Hyppää sisältöön

“Kaikki kuulemme omalla kielellämme”

Lähde-lehden pääkirjoituskuvassa Juha Auvinen.

Sansan toiminnanjohtaja Juha Auvisen pääkirjoitus Lähde-lehdessä.

Ensimmäisenä helluntaina koolla ollut suuri joukko ihmisiä kuuli kohahduksen taivaalta, näki tulisia kieliä laskeutuvan kunkin päälle, täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi puhua.

Kansainvälisessä joukossa jokainen kuuli puhuttavan äidinkieltään: “Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” (Ap. t. 2:9–11)

Pyhän Hengen työ ei rajoittunut vain Jerusalemiin ensimmäisenä helluntaina vaan levisi koko maailmaan, ja jatkuu yhä.

Medialähetystyössä helluntain ihme toteutuu, kun Jumalan sanaa kuunnellaan sadoilla kielillä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Intiassa kristilliset ohjelmat ovat ainoita, joita radioidaan eräillä paikallisilla kielillä. Siksi ne kiinnostavat miljoonia kuuntelijoita.

Sansan medialähetystyön tuloksena sanoma Kristuksesta tavoittaa ihmisiä myös esimerkiksi Indonesiassa, Etu- ja Keski-Aasiassa, Kiinassa ja monissa Afrikan maissa, yhteensä 36 kielellä.

Omalla kielellä kuultu Jumalan sana puhuttelee ihmisiä, Pyhä Henki herättää heissä kiinnostuksen evankeliumia kohtaan ja synnyttää uskon Jeesukseen. Ihmiset, joilla ei ole muuta mahdollisuutta evankeliumin kuulemiseen, löytävät radio- ja televisio-ohjelmien tai internetin ja sosiaalisen median kautta yhteyden kristilliseen seurakuntaan, ja saavat kasteen.

Kolmiyhteinen Jumala kutsuu ja Pyhän Henkensä kautta varustaa työhönsä kristittyjä, joiden yhteinen tehtävä on julistaa evankeliumia Kristuksesta koko maailmalle. Yhteistyöjärjestöjensä ja -kirkkojensa kautta Sansa on osa maailmanlaajaa kristillisen mediatyön verkostoa.

Sansan näky on viedä evankeliumi median välityksellä ihmisille, jotka eivät vielä tai eivät enää tunne Jeesusta Vapahtajanaan. Viime vuonna työmme ulottuvilla oli yli kaksi miljardia ihmistä Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa.

Viestintämaailma muuttuu erityisesti uuden teknologian myötä. Median kautta tavoitetaan miljoonia sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten kuulisi evankeliumia omalla kielellään. Kristilliset mediasisällöt ovat erityisen tärkeitä oloissa, joissa kirkko ei voi toimia vapaasti, eivätkä kristityt kokoontua yhteen.

Jumalan Henki puhaltaa missä tahtoo. Luther on todennut Isä meidän -rukouksen toista pyyntöä “Tulkoon sinun valtakuntasi” selittäessään, ettei sanan vaikutukselle voi kukaan asettaa rajoja. Jumalan valtakunta etenee vastustamattomasti kaikkialle maailmaan.

Toiminnanjohtaja Juha Auvisen pääkirjoitus toukokuun Lähde-lehdessä 3/2016.