Hyppää sisältöön

Voittajan puolella on hyvä olla

tulppaanit

Pimeyden ja kuoleman valta on näennäistä, väliaikaista. Tulossa on päivä, jolloin ylösnousemuksen voima murtautuu toivottomimpiinkin tilanteisiin. Kuva: Ilkka Kastepohja.

Lähetystyö on kärsivällisyyskoulua. Kun Jumalan sanaa julistetaan siellä, missä sitä ei ennen ole kuultu, saattaa mennä vuosikymmeniä ennen kuin ensimmäiset kristityt kastetaan. Usein ensimmäinen lähetystyöntekijäsukupolvi kylvää Jumalan sanan siementä, ja vasta seuraavat korjaavat satoa, ja syntyy seurakunta.

Kiina ja Venäjä olivat vuosikymmeniä suljettuja maita, joissa kristillistä sanomaa pidettiin esillä medialähetyksen keinoin, lyhytaaltoradiolähetyksillä. Nykyisin Kiinassa Kristuksen kirkko on vahva ja kasvava, vaikka edelleen ahtaalla. Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa kristilliset satelliittitelevisio-ohjelmat vievät evankeliumia eteenpäin ja vahvistavat kristittyjä, joita vainotaan uskonsa tähden.

Euroopassa kristillinen perinne on ohentunut, ja raha tai uudet uskonnot kiinnostavat ihmisiä enemmän kuin Jeesuksen seuraaminen. Eurooppalaisia ei enää näe kirkossa, mutta heidätkin tavoittaa viestinten avulla. Digitaalinen media on lähes jokaisen hyppysissä.

Hiljaisen lauantain teksti sanoo: “Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.” (Job 19:25). Miten hieno teksti! Pimeyden ja kuoleman valta on näennäistä, väliaikaista. Tulossa on päivä, jolloin ylösnousemuksen voima murtautuu toivottomimpiinkin tilanteisiin. Jeesus on voittaja, ja kuten tiedämme, voittajan puolella on hyvä olla.

Kristiina Erelä

Kirjoitus on julkaistu maaliskuun Lähde-lehdessä 2/2018.