Hyppää sisältöön

Afgaanityttö matkustaa kolme tuntia katsoakseen kristillistä lastenohjelmaa

Lastenohjelman kuvaukset käynnissä.

"Taraneh" soittaa toistuvasti SAT-7 Parsin lastenohjelmaan nimeltä Golpand. Nimi merkitsee kaunista tai kultaista neuvoa. Kuva: SAT-7.

“Taraneh” on nuori afgaanityttö, joka asuu Tadžikistanissa. Hän soittaa usein SAT-7 Pars -kanavan suoraan lastenohjelmaan. Perheellä ei ole televisiota, mutta hän matkustaa kerran viikossa kolme tuntia sukulaisten luo voidakseen katsoa mieliohjelmansa. Perheen olot ovat vaikeat, mutta niistä huolimatta hänen viesteistään huokuu usko.

– Meidän täytyy asua maalla, koska meillä ei ole paljon rahaa. Talossamme ei ole mitään eikä talolla ole edes numeroa, hän kirjoittaa viestisovelluksessa, jonka avulla hän on yhteydessä SAT-7 Parsin työntekijöihin.

Katsojapalvelun työntekijä oli pyytänyt Taranehilta osoitetta, jotta voisi lähettää tytölle pienen lahjan. Silloin Taraneh kertoi, että perheellä ei ole televisiota ja että hän matkustaa kauas nähdäkseen mieliohjelmansa:

– Meidän pitää mennä enoni luokse katsomaan ohjelmaa. Matka kestää kolme tuntia. Leikin siellä serkkujeni kanssa, koska se on kivaa, ja menen sinne myös katsomaan ohjelmanne.

“Lähetän suukkoja teille kaikille”

Taranehin perhe on kotoisin Afganistanista, mutta siellä kohtaamiensa vaikeuksien vuoksi heidän täytyi paeta Tadžikistaniin. Koska he ovat ulkomaalaisia, perheen isä ei voi tehdä ansiotyötä. Siksi heillä on taloudellisesti vaikeaa.

Olot eivät kuitenkaan ole lannistaneet Taranehia. Hyvin innokkaasti hän kertoo siitä, miten suuri ilo on katsoa SAT-7 Parsin suoraa lastenohjelmaa satelliittitelevision kautta kerran viikossa.

Taraneh soittaa toistuvasti lastenohjelmaan, jonka nimi on Golpand. Se merkitsee kaunista tai kultaista neuvoa. Hän osallistuu kilpailuihin, kertoo rukousaiheen tai vaikkapa laulaa joskus laulun. Hän soitti esimerkiksi ohjelmaan, jossa käsiteltiin kiitollisuutta ja sanoi:

– Kiitän siitä, että minulla on äiti ja isä, että perheemme on kristitty ja että olen saanut syntini anteeksi. Sen jälkeen hän lauloi hengellisen laulun.

– Lähetän suukkoja kaikille teille uskoville. Isä ei saa käydä töissä, mutta hän rukoilee tilanteemme puolesta, ja joka sunnuntai menemme jumalanpalvelukseen. Hiljattain luin siellä runon, ja sen jälkeen moni tuli rohkaisemaan minua. Sorry, nyt täytyy lähteä kouluun, hän päättää viestinsä.

Tadžikistanissa taitaa olla aikainen aamu.

Lähde: SAT-7