puumalan kirkossa, 24. huhtikuuta. Silloin oli ensimmäistä kertaa myynnissä upouusi leivonnainen: hannaleivos.

− Hanna-piirissämme herää aina uusia ideoita. Leivosideaani muhiteltiin vähän aikaa, sitten ryhdyttiin toimeen. Vaihtoehtoja, joista hannaleivos koemaistiaisten perusteella valittiin, oli neljä ja niistä yksi gluteeniton, kertoo Puumalan Hanna-piirin vetäjä, musiikinopettaja Riitta Arotie.

− Leivostoimikunnan muodostivat hannat Liisa Jukarainen ja Sirpa Reponen. Yhdessä leivokset sitten koristeltiin.

Puumalan hannat tukevat odijankielistä NTL-ohjelmaa

Hannat, joita on Puumalassa yksitoista, keräävät varoja moni tavoin. Sitä varten hannaleivoskin kehiteltiin.

Puumalan Hanna-piiri tukee Intian odijankielistä Naiset toivon lähteellä -radio-ohjelmaa. Arotien mukaan piirin yksivuotispäivään mennessä oli kustannettu 23 ohjelmaa.

Seuraavan kerran tarjolla heinäkuussa ja ensimmäisenä adventtina

− Yksivuotisjuhlissa oli iso yleisö, noin 60 henkeä. Kun kyselimme heiltä palautetta hannaleivoksesta, osa oli tyytyväisiä – osa olisi halunnut siihen lisää pirtsakkuutta. Sitä mietimme ennen seuraavia tilaisuuksia, Riitta Arotie sanoo. Leivoksen hinnaksi on määritelty 2,50 euroa kappale.

− Puumalan valtakunnallisilla kesämusiikkijuhlilla eli Saimaan kauneimmat sävelet -musiikkiviikolla esitetään 17. heinäkuuta Mozartin Requiem. Saamme myydä hannaleivoksia sitä seuraamaan tuleville. Olemme leivoksinemme mukana myös seurakunnan adventtilounaalla 27. marraskuuta.

− Uskomme, että olemme kehitelleet markkinoille tuotteen, joka jää elämään. Resepti on vapaasti Hanna-piirien ja Sansan Hanna-työn käytettävissä, Arotie lupaa.

Hannaleivos à la Puumalan Hanna-piiri

100 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa (kermaa tai muuta nestettä)

1. Voi sulatetaan ja jäähdytetään.
2. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe sekoitetaan keskenään ja siivilöidään munavaahtoon vuorotellen voisulan ja maidon kanssa samalla sekoittaen (älä vatkaa liikaa).
4. Taikina jaetaan muffinssivuokiin ja paistetaan 175 asteessa 15−20 minuuttia. Taikinasta tulee 12−14 leivonnaista.
5. Koristeluun käytetään omaa luovuutta tai otetaan vinkki Puumalan hannaleivoksesta. Värillisiä koristemassoja ja perhosmuotteja voi tilata ainakin internetin kautta eri osoitteista.

Project Hannahin perustaja Marli Spieker on puhunut perhosefektistä, jossa perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn sen toisella puolella.