Hyppää sisältöön

Medialähetyksen aluetapahtumassa Soinissa päästiin aikamatkalle

Jaakko Rusama ja Leena Valkeus.

Jaakko Rusama ja Leena Valkeus tekivät lähetyshistoriaa näkyväksi medialähetystyön aluetapahtumassa Soinissa. Kuva: Mervi Viuhko.

Soinin seurakunnan ensimmäinen lähetystyöntekijä Heikki Saari lähti 1. työkaudelle Ambomaalle vuonna 1903. Toivon aalloilla – Medialähetyksen aluetapahtumassa Soinissa päästiin sunnuntaina 28. huhtikuuta aikamatkalle Suomeen palanneen Heikin 1940-luvun kotiin. Juhla nimittäin päättyi elokuussa ensi-iltansa saavan Saaren elämästä kertovan Sun työhös -näytelmän katkelmaan.

Näytelmän on käsikirjoittanut Jaana Laakso. Juhlassa Heikkiä näytteli Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Jaakko Rusama ja Anni-vaimoa soinilainen Leena Valkeus, joka myös toimii näytelmän ohjaajana. Katkelmassa pariskunta muistelee koskettavalla tavalla lähetyskenttävuosia ja kutsumuksen hintaa.

Soinilaissyntyinen Marjatta Jousmäki on kerännyt laajan aineiston Heikki Saaren elämään liittyen, ja hän kertoi koskettavia asioita Heikin elämästä ja lähetyskutsumuksesta. Saari on edelleen suuressa maineessa erityisesti Länsi-Ambomaalla Okahaossa ja Nakayalessa. Useita hänen kirjoittamiaan virsiä on myös Namibian evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa.

Jaakko Rusama toimitti Ylistysmessun ja saarnasi sekä alusti juhlassa aiheesta Sama sanoma, aina uudistava. Esilaulajana messussa ja juhlassa toimi mukaansa tempaava järvi-pohjalainen Ylistysryhmä Soihtu johtajanaan Ari Anttila.

Domini Life -sovelluksella yli 10 000 käyttäjää

Sansan ja Soinin seurakunnan yhteisessä aluetapahtumassa kuljettiin myös tämän päivän median tuomiin mahdollisuuksiin. Juhlan juontaja, soinilainen Sansan verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhko kertoi, kuinka älypuhelimet toimivat tehokkasti tämän päivän lähetystyössä.

Tuoreen tilaston mukaan maailman lähes 7,6 miljardin asukkaasta yli 5 miljardia käyttää älypuhelinta. Mervi Viuhko kertoi myös vetämästään hankkeesta, jossa jo 10 000 suomalaisen käyttäjän Domini Life -sovellusta ollaan viemässä maailmalle.

Ensi sunnuntaina 5. toukokuuta kerätään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa kolehti Toivoa naisille -työlle. Lehtimäellä asuva Sansan Toivoa naisille -koordinaattori Satu Hauta-aho kertoi kansainvälisestä rukousliikkeestä, joka vie toivoa toivottomiltakin tuntuviin paikkoihin.

Toivon aalloilla -juhlan päätteeksi laulettiin Heikki Saaren kirjoittama virsi 254: “Sun työhös, Jeesus kutsun sain, suo, että sen mä muistan vain, suo voimaa työhös mulle. Suo kunniaas mun etsiä, maailma turha hyljätä ja elää yksin sulle.”

Mervi Viuhko